Tositarina

Eilen tapahtunutta:

olen ilmoitellut erilaisissa alan julkaisuissa, että etsin saksanpaimenkoiran narttupentua käyttölinjasta, jossa myös näyttöä. Kotona on tällä erää vanhaksi käynyt harrastuskaveri 10 v, jolta alkaa vauhti jo hiipua.

Asiallisia yhteydenottoja olen saanut ja jos ultralla asia varmistuu, niin pentukin on jo valittu.

Mutta sainpa eilen mielenkiintoisen sähköpostin mielenkiintoiselta kasvattajalta. Teksti meni suurinpiirtein näin:

Hei! Etsit itsellesi harrastuskoiraa sakemannista. Minulla olisi kuitenkin tarjota sinulle luovutusikäinen Belgianpaimenkoira Tervueren narttupentu. Belgianpaimenkoira on paljon parempi harrastuskoira kuin saksanpaimenkoira, koska se on energinen, nopea, oppii helposti ja ennen kaikkea paljon terveempi kuin saksanpaimenkoira.

Postissa oli myös linkki kasvattajan sivuille. Näkyi kasvattajavan äkkiseltään pohtien 10 eri rotua, mukana oli seurakoiria, metsästyskoiria, tervu, valkoinen paimenkoira...

Jos olisin ollut uusi harrastaja ja niellyt tämän kaiken, niin huhhuh. Kaikkea sitä ihmiset kehtaavat toisille ns. totuutena tarjota! Vastasin postiin ihan asiallisesti, että oman kokemuksen perusteella en lähtisi rotua vaihtamaan ja minun mielestä Tervu ei todellakaan ole mikään pk-puolen harrastuskoira, suojelusta nyt puhumattakaan.
193889
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 19

Vanhimmat

Etsin itsekkin taannoin Saksanpaimenkoiran pentua,taisinpa saada samalta ihmiseltä itsekkin postia.

Minulle tosin tarjottiin valkoista paimenkoiraa samoin perustein kuin sinulle toista rotua tarjottiin.

Ystävällisesti ilmoitin kuitenkin etsiväni Saksanpaimenkoiraa EN muita koiria.

Jännää kyllä että tuputettiin kumminkin ihan muuta mitä olinkin hakemassa,mutta eipä siinä.

Äänestä
  • Sitä se varmaan tahtoo olla, jos on rotuja kymmenittäin ja pentuja enemmän kuin pystyy myymään. Kaupitteluksihan se menee. Ja varmaan saa näillä menetelmin myytyäänkin koiriaan,j os kerran jatkuvaa yritystä on.

    Äänestä

on joskus mulle markkinoinut myös belgianpaimenkoiraa vähän samantapaisella tekstillä,tosin suoraan henkilökohtaisesti kasvotusten. Se on ihan oikein että tietää mitä hakee ja päätöksessään pysyy! Serkullani on belggis ja on kyllä kehunut koiran oppivan hakemaan sienetkin metsästä. Mene ja tiedä,kyllä ne aika suosittuja on poliisi käytössäkin. Itse voisin kyllä tykätäkin merkistä..en vertailu mielessä vaan ihan uutena tuttavuutena.

Äänestä
  • Amityville, vaihda vaan belkkariin, sieltä löytyy paljon samanhenkisiä kaikentietäviä inisijöitä, voisit siirtyä niiden palstalle ihan kokonaan.

    Äänestä

  • helpotus kirjoitti:

    Amityville, vaihda vaan belkkariin, sieltä löytyy paljon samanhenkisiä kaikentietäviä inisijöitä, voisit siirtyä niiden palstalle ihan kokonaan.

    inise vaan kaikessa rauhassa, ei haittaa. Maahtuuhan maailmaan ääntä=) olen täällä ja pysyn uusien kivojen tuttavien iloksi ja vihamiesten harmiksi=)siihen en sulta aio ees lupaa kysyä. Että murise vaan jos se helpottaa=)

    Äänestä

  • Että malinoissejahan on työkäytössä ja ne sopii myös oikein hyvin suojeluun, muut belgiversiot taas ovat yleensä kaukana tästä. Malinois on tosi erilainen kuin esim tervu.

