Media vääristää

Vois media mennä itteensä kun pienestä "tönäisystä" tämmöisen äläkän nostaa,
eihän riehuja edes loukkaantunut, eikö tässä maassa pahempaa tapahdu? Pitäiskö vartijoiden
olla vain sivustakatsojia mamin pikkupojuja?
Mitä vaikutusta sillä on rikollisuuteen silloin,
kovat piippuun ja heti.
4270
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

vääristää. Antaa nimittäin ymmärtää, että nyt suurennuslasin alla oleva tapaus olisi joku poikkeus!

Sehän on vartijoiden päivittäistä käyttäytymistä, lähinnä avuttomia puliukkoja kohtaan..!

Äänestä

Ainakin pari tapausta tiedän, tälläkin hetkellä työskentelevät vartiointiliikkeissä. Saavat provikkaa onnistuneesta keikasta kun antavat etukäteen tiedon mihin aikaan iskeä tiettyyn liikkeeseen. Vartija on silloin alueella kierroksella mutta rosvot ovat sopivasti häipyneet pari sekuntia ennen kuin vartija ennättää paikalle.
Kummallakaan ei ole rikosrekisteriä mutta kaveripiirissä niillä löytyy pikkurosvoja ja muutama isompikin.
Työnantaja ei pysty tutkimaan kenenkään taustoja niin tarkkaan että tällaiset saataisiin estettyä ajoissa.

Äänestä
  • Myymälän henkilökunta ja työntekijät ne pahimmat
    varkaat ovat.

    Äänestä

Näille venäläisille huligaaneille ja manneille sekä muille maahanmuuttajille pitäisi saada kuria ja nöyryyttä.Jatketaan samaan malliin,poliisikin on meidän puolella.Media nyt vaan paasaa mistä milloinkin ja kohta tää kohu unohtuu.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


ammattikuntaa! kirjoitti:

Vois media mennä itteensä kun pienestä "tönäisystä" tämmöisen äläkän nostaa,
eihän riehuja edes loukkaantunut, eikö tässä maassa pahempaa tapahdu? Pitäiskö vartijoiden
olla vain sivustakatsojia mamin pikkupojuja?
Mitä vaikutusta sillä on rikollisuuteen silloin,
kovat piippuun ja heti.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu