Tämä on Rowlingille!

Kisshu2

Sinä, Rowling!

Kannattaisi kirjoittaa kohta muitakin kirjoja kuin Harry Potter, sillä kohta joku vielä syrjäyttää sen.
Potterista on kehittymässä aikamoista jaarittelua, eikä samoja vanhoja kirojoa jaksa lukea niin monta kertaa.
Potterin kirjoittamisessa menee nähtävästi niin kauan aikaa, että siihen ehtii kyllästyä ennen kuin viimeinen osa tulee kauppoihin. Minä en ole lukenut Potteria ikuisuuksiin, ja tiedän parempiakin kirjoja.

Minä kirjoitan sellaista kirjaa, josta tulee aika paha kilpailija Harry Potterille. Katso muutaman vuoden päästä kirjakauppaan...

Eihän Potteria löydy nykyään enää mistään. Ainoa paikka, josta löysin sen kirjan nimen, oli paikallisen kirjakaupan ikkunassa oleva suuri juliste.

Potter siis vanhenee nopeammin kuin sen jatko-osaa kirjoitetaan. Ja kaikenlaisia kivoja juoruja on liikkeellä Potterista, koska ihmiset ovat kyllästyneet odottamaan Potteria.

Tämä on varoitus, maineesi, Rowling, on pian mennyttä.

Teidän
Kishu.

P.S. Älä välitä, jos olen kirjoittanut nimesi väärin. Säästän kirjallisia lahjojani Harry Potterin syrjäyttämiseen. Sitä paitsi äidinkieleni on ruotsi.

P.P.S. En kuitenkaan ole ruotsalainen, vaan olen Vaasasta, joka sitten on Suomessa.

6

806

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Ei Rowling täällä käy, eikä se edes ymmärrä Suomee. Vai luuleksä et Rowling on suomalainen?

      Jos haluat kirjoittaa Rowlingille, kannattas kirjoittaa enkuks ihan kirjepostina. Osoite on:

      J.K. Rowling
      c/o Christopher Little Agency
      Eel Brook Studios
      125 Moore Park Road
      London
      SW6 4PS
      United Kingdom

      • M.I.C

        Kannattaisi kirjoittaa aivan erilaisen kirjan kuin Harry Potter. Muuten tulee "leima otsaan"


      • M.I.C kirjoitti:

        Kannattaisi kirjoittaa aivan erilaisen kirjan kuin Harry Potter. Muuten tulee "leima otsaan"

        Rowling on luvannut jatkaa kirjoittamista Pottereiden jälkeen ja on tietääkseni kirjoittanutkin jo yhden kirjan joka on suunnattu pienille lapsille. Ja uskon kyllä Pottereiden suosion jatkuvan vielä viimeisen kirjan ilmestymisen jälkeenkin. Harry Potter-kirjat ovat kuitenkin innostaneet lapsia ja nuoria lukemaan.


    • animagus

      ...on sanonut aikovansa kirjoittaa jotakin muuta sitten kun hän on saanut Potterit päätökseen. Pottereita hän on sanonut kirjoittavansa seitsemän, joista kuusi on siis jo ilmestynyt. Toiveesi on siis aika turha, koska kaikki Potter-fanit ovat jo vuosia tienneet sen toteutuvan.

      Miten niin Pottereita ei löydy nykyään enää mistään? Myös vanhoja osia on edelleen saatavana kirjakaupoissa. Hinnatkin tuntuvat pysyvän samalla tasolla vuodesta toiseen. Kirjoista saa yleensä pulittaa vähintään 15 euroa - halvemmalla en muista niitä kaupoissa nähneeni.

      Kukaan ei pakota sinua lukemaan Pottereita. Omasta mielestäni niiden suurin ansio on, että ne ovat rohkaisseet lapsia ja nuoria lukemaan kirjoja, jopa englannin kielellä. On hieno havaita, ettei kirjojen paksuuskaan karkota nuoria lukijoita. Siitä on hyvä jatkaa ja laajentaa lukemista muihin kirjoihin.

      Noista kivoista juoruista: mikäli viittaat Potter-teorioihin, itsekin esitän niitä mielelläni. Kirjojen tulevaisuutta on mukava spekuloida samanhenkisten ihmisen kanssa. Teorioita ei kehitellä (ainakaan pelkästään) siksi, että seuraavaa kirjaa ei jaksettaisi odottaa. Huhujen ja pohdintojen taustalla on mielestäni pikemminkin syvällinen kirjojen maailman tuntemus ja mielenkiinnon ylläpitäminen. Itse odottelen seuraavaa kirjaa lähinnä haikein mielin, joten siinä mielessä en edes toivoisi kirjan ilmestyvän kovin pian. Liian monta vuotta elämästäni on kulunut Pottereiden parissa, jotta osaisin kuvitella elämää ilman niitä.

    • prkl stana

      " Potter siis vanhenee nopeammin kuin sen jatko-osaa kirjoitetaan. Ja kaikenlaisia kivoja juoruja on liikkeellä Potterista, koska ihmiset ovat kyllästyneet odottamaan Potteria. "

      ÄLÄ YLEISTÄ! Ja puhu vaan omasta puolestas. Oikeat Harry Potter fanit eivät ole tota mieltä. He jaksavat odottaa niin kauan kuin on tarve koska he tietävät että odotus palkitaan. Ja veikkaan ettei sinusta ole ihan harryn syrjäyttämiseen.

    • mmm mmm

      Kuulostatpa kypsältä :D hah! jaahas, että syrjäytät Potterin? Hmmm tiedätkö että Harry Potter kirjoja on myyty n.300 miljoonaa kappaletta ja seitsemättä kirjaa odotetaan innoissaan ympäri maailmaa ! Oletpas malttamaton. Enpä usko, että itse pystyisit koskaan kirjoittamaan vastaavanlaisia huippu romaaneja kaikkine yksityiskohtineen alle vuodessa :D J.K.Rowling julkaisee lähes kirjan vuodessa, suomeksi kääntäminen vai vie usein toisen vuoden. Sinäkö kirjottaisit yhtä myyviä kirjoja nopeammin? Kuinka nopeasti? Kuukaudessa? :D Kylläpäs olet huvittava. Onnea vain tähän maailman valloitukseen, mutta luulenpa, että joskus joudut perumaan nämä sanasi ja ymmärrät, että kirjoittaminen vie aikaa.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Alle 15 oli

      Arvasi että lapsi asialla hallin palossa. Surullista. Mutta jos osaa/kykenee käyttää tulentekovehkeitä niin pitää osata
      Vimpeli
      109
      3233
    2. Heh, persut = vassarit = 10,0 %

      Minja tuli nyt jo Riikan rinnalle, sitten alkaa tekemään kaulaa. Molemmilta kympin arvoinen suoritus! https://www.hs.f
      Maailman menoa
      248
      2046
    3. Paula Koivuniemi täyttää tänään 78 vuotta! Sydämelliset onnittelut!

      Paula Koivuniemi, tuo suomalaisen iskelmän ikoninen artisti, täyttää tänään 78 vuotta. Muutaman vuoden estradeilta pois
      Suomalaiset julkkikset
      63
      1974
    4. Onko kaivattusi yllättänyt sinut?

      Piditkö häntä toisenlaisena ihmisenä?
      Ikävä
      136
      1869
    5. Olen miettinyt pitkään miksi hän ei uskalla

      Hän kyllä yrittää tiedän sen ja olen yrittänyt olla helposti lähestyttävä ystävällinen lempeä jne. mutta silti hän yhä v
      Ikävä
      64
      1382
    6. Rakastan sinua

      Kohta sanon tämän livenä, älä pelästy.
      Ikävä
      96
      1285
    7. Juhannusterveiset kaivatulle

      Onko teillä yhteisiä juhannuksia vietettynä ja millaista juhannusta viettäisit kaivattusi kanssa juhannuksena 2025? 🌻
      Ikävä
      93
      1247
    8. Kaupunki osti Absin

      Nyt vaan yrittäjiä kaivataan
      Haapavesi
      61
      1205
    9. Sä oot kyllä

      Aika erikoinen nainen
      Ikävä
      59
      1177
    10. Millaistakohan

      Sun kanssa suhde olisi?
      Ikävä
      70
      1063
    Aihe