    Äänestä

  • amityville kirjoitti:

    inise vaan kaikessa rauhassa, ei haittaa. Maahtuuhan maailmaan ääntä=) olen täällä ja pysyn uusien kivojen tuttavien iloksi ja vihamiesten harmiksi=)siihen en sulta aio ees lupaa kysyä. Että murise vaan jos se helpottaa=)

    Sinä näytät olevan täällä palstalla aamusta iltaan.Ja asiasta ku asiasta on toinen toistaan parempia mielipiteitä.Sinulla kun juttujesi mukaan on niitä karvaisikin kavereita,oliko niitä nyt 5,jos oikein muistan tuolta jostain lukeneeni.Eiköhän niille kannattais uhrata enemmän aikaan.Mahtaa olla niillä kotikoirilla mukavat oltavat.

    Äänestä

  • sullekkin kirjoitti:

    eläintä. Neljä kissaa ja koira.Meillä on hyvin aikaa 24h aikana jaksottaa päivä erilaisiin toimintoihin. Ja uskotpa tai etpä koirani kanssa vietän suurimman osan ajastani. Se ei jää yksin kotiin kun minä menen töihin. Sillä on mahdollisuusu olla mukana ja ulkoilla niin paljon kun tykkää. Koira kaverikin on suurimman osasta päivää seurana. Vaan mun ei oikeastaan tarvi lähteä edes sullekin perustelemaan tai kertomaan mitä teen ja mitä en. Ethän itsekkään niin tee. Hyvää jatkoa sullekin=)

    Äänestä

  • tulipa mieleen kirjoitti:

    Että malinoissejahan on työkäytössä ja ne sopii myös oikein hyvin suojeluun, muut belgiversiot taas ovat yleensä kaukana tästä. Malinois on tosi erilainen kuin esim tervu.

    mun serkkunikin puhui samaa,mitä kerroit tuossa viestissäsi. Mä en ole itse koiraa koskaan päässyt tapaamaan,kun on yleensä nähty sukujuhlissa tyyliin tai kaupassa törmätty toisiimme. Mutta serkkuni on aktiivisesti harrastanut kyllä koiransa kanssa ja käsittääkseni ovat käyneet näyttelyissäkin.
    Mä en kovin hyvin perillä ole noista harrastajilla käytössä olevista "titteleistä" kun en itse ole käynyt koskaan koirieni kanssa kilpailuissa tms. Mutta tietyt kriteerithän siellä täytyy täyttyä. Ja kaikki koirat eivät kyseisiin harrastuksiin täytä niitä,kuten ei munkaan koirani täyttäisi.Mutta se täyttää hyvin mun sydämeni.=) Olisi kuitenkin ihan kiva oppia enemmän noista harrastus kuvioista,vaikka en itse sinne ehkä lähtiskään. Enkä nyt voisikaan=/ mutta noin niinkun yleisellä tasolla.Paljon on sellaisia asioita mitä haluaisi vielää tietää ja jutella niihin asioihin perehtyneiden kanssa,mutta tosiaankin asiallisella tasolla.

    Äänestä

  • helpotus kirjoitti:

    Amityville, vaihda vaan belkkariin, sieltä löytyy paljon samanhenkisiä kaikentietäviä inisijöitä, voisit siirtyä niiden palstalle ihan kokonaan.

    Kyllä Sakemanni on Sakemanni. Jos Belkkarit ovat nyt ollet vähän aikaa muotia, niin Sakemanni on ja pysyy parhaana palveluskoirana.

    Äänestä

  • amityville kirjoitti:

    inise vaan kaikessa rauhassa, ei haittaa. Maahtuuhan maailmaan ääntä=) olen täällä ja pysyn uusien kivojen tuttavien iloksi ja vihamiesten harmiksi=)siihen en sulta aio ees lupaa kysyä. Että murise vaan jos se helpottaa=)

    Ole vaan, kiva lukea vähän positiivisempaakin tekstiä

    Äänestä

  • amityville kirjoitti:

    eläintä. Neljä kissaa ja koira.Meillä on hyvin aikaa 24h aikana jaksottaa päivä erilaisiin toimintoihin. Ja uskotpa tai etpä koirani kanssa vietän suurimman osan ajastani. Se ei jää yksin kotiin kun minä menen töihin. Sillä on mahdollisuusu olla mukana ja ulkoilla niin paljon kun tykkää. Koira kaverikin on suurimman osasta päivää seurana. Vaan mun ei oikeastaan tarvi lähteä edes sullekin perustelemaan tai kertomaan mitä teen ja mitä en. Ethän itsekkään niin tee. Hyvää jatkoa sullekin=)

    Vastahan sä jossain viestissä kerroit, että sulla on useampia koiria? Mene kouluun välillä, äiskä suuttuu kun surffaat kaiket päivät.

