Ikävä

Menetin koirani maanantaina. 14-vuotias vanhus tuli kipeäksi, ja minun oli pakko antaa hänen nukahtaa.

Ikävä on kamala. Koska koirani tuli kipeäksi niin yllättäen, olen miettinyt hätiköinkö liikaa, olisiko se vielä toipunut jo solisin odottanut. Toisaalta olen onnellinen siitä, että uskollisin ystäväni sai arvokkaan lähdön. Sitä ennen oli vain pieniä vanhuuden vaivoja. Lääkäri arveli, että kyseessä saattoi olla syöpäkasvain, joka aiheuuti koirani kivut. Mutta varma ei ollut hänkään.

Kotona on vielä toinen koira, joka kaipaa kaveriaan paljon. Minkälaisia kokemuksia teillä on, miten muut lemmikit toipuvat lauman jäsenen menetyksestä? Oletteko hankkineet koirallenne uuden kaverin, vai onko se tottunut yksinoloon? Olen päivittäin töissä, joten asia askarruttaa. Koirat ovat pärjänneet aina hyvin kahdestaan poissaoloni ajan, mutta nyt kirpaisee jättää koira yksin kotiin. Ennen niin leikkisä koira kun suree, huokailee ja nukkuu.

Mikä avuksi koiran ja emännän suruun?
9222
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Hei,
Otan osaa suruusi.Meiltä kuoli myös yllättäen marraskuussa toinen koira.
1,5kk katsoimme narttukoiramme surua.
Sitten otimme varjupaik:sta
toisen koiran.
Alussa narttu näytti uudelle urokselle paikkaansa.
Nyt leikkivät yhdessä ulkona.
Kotona nukkuvat sängyssä töissäollessamme.
Katso googlen kautta "surutyö lemmikin menettämisen jälkeen"on eläinlääk. kirjoittama artikkeli.Myös asiaa eloonjääneen lemmikin surusta.

Äänestä
  • Ei kannata tukea "idän koiratehtailua".. Elkää ottako tallinnan löytökoiria!!

    Äänestä

  • gimma kirjoitti:

    Ei kannata tukea "idän koiratehtailua".. Elkää ottako tallinnan löytökoiria!!

    miten niin tukea??!!siis ne koirathan ovat KODITTOMIA!!ja tarvitsevat uuden kodin!ne koirat ovat löydetty kadulta,ja sitten ne otetaan sinne Varjupaikiin jossa niille sitten etsitään uudet kodit!!mutta hei...voisitkos hieman perustella,että mitä tarkoitat!!

    Äänestä

Joitain vuosia sitten minun piti lopettaa vanha kissani. Koira selvästikin ihmetteli, että minne kissa on kadonnut. Kävi nuuskimassa ja tarkastamassa paikkaa missä kissa vanhus viimeiset päivänsä vietti. Uskon, että koira tajusi kissan olleen sairas ja ehkä se tajusi myös sen kuolleen, oletan niin.

Koira ei vaikkuttanut erityisen kaipailevaiselle, vaikka sitä kissaa tuntui muutaman päivän etsiskelevänkin, ehtivät viettää yhdessä vain noin vuoden, joten ilmeisesti eivät olleet viellä niin "kiinni toisiinsa kasvaneet".

Hankin vanhan kissan kuoleman jälkeen muutaman viikon päästä kaksi kissan pentua, joten jos koira kaipasi kissavanhusta, niin pentukissojen kanssa kisailu ja emoleikit veivät sen ajatukset varmaan uusille urille (ja omani myös)...

Kyllä eläimet varmaan pääsevät surun yli, mutta uusi laumanjäsen voisi virkistää huokailevaa koiraa.

Äänestä

Tiedän sellaisen perheen jossa oli kaksi mäyräkoiraa. Toinen jouduttiin lopettamaan reilu vuosi sitten ja toinen niistä koirista jäi kaipaamaan sitä.
Koira joka jäi kaipaamaan kaveriaan niin sille ei ole hankittu uutta kaveria että kyllä se siihen tottui että hän on yksinään nykysin. Meidän koira käy aina välillä leikkimässä tuon mäyräkoiran kanssa niin siitä sen mieli piristyy.
Mäyräkoiralle on katsottu jotain kaveria mutta ei ole hyvää tullut vastaan.
Kyllä koira tottuu että siltä lähtee kaveri pois.

Äänestä

Otan vilpittömästi osaa menetyksen vuoksi. Mulla on itsellä kaksi koiraa ja kumpikin jo melkoisen iäkkäitä joten tulee se suru meillekin tutuksi.

Nyt oli pariviikko vajaan vuoden ikäinen pentu hoidossa meillä, vanhat koirathan oli ihmeen innoissaan siitä. Sitten kun pentu palautettin kotiinsa oli kumpikin koira pari päivää ihan ihmeissään että mihin se pikkuinen on kadonnut, ja oli itselläkin aika tyhjä olo kun sitä vipeltäjää ei enää ollutkaan, sainpahan vähän esimakua siitä mitä on menettää jotain.

Aika parantaa haavat vaikkei se koira ikinä mielestäsi varmaan pääse unohtumaankaan. Kuulostaa kornilta mutta tulen ikävöimään koiriani sitten tulevaisuudessa enemmän kun kaikkia kuolleita sukulaisia ja ystäviäni yhteensä!

Itse kuitenkin aion hankkia mahdollisimman nopeasti uuden koiran sitten kun vanhasta aika jättää.

Äänestä

mun saksanpaimen pentu juoksi puolivuotta sitten auton alle.en ole vieläkään toipunut tapahtuneesta vaik mulla onkin jo uusi koira.
koiran paras kaveri oli kisu joka otti tapahtuneen niin raskaasti että lähti omille teilleen eikä tullut takaisin.
voimia sinulle:)

Kommentoi aloitusta

Pain kirjoitti:

Menetin koirani maanantaina. 14-vuotias vanhus tuli kipeäksi, ja minun oli pakko antaa hänen nukahtaa.

Ikävä on kamala. Koska koirani tuli kipeäksi niin yllättäen, olen miettinyt hätiköinkö liikaa, olisiko se vielä toipunut jo solisin odottanut. Toisaalta olen onnellinen siitä, että uskollisin ystäväni sai arvokkaan lähdön. Sitä ennen oli vain pieniä vanhuuden vaivoja. Lääkäri arveli, että kyseessä saattoi olla syöpäkasvain, joka aiheuuti koirani kivut. Mutta varma ei ollut hänkään.

Kotona on vielä toinen koira, joka kaipaa kaveriaan paljon. Minkälaisia kokemuksia teillä on, miten muut lemmikit toipuvat lauman jäsenen menetyksestä? Oletteko hankkineet koirallenne uuden kaverin, vai onko se tottunut yksinoloon? Olen päivittäin töissä, joten asia askarruttaa. Koirat ovat pärjänneet aina hyvin kahdestaan poissaoloni ajan, mutta nyt kirpaisee jättää koira yksin kotiin. Ennen niin leikkisä koira kun suree, huokailee ja nukkuu.

Mikä avuksi koiran ja emännän suruun?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu