Kissa

Iso, tummanharmaa, töpöhäntäinen kissa on majaillut täysaikaisesti parvekkeemme alapuolella olevan kuppilan katolla ainakin kolme vuotta. Siis läpi vuosien, kuukausien, viikkojen vuorokausien.
Ei pääse pois. Katolla ja korkea verkkoaita ympärillä.
Tämä on totta!

Se oli hypännyt sinne kaverinsa toisen kerroksen parvekkeelta.
Omistaja haki pois täyshäntäisen mutta jätti tämän häntäpuolen sinne.

Nälkää se ei näe. Ihmiset heittelvät sille ruokaa ja halutessaan se voi pistää poskeensa rottia. Niitä riittää.

Sateen suojaan se pääsee eräänlaisen räystään alle.
Elintilaa sillä on noin 150m2.
Välillä kiljuu pirukseen.

Emme mekään ole ryhdytty toimenpiteisiin koska se ei tunnu hetkauttavan alkuasukkaita (espanjalaisia).

Sijainti: Paseo Juan Aparicion suuntainen ensimmäinen katu rannasta poispäin. sisäpiha.
Torrevieja.

Jos joku urheiluhenkinen sattuu kohdalle niin hakekoon pois.
1117
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

meillä on ilmeisesti moista toimintaa kannattava nuori sheriffi koska poisti aiemman kommenttini.

Jos aiotte odottaa espanjalaisten toimenpiteitä sitä saatte odottaa, manana. Kokemusta on ko maan kansalaisten välinpitämättömyydestä kadulla viruvaa sairasta kohtaan, saati mitä se kiinnostus sitten olisi kärsivää eläintä kohtaan. Jokainen joka voisi asialle jotain tehdä on yhtä syyllinen.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


katolla kirjoitti:

Iso, tummanharmaa, töpöhäntäinen kissa on majaillut täysaikaisesti parvekkeemme alapuolella olevan kuppilan katolla ainakin kolme vuotta. Siis läpi vuosien, kuukausien, viikkojen vuorokausien.
Ei pääse pois. Katolla ja korkea verkkoaita ympärillä.
Tämä on totta!

Se oli hypännyt sinne kaverinsa toisen kerroksen parvekkeelta.
Omistaja haki pois täyshäntäisen mutta jätti tämän häntäpuolen sinne.

Nälkää se ei näe. Ihmiset heittelvät sille ruokaa ja halutessaan se voi pistää poskeensa rottia. Niitä riittää.

Sateen suojaan se pääsee eräänlaisen räystään alle.
Elintilaa sillä on noin 150m2.
Välillä kiljuu pirukseen.

Emme mekään ole ryhdytty toimenpiteisiin koska se ei tunnu hetkauttavan alkuasukkaita (espanjalaisia).

Sijainti: Paseo Juan Aparicion suuntainen ensimmäinen katu rannasta poispäin. sisäpiha.
Torrevieja.

Jos joku urheiluhenkinen sattuu kohdalle niin hakekoon pois.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu