Kuinka moni oli koiranäyttelyssä 25 päivä tammikuuta?
Me oltiin meidän koira kanssa ja se tuli omassa sarjassa toiseksi.
Muuten sillä on jo kaksi serti palkintoa.
Me oltiin meidän koira kanssa ja se tuli omassa sarjassa toiseksi.
Muuten sillä on jo kaksi serti palkintoa.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Olin myös viime kuussa Matc Showssa eli epävirallisessa koiranäyttelyssä ja hauskaa oli.
19.1.03 Vesilahden ylä- asteella. koirani sijottui alle 40cm luokassa sinisten kakkoseksi.
PÄIVÄMÄÄRÄ kertoo kyllä ettei näyttely ole sama, mutta ensikerralla suosittelen kertomaan myös paikan ja näyttelyn luonteen mätsäri, KV, Ryhmä-
ja kenties koiran kilpailuryhmän.Viimeiseksi vaikka koiran rotu yms.
Sertit viittaavat 'oikeaan näyttelyyn' siis viralliseen, missä ryhmässä?
Joka tapauksessa onnea teille molemmille onnen toivotukset