Hotelli Giubileo

Roomaan lähdössä ekaa kertaa helmikuun alussa muutamaksi päiväksi ja nyt pohdiskelen,mistä päin kantsisi ottaa hotelli.
SunHotelsin sivustoilta löysin hotellin nimeltä Giubileo, kahden tähden hotelli, aamiaisella ja omalla kylppärillä. Sijaitsee lähellä Terminiä ja kolme yötä maksaisi 168 euroa.
Olen lukenut, että Terminin alue ei ole kauhean "kivaa" aluetta, mutta eikö sieltä ole kuitenkin hyvät kulkuyhteydet jokapaikkaan?
Onko kenelläkään kokemusta ko. hotellista. Veneren sivustolla hotelli oli saanut ainakin ihan hyvää palautetta. Toinen hotelli vaihtoehto, mitä katsoin olisi Porta Maggiore, kolmen tähden hotelli, etäisyys keskustasta 2km ja hinta oli komelta yöltä 195 egee...
5634
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Olin pari vuotta sitten kesällä Roomassa ja yövyttiin Giubileossa. Hotelli oli siisti ja henkilökunta oli ystävällistä. Sijainti oli mielestäni aivan loistava. Tosi hyvät kulkuyhteydet joka puolelle, metroasema(termini ja vittorio) lähellä ja kävellenkin paikat lähellä. Colosseumille kävelee noin reilu vartti. Olen ollut nyt kolme kertaa Roomassa ja joka kerta hotellit/hostellit olleet Terminin lähistöllä ja koskaan ei ole ollut mitään ongelmia taikka mitään turvallisuuden kanssa. Öisinkin voinut kävellä ihan turvallisesti majapaikkaansa, ja ei minkäänlaista pelkoa vaikka voisi kuvitella kun ollaan niinkin suuressa kaupungissa. Tietty aina saa olla perus-varovainen joka paikassa:) Voi että kun rupesi tulee taas kauhee Rooma-kuume ;)

Äänestä
  • Kiitokset viestistä Roomatar. Varasin Giubileosta huoneen kolmeksi yöksi ja nyt sitten innolla odotan helmikuuta. Eipä tämä syksykään tunnu niin ankealta, kun on jotain mitän odottaa!Vauhtia käyn hakemassa Lontoosta, jossa vietän myös kolme yötä ja sitten tosiaan Roomaan :))
    Olisiko sinulla antaa vinkkejä hyvistä ostospaikoista tai "toreista"?

    Äänestä

  • Pulla kirjoitti:

    Kiitokset viestistä Roomatar. Varasin Giubileosta huoneen kolmeksi yöksi ja nyt sitten innolla odotan helmikuuta. Eipä tämä syksykään tunnu niin ankealta, kun on jotain mitän odottaa!Vauhtia käyn hakemassa Lontoosta, jossa vietän myös kolme yötä ja sitten tosiaan Roomaan :))
    Olisiko sinulla antaa vinkkejä hyvistä ostospaikoista tai "toreista"?

    Itse löysin viimeksi kohtuuhintaisia vaatteita Habana-nimisestä vaateliikkeestä. Sijaitsee Via del Corsolla, kun tullaan piazza venezialta päin niin se on siinä aika alkupäässä katua vasemmalla. Ja Via Nazionale kadulla oli myöskin ihan mukavia ostospaikkoja. Ja monestikin kun lähti jollekin pikkukujalle katselemaan niin sieltä löytyi tosi viehättäviä kauppoja, jotkut ihan edullisiakin.

    Ja jostain "nuorisovaateliikkeistä" pitää niin aivan ihana löytyy Via del Corsolta, JAM, sijaitsee noin puolessa välissä kyseistä katua ja oikealla puolella katua piazza venezialta päin tultaessa.

    Ja jos Vatikaanissa vierailet niin sielläkin oli kivoja vaatekauppoja...

    Itsekin tekisi mieli varata reissu Roomaan kevääksi... vähän olen jo lentoja katsellut. Ei siitä kaupungista saa koskaan tarpeeksi :)

    Äänestä

  • Pulla kirjoitti:

    Kiitokset viestistä Roomatar. Varasin Giubileosta huoneen kolmeksi yöksi ja nyt sitten innolla odotan helmikuuta. Eipä tämä syksykään tunnu niin ankealta, kun on jotain mitän odottaa!Vauhtia käyn hakemassa Lontoosta, jossa vietän myös kolme yötä ja sitten tosiaan Roomaan :))
    Olisiko sinulla antaa vinkkejä hyvistä ostospaikoista tai "toreista"?

    Tulee kommentti Giubileosta myöhässä mutta voin sanoa että mukava hotelli oli ainakin kaksi vuotta sitten. Meidän huoneessa oli pikkuinen jääkaappi, mikä oli plussaa ja erillinen ilmastointilaite mikä hurisi mutta piti huoneen viileänä (tosin jos meette helmikuussa niin ehkä vähän viileämpää kuin meillä elokuussa...)

    Aamiainen oli vaatimaton mutta mahan sai täyteen. Henkilökunta oli ainakin silloin todella mukava.

    Hotellin sijainti on loistava hintaan nähden! Siinä oli iso ruokakauppa kivenheiton päässä ja mm. Colosseumille käveli jossain 8-10 minuutissa. Terminille tuli käveltyä jonkin sortin "pääkatua" jossa oli iltaisin paljon ihmisiä -> turvallista. Mukavasti ravintolavalikoimaakin.

    Ei kannata iltaisin lähteä hotellilta oikealle (siis toiseen suuntaan Maggiatorelta), kiinalaiskortteleihin päin. Kaupat sulkeutuu aika aikaisin siellä jonka jälkeen seutu on aika ahdistavaa. Tosin siellä päin on yksi ihme halpiskrääsäkauppa, josta voi löytyä aarteitakin =) Jos se on enää siellä. Mutta kannattaa mennä päiväsaikaan.

    Terminin alakerrasta voi löytyä mukavia putiikkeja, ainakin me löydettiin kivasti! Ovat myöhään illalla auki.

    Äänestä

  • matti myöhäinen kirjoitti:

    Heippa ja kiitoksia vastauksista :)
    Thaimaan reissu ja joulu takana, joten nyt voi ruveta tosissaan keskittymään Rooman reissuun. Kuukausi jäljellä ja sitten matkaan.
    Kiva kuulla,että hotellista on hyviä kokemuksia.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Pulla kirjoitti:

Roomaan lähdössä ekaa kertaa helmikuun alussa muutamaksi päiväksi ja nyt pohdiskelen,mistä päin kantsisi ottaa hotelli.
SunHotelsin sivustoilta löysin hotellin nimeltä Giubileo, kahden tähden hotelli, aamiaisella ja omalla kylppärillä. Sijaitsee lähellä Terminiä ja kolme yötä maksaisi 168 euroa.
Olen lukenut, että Terminin alue ei ole kauhean "kivaa" aluetta, mutta eikö sieltä ole kuitenkin hyvät kulkuyhteydet jokapaikkaan?
Onko kenelläkään kokemusta ko. hotellista. Veneren sivustolla hotelli oli saanut ainakin ihan hyvää palautetta. Toinen hotelli vaihtoehto, mitä katsoin olisi Porta Maggiore, kolmen tähden hotelli, etäisyys keskustasta 2km ja hinta oli komelta yöltä 195 egee...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu