Tauko

Olen 19v, menkat jo seitsemättä vuotta. Muutaman vuoden ovat olleet jo kohtalaisen säännölliset. Kierto suunnilleen 5 viikkoa eli n.35 vuorokautta. Kuitenkin viime kuukautisten alkamispäivästä on jo 47 päivää eikä mitään ole tullut.. Alan jo huolestua.

Olen täysin normaalipainoinen eikä erityistä stressiä ole. Viime viikolla oli viiden päivän ajan "kuumia aaltoja", joita yleensä tulee kuukautisten aikana, ja muutenkin oli erityisen kuuma. Alavatsalla on ollut jo kaksi viikkoa tuntemuksia, jotka yleensä ennustavat kuukautisten alkamista..

Onko kellään ollut samantapaista? Mistähän voisi johtua..
4436
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Et ole kone. Et mitenkään voi olettaa, että toimisit vuodesta ja kuukaudesta toiseen täsmälleen samalla tavalla. Joskus tapahtuu muutoksia.

Olethan sulkenut pois raskauden mahdollisuuden?

Äänestä
  • Että käytätkö jotain hormonaalista ehkäisyä? Siinä voi olla myös syy.

    Äänestä

  • sama vastaus kirjoitti:

    Että käytätkö jotain hormonaalista ehkäisyä? Siinä voi olla myös syy.

    Raskaana en ole enkä käytä mitään hormonaalista. Täytyypi vain odotella. Oli vain erikoinen muutos moneen vuoteen.

    Äänestä

Olen 18 vuotias, normaalipainoinen neito ja kaikki pitäis olla ihan ok. Mulla on kulunut 37 päivää viime menkkojen alkamispäivästä ja menkkoja vaan ei kuulu... En ole ollut yhdynnässä tämän kierron aikana, joten en periaatteessa voi olla raskaana. Mietin vain, onko mahdollista että edelliset olisi ollut valemenkat vaikka ne olisivat olleet tosi runsaat?? Vajaa viikko sitten oli samanlaisia kipuja kuin menkkojen aikana, mutta eipä alkanu..
Toisaalta olen ollut melko stressaantunut, mutta ei se ennenkään ole vaikuttanut...:( Hieman kummastuttaa...

Äänestä

Kommentoi aloitusta


ilman syytä? kirjoitti:

Olen 19v, menkat jo seitsemättä vuotta. Muutaman vuoden ovat olleet jo kohtalaisen säännölliset. Kierto suunnilleen 5 viikkoa eli n.35 vuorokautta. Kuitenkin viime kuukautisten alkamispäivästä on jo 47 päivää eikä mitään ole tullut.. Alan jo huolestua.

Olen täysin normaalipainoinen eikä erityistä stressiä ole. Viime viikolla oli viiden päivän ajan "kuumia aaltoja", joita yleensä tulee kuukautisten aikana, ja muutenkin oli erityisen kuuma. Alavatsalla on ollut jo kaksi viikkoa tuntemuksia, jotka yleensä ennustavat kuukautisten alkamista..

Onko kellään ollut samantapaista? Mistähän voisi johtua..

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu