Olen 15-v. tyttö Itä-Suomesta. En tiedä kuuluuko asiani tälle palstalle mutta pakko kirjoittaa jonnekin, muuten pää posahtaa.
On vaikea sanoa, mikä varsinaisesti on ongelmani, niitä kun tuntuu olevan miljoonittain.
Ensiksikin kaverit. Tai paremminkin "kaverit". Minulla on koulussa tasan kaksi "kaveria", joiden perässä roikun. Viime vuonna minulla oli luokaltani yksi hiljainen tyttö kaverina, mutta jotenkin yhteistoiminta päättyi ja aloin olemaan kahden muun luokkalaiseni kanssa. En aio enkä tahdo alkaa olemaan taas hissukan kanssa koulussa, hänen seurassaan en viihtynyt. Nyt nämä kaksi "kaveriani" syrjivät minua, pitävät minua liian tylsänä, outona ja hiljaisena. Minusta tuntuu, että he ovat alkaneet kartella minua. En tiedä yhtään mitä tekisin, minulla ei ole kavereita ja tuntuu että olisin täysin yksin tässä maailmassa. Ei ketään joka välittää..
Myös koulu stressaa, se kun menee täysin penkin alle. Arvosanani riittävät tuskin lukioon pääsemiseen. Olisiko kenelläkään vinkkejä kuinka oppia muuten kuin varsinaisesti LUKEMALLA kokeisiin, olen huomannut että pelkkä lukeminen ei riitä asian oppimiseen minun tapauksessani.
Kolmanneksi, koti. Vanhempani erosivat viime kesänä. Minä ja äiti muutettiin rivitaloon ja vanha omakotitalomme myytiin. Isäni ei saanut etsittyä asuntoa itselleen (ei edes yrittänyt) ja säälistä äiti otti sen asumaan meille väliaikaisesti pieneen kaksioomme. Nyt minua stressaa se, milloin ukonrohnake lähtee jos lähtee. Olin nimittäin melkein onnellinen vanhempieni erosta, inhoan isääni. Olen aina inhonnut.
Neljänneksi, vapaa-aika ja harrastukset. Soitan erästä soitinta, mutta minusta tuntuu, että olen siinä aivan surkea. Olen monesti alkanut itkeä soittotunnilla. En vain jaksa. Lisäksi joudun käymään teoriatunneilla, vaikken mitään teoria-asioista ymmärräkään. En kuitenkaan tahtoisi lopettaa soittamista..
Viidenneksi sitten kaikki se paha olo, ahdistus, tulevaisuuden pelko, itkeminen, bulimia josta kukaan ei onneksi tiedä mitään (olen oksennellut jo yli vuoden kausittain ahdistuksen iskiessä, joskus enemmän, joskus vähemmän)...Itken hyvin usein, joka päivä. Koulussa, soittotunnilla, kotona..Ahdistaa. Itsemurha pyörii mielessä päivittäin. Kaikki asiat vaan on niin solmussa ettei poispääsyä ole. Olen sanonut äidilleni haluavani terapiaan, mutta äiti sanoi ettei minun tarvitse mennä. Äiti ei tiedä itsemurha-aikeistani tai mistään muustakaan mitään. En vain jaksa. Kaikki ne menneisyyden nolot tilanteet, koulukiusaaminen (minua kiusattiin koko ala-asteen), häpeä..Pelkään, että kiusaaminen alkaa taas. Sitä minä kaikkein vähiten haluan.
Kiitos kun jaksoit lukea pitkän sepostukseni. Kertokaa hyvät ihmiset, mitä minun pitäisi tehdä?
On vaikea sanoa, mikä varsinaisesti on ongelmani, niitä kun tuntuu olevan miljoonittain.
Ensiksikin kaverit. Tai paremminkin "kaverit". Minulla on koulussa tasan kaksi "kaveria", joiden perässä roikun. Viime vuonna minulla oli luokaltani yksi hiljainen tyttö kaverina, mutta jotenkin yhteistoiminta päättyi ja aloin olemaan kahden muun luokkalaiseni kanssa. En aio enkä tahdo alkaa olemaan taas hissukan kanssa koulussa, hänen seurassaan en viihtynyt. Nyt nämä kaksi "kaveriani" syrjivät minua, pitävät minua liian tylsänä, outona ja hiljaisena. Minusta tuntuu, että he ovat alkaneet kartella minua. En tiedä yhtään mitä tekisin, minulla ei ole kavereita ja tuntuu että olisin täysin yksin tässä maailmassa. Ei ketään joka välittää..
Myös koulu stressaa, se kun menee täysin penkin alle. Arvosanani riittävät tuskin lukioon pääsemiseen. Olisiko kenelläkään vinkkejä kuinka oppia muuten kuin varsinaisesti LUKEMALLA kokeisiin, olen huomannut että pelkkä lukeminen ei riitä asian oppimiseen minun tapauksessani.
