Kaamosmasennus

Kaamosmasennus tuli meille sittenkin. Mitä tehdä, mikään ei hotsita, tekee mieli vain nukkua. Tänäänkin lorvailen yöpaita päällä koko Luojan siunaaman päivän. Ainut mitä jaksoin, luin uutta ET_lehteä, senkin luvut masensivat vielä enemmän.
8850
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Syksy on lyhyempi aika kuin talvi.
Pimeä kaamosaika on ihan OK minulle. Talvi ja pakkanen, lumi ja viima ovat minun inhokkini. Se aika kestää kauemmin. Minun masennukseni tulee ensilumen myötä.

Marraskuussa on ihana olla sisällä kun ulkona on pimeä. Polta ikkunalla kynttilää!

Äänestä
  • Minuun helpottaa lumi ja pakkanen.

    Sitä ennen,pimeätä, märkää,se yrittää lannistaa,

    vaan pistän hanttiin,tiedän että se tulee,

    kirpeä pakkanen ja sen myötä hangen valoisuus

    jotenkin kuin puhdistaa olon,vaikea sitä selittää,se täytyy kokea vuosi vuodelta.

    Äänestä

  • valot kaduilla valoittaa , minulla ei enään kaamoskauhua. meillä ei ollut edes katuvaloja , mutta tarkasteltiin tähtiä , antoi lohdutusta sekin.

    Äänestä

Minulla masennuskaudet alkoivat vaihdevuosien alettua.Samanaikaisesti aloin syödä korvaavia, siis hormooneja.
Lopetettuani korvaavien syönnin,loppui myös masennus.
Kirkasvalolamppu ehkä auttaisi,sisälle ei kannata jäädä.Vitamiini lisät sekä Spiruliina merilevä tuovat puhtia minun elämääni.

Äänestä

Minä kun luulin jo, että korvieni väliin on luiskahtanut laiskamato. Kiukuttaa kun pitää laittaa itelle ruokaa ja vielä enemmän syöminen. Aina sataa ja on niin pimeää ettei haluta edes koiraa ulkoiluttaa mutta kun on pakko ellei sitten ole niin virkku kuitenkin, että siivoaa jäljet.
Toivotaan, että kevät tulee pian ja aurinko alkaa taas antaa virtaa. Eihän sinne enää ole kun pari kuukautta kun jo merkkejä näkyy.... jaksetaan sinne asti....

Äänestä
  • Yksi hyvä masennuksen poistaja, kun panet levysoittajaasi, jonkin hyvän levyn, sattumalta kuulin laulun Pienen Hetken, sen laulaa joku uusi tähti, nimeltään Metsäperä, tämä laulu kolahti minuun, kuultuani sen radiosta.

    Markettireisullani ostin heti kyseisen kiekon, siinä on tämän metsäperän muitakin hyviä kappaleita, suosittelen ette kadu ostostanne, olen varma siitä.

    Äänestä

  • mummeli kirjoitit niin kivasti ,juuru niin se on , mutta aina tuo aurinko tulee esille , odotetaan kärsivällisesti.

    Äänestä

  • Uusi-Ukki kirjoitti:

    Yksi hyvä masennuksen poistaja, kun panet levysoittajaasi, jonkin hyvän levyn, sattumalta kuulin laulun Pienen Hetken, sen laulaa joku uusi tähti, nimeltään Metsäperä, tämä laulu kolahti minuun, kuultuani sen radiosta.

    Markettireisullani ostin heti kyseisen kiekon, siinä on tämän metsäperän muitakin hyviä kappaleita, suosittelen ette kadu ostostanne, olen varma siitä.

    Hantäkö Uusi-ukki tarkoittaa?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Se tuli kirjoitti:

Kaamosmasennus tuli meille sittenkin. Mitä tehdä, mikään ei hotsita, tekee mieli vain nukkua. Tänäänkin lorvailen yöpaita päällä koko Luojan siunaaman päivän. Ainut mitä jaksoin, luin uutta ET_lehteä, senkin luvut masensivat vielä enemmän.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu