aamulenkki

Miten tuntuu että aina kun palstoilla tai treeneissä tulee puhetta siitä kuinka pitkiä lenkkejä koirien kanssa tehdään aamulla kaikki lenkkeilevät vähintäänkin 45-60 minuuttia...oikeastiko?

Kuinka moni rehellisesti lenkkeilee AINA aamulla yli tunnin verran?

Itse voin ihan rehellisesti sanoa että minun noutajani saavat kesällä valoisaan aikaan aina 30-60 minuutin lenkin mutta näin pimeällä se lenkki kyllä on 10-30 min. KÄÄK!

Tästä saan sitten aina huutoa että aktiivinen koira tarvitsee puuhaa. Eihän tuo tarkoita sitä että en touhua koirieni kanssa. En vain käy aamulla kun olen ihan tokkurassa ja kiireessä pitkällä lenkillä. Illalla sitten lenkkeillään, treenataan ja touhuillaan.
En ole huomannut että koirani tuosta kärsivät.
7506
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

jää joskus hyvinkin lyhyeen. Ja ihan syystä; koirani ovat niin kylmänarkoja että jo pikkupakkasilla ei yksinkertaisesti pysty olemaan kauaa kerrallaan! Muuten jäätyvät tassut ja korvat. Eli meillä ulkoillaan talvisin lyhyesti mutta usein. Kesäisin sitten senkin edestä...

Äänestä

..käytetään koira vain aamulla pissillä, siinä menee noin 5 minuuttia. Sisälle tultaessa koira menee takaisin nukkumaan.
Sitten päivällä tai illalla käydään pitkä lenkki ja toinen niistä on sitten lyhyempi. Eli siis esim. jos päivällä käydään pitkä lenkki, niin illalla sitten vähän lyhyempi.
Meidän koira on kylläkin tiibetinspanieli, eikä sitä nyt voi verrata noutajaan, ei mitenkään. Joten kai se lenkkeily kysymys on vähän vaihteleva.
Jos itse tiedät, että koirasi eivät tylsistyksissään syö seiniä ja ovia ja ne ovat onnellisia, niin ei ongelmaa. Jokainen tyylillään :)

Äänestä

tehdään pikapyrähdys viiden jälkeen aamulla. kunnon lenkki tulee sitten siinä 8 kieppeillä jolloin säästä riippuen ollaan yli tunninkin. kunnon lenkit johtuvat siitä että meistä toinen on aina kotona.

Äänestä

Käyn päivätyössä jonkun matkan päässä ja todellakaan en nouse aamulla tuntia aikaisemmin ulkoiluttamaan koiria. Yleensä lasken ne pihalle omineen irti, ehtivät siinä ennen ruokaa olla sen n. tunnin. Jos olen oikein reipas, niin saatanpa käyttää niitä yhdessä puolen tunnin kävelyllä tai vaihtoehtoisesti erikseen vähän lyhyemmän aikaa. Hyvin tuntuvat näin pärjäävän. Illalla kun tulen töistä, käydään joko pitkä lenkki tai sitten on treenit ja lenkki on vielä myöhemmin illalla ja vähän lyhyempi.

Kyllä jokainen tietää omasta koirasta, mikä sille riittää. Meillä käyvät haukut nukkumaan kun lähden töihin, eivät edes pyri mukaan. Ja rotuna siis saksanpaimenkoira, joka kuitenkin sitä aktiviteettia ja liikuntaa kaipaa.

Äänestä

No meillä lenkit on säännöllisesti "minkälaisia sattuu"
joskus pitempiä joskus lyhempiä...riippuu ilmasta
aika paljon, talvella tai vesisateessa nää ei ole ollenkaan innokkaita lenkille lähtemään, hyvä kun saa väkisin pihalle työnnettyä. Sitte taas aikaiset ja poutaiset kesäaamut on niille tosi miellyttäviä lenkkiaikoja...niinkuin minustakin ;)

Äänestä

vähän ilmoista. sateilla yritän houkutella tätä Chihua ulos. itse seison siellä sateessa ja koira ulko-oven edessä, katoksessa.
siellä se kattelee että ompa tyhmä tuo mamma kun tuolla sateessa seisoo.
ovat kyllä kaikki aika aamu-unisia että ei niitä lenkkeily aamulla kiinnosta.
pissille ja sitten takaisin sänkyyn. noin 10-11 aikaan sitten tehdään pisempi lenkki. ja iltapäivällä sitten uudestaan. illalla taas lyhyet pissireissut ainakin nyt pimeään aikaan.
kesällä on tietty eri asia. silloin ollaan ulkona myöhään. käydään iltauinnilla jne.

Äänestä

Aamulla lenkki 6.00-6.30. Sitten pikkulenkki alle 1/2 tuntia kun tulen työstä noin 15.45. Noin 18 pitkä lenkki, vähintään tunti metsässä vapaana.( Pimeänä aikana tämä tapahtuu jo klo 16 paikkeilla.) Ja illalla noin 21.30 lyhyt noin 1/2 tuntia tai vähemmän.
Vapaapäivinä pitkiä jopa kolmen tunnin lenkkejä ja muitakin usein.
Mielestäni tämä riittää ja koirani kyllä pyytää lenkille jos sitä tarvitsee. Usein on niin, että ei viitsi lähteä jos vaikka sataa niin koira vetää kotiinpäin takaisin.
Silloin koitan järjestää sisällä paljon leikkimistä pallolla ym touhotusta.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


tosiii pitkä kirjoitti:

Miten tuntuu että aina kun palstoilla tai treeneissä tulee puhetta siitä kuinka pitkiä lenkkejä koirien kanssa tehdään aamulla kaikki lenkkeilevät vähintäänkin 45-60 minuuttia...oikeastiko?

Kuinka moni rehellisesti lenkkeilee AINA aamulla yli tunnin verran?

Itse voin ihan rehellisesti sanoa että minun noutajani saavat kesällä valoisaan aikaan aina 30-60 minuutin lenkin mutta näin pimeällä se lenkki kyllä on 10-30 min. KÄÄK!

Tästä saan sitten aina huutoa että aktiivinen koira tarvitsee puuhaa. Eihän tuo tarkoita sitä että en touhua koirieni kanssa. En vain käy aamulla kun olen ihan tokkurassa ja kiireessä pitkällä lenkillä. Illalla sitten lenkkeillään, treenataan ja touhuillaan.
En ole huomannut että koirani tuosta kärsivät.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu