Olet hankkinut koiran johonkin tiettyyn lajiin ja jos käykin niin ettei koirasta olekkaan siihen niin raaskisitko laittaa koiran myyntiin? Jos koira on sinulla ollut muutaman vuodenkin jo? Raskisitko luopua puhtaasti sen takia ettei koirasta olekkaan hankittuun tarkoitukseen näiden parien vuosien jälkeen riittävästi munaa? Sitten kun koira on saatu pois jaloista etsitään uusi koira josta ei tietenkään voi heti kättelyssä olla takeita että siitä kyllä on siihen mihin harrastukseen sen ostit? En oikein ymmärrä miten joku ottaa koiran pelkästään siihen yhteen lajiin,ja jos ei siihen olekkaan hyvä se laitetaan vaihtoon. Mietiskelen vain.
Jos koira ei kelpaakkaan?
Ihan ihmeissään
6495
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
aikanaan ensimmäisen rotukoirani, tietysti lähinnä kaveriksi, mutta myös siksi, että voisin käydä näyttelyissä. Koiralle tuli purentavika. Hetken mietin sen poisantamista, mutta alkoi ihan hävettää, että edes mietin sellaista. Koira oli luonteeltaan aivan ihana, kiltti, älykäs, oikea unelmakaveri. Se kanssa oli kiva liikkua kaikkialla, kun se osasi käyttäytyä ja oli ystävällinen kaikille. Muutenkin se oli aivan ihana. Se eli yli 16 vuotta, mistä olin tosi onnellinen.
Joskus on parempi antaa koira pois. Jotkut tosiaan ottaa koiran pelkästään urheiluvälineeksi tai näyttelyesineeksi. Jos koirasta ei olekaan otettuun tarkoitukseen, on parempi etsiä uusi koti kuin unohtaa se nurkiin ei-haluttuna.
...voi olla että kunhan meille ehkä toinen koira tulee, niin minulla on jotain suunnitelmia sen varalle, mutta ne eivät missään nimessä ole etusijalla! Koiran ei tarvitse suoriutua mistään erityisestä ansaitakseen paikkansa luonani. En ole tottunut pitämään koiraa vain käyttöeläimenä, se on minulle vieras ajatus. Jos se menestyy jutuissa joita sen pään menoksi olen suunnitellut, niin ok, jos ei, niin se on silti yhtä rakas. Ei koiraa vaihdeta niin kuin autoa jos ei se satukaan suoriutumaan kaikista odotetuista tehtävistä. Joku voi tietysti kiintyä myös autoon, mutta auto ei kiinny kehenkään. Koira kiintyy. Siksi se tulee jäädäkseen.
Eli EN raaskisi luopua koirasta sen takia, ettei sillä olisi rahkeita johonkin tiettyyn tarkoitukseen. Koska se tarkoitus ei ole niin tärkeä kuin koira itse.
Koiraa ei enää hankita harrastus KAVERIKSI, vaan sillä pönkitetään omia mielihaluja. ITSE halitaan harrastaa esim agilityä, onhan se niiiin muodikasta ja kun kaikki muutkin niin tekee, ja jos koira ei sitten jostain syystä siihen sovellukkaan, niin pois,pois vaan ja uusi tilalle. Tiedän ainakin pari tällaista tapausta. Tämä ei siis koske läheskään kaikkia, mutta sapettaa jo muutamat tällaiset ihmiset. Eli koira on hankittu vaan sitä vzrten, kun itseään joku juttu kiinnostaa. Tai niinkuin eräs koira: Polvet ei kestänyt agilityä (koira kaksi vuotias, muuten terve), niin monttuun vaan ja uusi koira tilalle. Tätä en käsitä!!!! Onneksi suurin osa kuitenkin ihan kavereita koirissa pääasiassa, mutt ihmisen "kilpailuvietti" on valitettavasti tälläkin alalla nostanut liikaa päätänsä. En nyt tarkoita sit ainoastaan agilityä, vaik sen mainitsinkin nimeltä, mut siellä sen ehkä parhaiten huomaa => muoti laji nykyään...
paimenkoirissa suojeluharrastajien keskuudessa.Fanaattisesti ollaan oikeassa luonteissa,mutta sitten kas kummaa omista koirista luovutaan,nimenomaan riittämättömän luonteen vuoksi.luulisi sellaisten taitajien huomaavan koiran ongelmat ennen esim.2 vuoden ikää,ainakin minä olen huomannut eron pentueiden välillä jo laatikossa.Mutta ehkä vika ei olekkaan koirissa,vaan taluttimen yläpäässä....ja nämä raakatut koirat menettävät sitten yleensä henkensä,koiraurheiluvälineitä kun ovat...
Itse en raaskisi, en tietenkään. Ikävä kyllä tuota varmasti tapahtuu.
Koiran ehdoilla harrastetaan mutta kyllä minä tein hyvin tarkan pohjatyön kun etsin nykyistä koiraani´, vain yhteen lajiin. Aikaa siihen meni mutta tuloskin on ollut upeampi työtä tekevä koira kuin mitä ikinä olisin voinut toivoa.
Kun tietää koirani vanhemmat ja suvun niin ei ollut ikinä edes epäselvää etteikö se tähän käyttötarkoitukseen soveltuisi. Olen toki sen verran realisti että tiesin että mikään ei ole koirien jalostuksessa 100 varmaa mutta ikinä en olisi tästä koissusta luopunut vaan siirtynyt harrastamaan jotain koiralle sopivaa.
Minulle ykkösenä tulee aina koira. Sen jälkeen harrastus. Jos koira ei kelpaakaan haluaamaani harrastukseen, vaihdan harrastusta tai jätän harrastamatta.
Minä olen sitä mieltä, että koira otetaan perheenjäseneksi. Jos käykin niin, että koira sairastuu joko fyysisesti tai sitten on vaikea luonteeltaan, tai tulee sille mitä tahansa oireita, niin sen asian kanssa sitten vain on elettävä. Ihan kuin lapsetkin: jos lapselleni tulee lukihäiriö, kouluhäiriköintiä, vakava sairaus tai jokin vamma, niin sen kanssa on vain elettävä. Tuossa koiran voi rinnastaa lapseen, kummastakin on otettava sen elinikäinen vastuu. Tai lapsesta tietysti vähän lyhyempi =). Tuli mitä tuli.