Kolmanneksi, koti. Vanhempani erosivat viime kesänä. Minä ja äiti muutettiin rivitaloon ja vanha omakotitalomme myytiin. Isäni ei saanut etsittyä asuntoa itselleen (ei edes yrittänyt) ja säälistä äiti otti sen asumaan meille väliaikaisesti pieneen kaksioomme. Nyt minua stressaa se, milloin ukonrohnake lähtee jos lähtee. Olin nimittäin melkein onnellinen vanhempieni erosta, inhoan isääni. Olen aina inhonnut.
Neljänneksi, vapaa-aika ja harrastukset. Soitan erästä soitinta, mutta minusta tuntuu, että olen siinä aivan surkea. Olen monesti alkanut itkeä soittotunnilla. En vain jaksa. Lisäksi joudun käymään teoriatunneilla, vaikken mitään teoria-asioista ymmärräkään. En kuitenkaan tahtoisi lopettaa soittamista..
Viidenneksi sitten kaikki se paha olo, ahdistus, tulevaisuuden pelko, itkeminen, bulimia josta kukaan ei onneksi tiedä mitään (olen oksennellut jo yli vuoden kausittain ahdistuksen iskiessä, joskus enemmän, joskus vähemmän)...Itken hyvin usein, joka päivä. Koulussa, soittotunnilla, kotona..Ahdistaa. Itsemurha pyörii mielessä päivittäin. Kaikki asiat vaan on niin solmussa ettei poispääsyä ole. Olen sanonut äidilleni haluavani terapiaan, mutta äiti sanoi ettei minun tarvitse mennä. Äiti ei tiedä itsemurha-aikeistani tai mistään muustakaan mitään. En vain jaksa. Kaikki ne menneisyyden nolot tilanteet, koulukiusaaminen (minua kiusattiin koko ala-asteen), häpeä..Pelkään, että kiusaaminen alkaa taas. Sitä minä kaikkein vähiten haluan.
Kiitos kun jaksoit lukea pitkän sepostukseni. Kertokaa hyvät ihmiset, mitä minun pitäisi tehdä?
Vastaukset 12
Vanhimmat
Yksinoleminen on musta maailman ihanin asia maailmassa, ei tarvi mitään muita ihmisiä, kyllä yksin pärjää. Sulla pitää olla sinut itses kanssa ekaa ennen ku voi olla kunnolla muiden kanssa.
Öh. Tahdotko välttämättä mennä lukioon? Jos haluat, niin en tiedä, musta ainoastaan lukemalla voi oppia. Mutta esimerkiks mun iskä sanoo, että tää koulujärjestelmä että istutaan kaheksan tuntia päivässä jonkun opettajan selityksiä kuunnellen ei ole hyvä juttu. Sen mielestä paljon parempi ratkaisu on vain eläminen ja erilaisten ihmisten näkeminen.
Sä voit aina muuttua paremmaksi soittamisessa. Susta voi tulla maailman paras. Sinänsä sä et oo edes mikään vanha, sä voit kehittyä, jos haluat ja jos jaksat treenata. Vaatii vain tahdonvoimaa.
Ala optimistisemmiksi, ajattele että voit aina kehittyä. Ja että kaikki voi muuttua paremmaksi. Ala miettiä syitä miten voisit parantaa tilannettasi.
Kokemuksestani tiedän että sinun pitäisi välittömästi ottaa yhteyttä koulun terv.hoitajaan tai nuoriso psykologiaan. Lapseni on käynyt tuon saman ja tiedän siksi mitä pitää tehdä...
Tiedän myös ahdistuksesi. Itse koen samaa äitinä. Ja ihmeellistä viiltelen itseäni kun ahdistaa. Ennen ollut ajatuksessa itsemurha. Onneksi ne ajatukset on poissa. Mutta ilman ammattiapua en pärjää, lapseni sekä sinä itse... Otathan välittömästi yhteyttä...
Hyvää jatkoa sinulle...
Olet murrosiässä,koet asioita voimakkaasti tunteil-
la,yritä jutella äitisi kanssa tai tosiaan ota yh-
teys terveydenhoitajaan.Tämä on välivaihe elämässä-
si,koita kestää,kyllä se helpottuu elämä vielä.
Itsekkin olin koulukiusattu,koulu meni huonosti,
mutta selvisin.Sinulla on elämässäsi vielä paljon
uutta ja parempaa tulossa kunhan selviät tuon
vaikean vaiheen yli,itsemurha EI ole ratkaisu.
Minä olen jo aikuinen ja asiani ovat nyt hyvin
vaikka kriisejäkin on ollut.Pitää pää pitää
vaan kovana ja itsetunto vahvana.
Ystävä rakas. Luulen tietäväni jotain tunteistasi ja ahdistuksistasi. Minäkin kehoitan sinua ensitilassa rientämään kouluterveydenhoitajan puheille. Mutta oletko koskaan kuullut sitä, että on joku, joka rakastaa sinua oikeasti ja aidosti. Hän on sinun taivaallinen Isäsi. Hän rakasti sinua niin paljon, että antoi oman Poikansa uhriksi sinun puolestasi. Jeesus tahtoo rientää auttamaan sinua ihan oikeasti.Hän itse sanoo: "Avuksesi huuda minua hädän päivänä, niin minä tahdon auttaa sinua." Myös Hän sanoo: "Sitä, joka minun luokseni tulee, sitä minä en heitä pois." Käy rohkeasti rukoilemaan omin sanoin. Lupaan kantaa sinua rukouksissani Hänen eteensä.
Olen ateisti enkä vain osaa(?) uskoa jumalaan, joten tuo ehkä ei ollut minun kohdallani kovin hyvä idea..
No ei se ole vaikeaa, siihen tarvii vain ripaus tahdonvoimaa. Ajattele, KAIKKIEN ongelmiesi ratkaisu on rukouksen päässä. Jos uskot siihen että Jeesus on pelastajasi ja todellakin uskot siihen niin olen aivan varma että Jeesus auttaa.
Sitä paitsi, mitäpä menetettävää sinulla on? Miljoonat ihmiset ovat löytäneet vastauksia ja apua elämäänsä Jeesuksen kautta. Evoluutioteoria on todistettu epäpäteväksi biokemian avulla.
Kannattaa ainakin yrittää uskoa. Sitten voit ainakin sanoa että kaikkea olet koittanut! Sillä ei ole mitään muuta joka voisi sinua paremmin auttaa, kuin hän, joka on sinut tehnyt!
Kannattaa aloittaa vaikka ihan Radio Deitä kuuntelemalla. Sieltä tulee tosi kivaa ohjelmaa vaikkei uskoisikaan.
Voihan sitä tietenkin uskoa että Jeesus pelastaa yms. mutta yhdyn muihin, eli ota yhteys koulukuraattoriin tms.
Ryhmäapu voisi myös auttaa.
Isäni kärsii masennuksesta ja uskoo jumalaan. Minua henk.koht. ärsyttää, että hän ei voi ottaa yhteyttä oikeaan psykiatriin vaan ajattelee henkeviä asioita, kuten "Jeesus pelastaa"
Koita jaksaa ja ajattele mikä OIKEASTI auttaa.
Miten voit väittää ettei Jeesus auta kun et ole edes koittanut? Vaikka et itse halua turvautua siihen joka OIKEASTI voi auttaa niin älä kuitenkaan evää sitä mahdollisuutta muilta!
Kävin itse psykiatrilla ja voin sanoa että apua en saanut ollenkaan. Mene toki psykiatrille - voit toki saada hyvää palvelua, sanotaanko vaikka C luokan sellaista - mutta mikäli kaipaat A -luokan apua, Jeesus voi sellaista mielellään tarjota ;)
Mitäs jos ei jeesuksista ja muista höpöjutuista aleta täällä puhumaan. Jos koitatte auttaa niin auttakaa normaaleilla tavoilla ilman uskontoja,joulupukkia,linux-pingviiniä ja pokemonia.
Mene kouluterveydenhoitajalle ja kerro kaikki. Sun pitää saada apua. Äitisi ei tajua sitä.
Voi miten toivon, että saat apua ajoissa.
Terveyskeskuksen lääkärin vastaanotollakin on autettava, bulimia on tosi suuri vaara sinulle ja se on selvä oire siitä, että et voi henkisesti hyvin. Olet oikeassa, tarvitset terapiaa. Hakeudu itse, kun kerran äitisi ei ymmärrä! Miten äitisi on noin sokea, ettei tajua, vaikka olet suoraan sanonut!!?? Sori, ei ole tarkoitus loukata äitiäsi, mutta...
niin, minäkin olen ollut masentunut.
kävin psykologilla.
syynä oli masennus, läheisten ihmisten kuolemat, itsemurha-ajatukset, kaikki todella vain näytti mustalta.
mutta psykologini, hän. haukkui minut.
yksinäiseksi. kaksi kertaa peräkkäin.
en saanut siitä apua.
en nyt tarkoita sitä, että kun tulisit uskoon, voisit olla hiljaa. ei mikään enää mieltäsi painaisi, ei, ei todellakaan, on ihanaa ja vapauttavaa lievittää jollekin tuskaansa.
tarkoitan vain sitä, että jeesus nostaa sinut ylös.
rakkaus.
voimia
Vaikka äitisi sanookin että et ole avun tarpeessa niin mene vaikka puhumaan terveydenhoitajalle sitäkin kautta pääsee terapiaan... Yritä pärjätä :)