    Äänestä

  • hjehehheheheheheheh kirjoitti:

    Vastahan sä jossain viestissä kerroit, että sulla on useampia koiria? Mene kouluun välillä, äiskä suuttuu kun surffaat kaiket päivät.

    Eikös kaksi ole useampi kuin yksi? Ja parhaimmillaan kolme ollut yhtäaikaa perheessä.
    Useita vuosia. Perheessämme aina ollut koira/koiria paljon jo ennen mun syntymää ja siis myös koko mun elämäni tähän päivään saakka.
    Koulut olen loppettanut ammattikoulussa vuonna 1996 ja siitä lähtien ollut työelämässä. Mutta, kiitos kyllä opiskelukin kivaa olisi taas tässä vaiheessa elämää.=) Äitikään ei laittaisi pahakseen,mutta ei se kyllä mun asuntolainaa haluisi maksaa =/ eli tarttee varmaan jatkaa työelämässä. Niin ja nyt olen ansaitulla lomalla,tiedoksi jottei seuraavaksi tarvitse kysyä miksi täälä istut,mikset ole töissä=)Saitko tyhjentävän vastauksen?=)Antoisia luku hetkiä!!

    Äänestä

täysin tyrmätkö tervua vaihtoehtona. Jos sattuu saamaan hyvähermoisen (huom) tervun, niin kyllä se Pk-puolella yltää parhaimmillaan sakun tasolle. Sakuissa on paljon hieman flegmaattisia koiria joilta puuttuu tekemisen halu tai sitten ne ovat ylienergisiä viettihyrriä. Eri asia on pystyykö tuollainen kasvattaja, jolla on kymmenenkin eri rotua, tekemään oikeita jalostusvalintoja.

Äänestä
  • Kyseessä on varmaankin ne Porvoolaiset tehtailijat. Ihan pimeetä porukkaa. Koiria hankittu taistelukoirarodusta kääpiökoiriin. Minkäänlaista ymmärrystä eikä älyä heillä ole. Pentuja suolletaan tulemaan liukuhihnalla.
    Tervutkin on taattua pikkupiskilaatua!

    Äänestä

  • ei voi kirjoitti:

    muuta sanoa!

    viesti oli poistettu

    Äänestä

  • H.P kirjoitti:

    Kyseessä on varmaankin ne Porvoolaiset tehtailijat. Ihan pimeetä porukkaa. Koiria hankittu taistelukoirarodusta kääpiökoiriin. Minkäänlaista ymmärrystä eikä älyä heillä ole. Pentuja suolletaan tulemaan liukuhihnalla.
    Tervutkin on taattua pikkupiskilaatua!

    Kyllä vaan, juurikin kyseinen kenneli kyseessä. Hieman epäilyttävää toimintaa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

rotu vaihtoon? kirjoitti:

Eilen tapahtunutta:

olen ilmoitellut erilaisissa alan julkaisuissa, että etsin saksanpaimenkoiran narttupentua käyttölinjasta, jossa myös näyttöä. Kotona on tällä erää vanhaksi käynyt harrastuskaveri 10 v, jolta alkaa vauhti jo hiipua.

Asiallisia yhteydenottoja olen saanut ja jos ultralla asia varmistuu, niin pentukin on jo valittu.

Mutta sainpa eilen mielenkiintoisen sähköpostin mielenkiintoiselta kasvattajalta. Teksti meni suurinpiirtein näin:

Hei! Etsit itsellesi harrastuskoiraa sakemannista. Minulla olisi kuitenkin tarjota sinulle luovutusikäinen Belgianpaimenkoira Tervueren narttupentu. Belgianpaimenkoira on paljon parempi harrastuskoira kuin saksanpaimenkoira, koska se on energinen, nopea, oppii helposti ja ennen kaikkea paljon terveempi kuin saksanpaimenkoira.

Postissa oli myös linkki kasvattajan sivuille. Näkyi kasvattajavan äkkiseltään pohtien 10 eri rotua, mukana oli seurakoiria, metsästyskoiria, tervu, valkoinen paimenkoira...

Jos olisin ollut uusi harrastaja ja niellyt tämän kaiken, niin huhhuh. Kaikkea sitä ihmiset kehtaavat toisille ns. totuutena tarjota! Vastasin postiin ihan asiallisesti, että oman kokemuksen perusteella en lähtisi rotua vaihtamaan ja minun mielestä Tervu ei todellakaan ole mikään pk-puolen harrastuskoira, suojelusta nyt puhumattakaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu