Olen alkanut miettiä miksi haluaisin isona tulla. :) Olen löytänyt joitain mielenkiintoisia vaihtoehtoja. Nyt kysyisinkin että mikä / mitkä ammatit tutkivat ilmastonmuutosta? Tai yleensäkin luontoa? Ja sitten vielä, miksi kutsutaan eläinten tutkimista biologiselta kannalta? Eh, ehkä nää on tosi simppeleitä kysymyksiä, mutten vaan tajua. :P Toivon kuitenkin että joku vastaisi. :)
Mikä ammatti?
tyttö16.
5716
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Rupea biologiksi - tai geologiksi.
ilmastoa, sääilmiöitä ja niiden muutoksia ja vaikutuksia tutkii ainakin perinteinen meteorologi. mutta suomen oloissa se on melko rajoittunutta:
"Meteorologi on ilmatieteen eli meteorologian asiantuntija. Suomessa meteorologeja on eniten Ilmatieteen laitoksen palveluksessa. Suurin osa heistä toimii säänennustustehtävissä, mutta monet toimivat myös tutkimus- ja kehitystehtävissä mm. kehittämässä numeerisia säänennustusmalleja. Myös televisiokanavien, Suomessa YLEn palveluksessa on meteorologeja, jotka vastaavat televisiossa esitettävistä säätiedotuksista. Suomessa ei ole varsinaista meteorologin tutkintoa, vaan meteorologit ovat suorittaneet yleensä filosofian maisterin tutkinnon. Suomessa meteorologiaa voi opiskella Helsingin yliopistossa Fysikaalisten tieteiden laitoksella Ilmakehätieteiden osastolla"
mikään ei tosin estä nykyään hilpaisemasta ulkomaille jossakin opintojen vaiheessa.
luontoa yleisesti tutkailee biologi. biologiassa onkin sitten koko joukko osa-alueita:
* Aerobiologia
* Anatomia eli eliöiden rakenne
* Astrobiologia tutkii Maan ulkopuolisen elämän edellytyksiä
* Biotekniikka
* Ekologia on oppi luonnon taloudesta.
* Eläintiede eli zoologia
* Etologia eli eläinpsykologia
* Evoluutiobiologia eli eliöiden kehitysoppi
* Fysiologia eli eliöiden elintoiminnot
* Hydrobiologia
* Kasvipatologia
* Kasvitiede eli botaniikka
* Kehitysbiologia tarkastelee yksilönkehitystä
* Kudosoppi eli histologia
* Käyttäytymisekologia
* Mikrobiologia
* Molekyylibiologia tarkastelee solujen toimintaa molekyylitasolla
* Muoto-oppi eli morfologia
* Neurotiede eli kognitiotiede
* Perinnöllisyystiede eli genetiikka
* Sienitiede eli mykologia
* Skatologia eli ulosteoppi
* Systematiikka
* Taksonomia eli tieteellinen luokittelu
* Ympäristöbiologia
eli vaihtoehtoja löytyy!
Kiitos paljon! Tuo avarsi tietämystäni noista ammateista juuri niin kuin pyysinkin. :)
Muistas kuitenkin, että työn saaminen tietyiltä aloilta voi olla hankalaa. Putkimiehistä on pula :)
Mutta voipi olla vaikeaa olla hyvä putkimies jos sellaiset hommat ei yhtään kiinnosta. Ja hermothan siinä menee. :) Mutta kiitos varoituksesta.