Melontaretkellä
---------------
Työkaverini Sanna, joka harrasti aktiivisesti melontaa pyysi minua lähtemään hänen seurakseen kajakkiretkelle. Hänen paras ystävänsä oli sairastunut, ja koska varusteiden vuokra oli maksettu jo etukäteen, pääsisin mukaan ilmaiseksi. Koska olin ollut aikaisemmin melomassa vain pari kertaa ja silloinkin vain kanootilla, ajatus kuulosti mielenkiintoiselta. Lisäksi olin hieman ihastunut Sannaan, mutta sopivaa tilaisuutta tehdä lähempää tuttavuutta ei ollut vielä syntynyt, joten ehdotus tuntui siksikin hyvältä ajatukselta.
Olin sovittuun aikaan odottamassa laiturilla, johon Sannakin oli kertonut tulevansa. Koska oli lämmin kesäpäivä, olin pukeutunut varsin kevyesti t-paitaan ja shortseihin, vaihtovaatteet ja muut retkivarusteet olin pakannut jo valmiiksi vesitiiviisiin pusseihin. Pieni tuulenvire tuntui viileänä järveltä päin, mutta sää oli aurinkoinen.
Hieman sovitun ajan jälkeen näin, kuinka joku lähestyi meloen kajakilla laituria kohti. Se oli Sanna, joka tervehti minua jo pitkän matkan päästä. Hänellä oli yllään keltainen sadetakilta näyttävä takki ja kädessään mustat neopreenisormikkaat. Takin päällä oli melontaliivi, jonka hihnat puristivat liivit tiukasti hänen vartaloaan vasten.
Vedin melontaliivit ylleni ja kiristin kiinnityshihnat. Yksi hihnoista meni haarojeni välistä, ja vedin sen ehkä hieman liiankin kireälle. Tämän päälle tuli vielä kajakin aukkopeite, joka oli samannäköistä mustaa kumia kuin Sannan puku. Istuuduin kajakkiin ja pingotin aukkopeitteen istuinaukon reunojen myötäisesti Sannan ohjeiden mukaan. Pienellä vartalon heiluttamisella ja melalla työntämällä sain kajakin irtoamaan rannasta.
"Onko valmista? Ja mitä tahansa teetkin, muista ettet ota kiinni reunoista tai menetät tasapainosi", Sanna muistutti. Oloni oli kovin kiikkerä, mutta kun pääsin pois rantavedestä ja sain hieman vauhtia, tuntui meno onneksi tukevammalta ja mela alkoi pysyä kädessä, joskin Sannan tottuneisiin ja sulaviin liikkeisiin oli vielä paljon matkaa.
Yritin parhaani mukaan näyttää mahdollisimman luontevalta ja mukamas kokeneelta melojalta, ja pienen alkukankeuden jälkeen melonta alkoikin sujua muka kuin vanhalta tekijältä. Ylpeemys kävi lankeemuksen edellä, sillä kun ryhdyin korjaamaan asentoani ja otin kiinni kajakin reunoista vetääkseni itseäni hieman taaksepäin, niin muistin varoituksen sanat vasta siinä vaiheessa, kun olin jo pää alaspäin vedessä. Vetäisin sokkona aukkopeitteen irti kajakista ja räpiköin pintaan, onneksi emme olleet kovin syvässä paikassa eikä rantaan ollut kovin pitkä matka uida. Kiskoin kajakkini rantaan ja käänsin sen ylösalaisin, koska se oli täyttynyt kokonaan vedellä. Pitikin sattua, manasin hiljaa, eikä nolotusta juuri helpottanut Sannan nauru, kun nän meloi oman kajakkinsa rantaan ja nousi auttamaan minua.
Sanna kaivoi vesitiiviistä pussista esiin kuivan pyyhkeen ja ojensi sen minulle. Silmälasini olivat huurussa, ja kuivasin ne ensimmäiseksi. "Taisit kastua pahemman kerran", Sanna nauroi ja katseli likomärkää asuani. Laitoin lasit takaisin päähäni ja olin juuri sanomassa jotain vitsikästä, kun huomasin, että Sannan koko vartaloa peitti musta märkäpuku, jopa hänen jalkateränsä olivat sen peittämät. Yhtäkkiä kaikki nerokkaat sananparret katosivat mielestäni ja en voinut juuri muuta kuin tuijottaa häntä. "Mitä nyt", Sanna kysyi ja katsoi minua kysyvästi. "Ei mitään, hyvähän siinä on nauraa, kun on tuolla tavalla pukeutunut", sain sanotuksi. "Ajattelin, että annan sinun kastella itsesi ainakin kerran, ennen kuin kerron, että varasin sinullekin märkäpuvun", Sanna sanoi ja kaivoi kajakkinsa tavaralokerosta esiin uuden vesitiiviin pussin, josta paljastui samanlainen puku kuin Sannallakin oli yllään. "Pitäisi olla juuri sopivaa kokoakin", hän sanoi ja ojensi puvun minulle. Otin puvun vastaan ja kävelin lähimpään pusikkoon, jotta voisin vaihtaa vaatteet rauhassa.
Riisuin märät vaatteet yltäni ja yritin vääntää niistä enempiä vesiä pois, ennen kuin työnsin ne muovikassiin. "Minulla ei ole kuivia alusvaatteita mukana", sanoin. "Ei haittaa, ne kastuisivat puvun alla kuitenkin", Sanna vastasi. Eikö hänelläkään siis ollut pukunsa alla mitään..? Pyyhkäisin kädelläni enemmät roskat pois märästä jalkapohjastani ja pujotin jalkani puvun sisään. "Juuri oikea" koko ilmeisesti tarkoitti helvetin tiukkaa, sillä minulla oli täysi työ saada jalkani kunnolla puvun sisään. Tekniikka tuli tutuksi kantapään kautta, ja aikani rimpuiltuani sain puvun kokonaan ylleni. "Voitko auttaa vetoketjun kanssa", huusin ja kuulin Sannan vastaavan aivan vierestäni "tottakai". Hän tarttui vetimeen ja hitaasti veti selässäni olevan vetoketjun kiinni. "Noin, miltäs tuntuu", hän kysyi. Tunnustelin pukua käsilläni varoen koskettamasta haarojani, sillä penikseni tuntui olevan hyvin herkkä heräämään henkiin enkä erityisemmin halunnut paljastaa erektiotani kaikelle kansalle, erityisesti kun tiukka puku ei sitä olisi voinut juuri peittää. "Aika mielenkiintoiselta", sanoin. "Laita tuosta vielä nuo hansikkaat, niin päästään jatkamaan matkaa. Vedin neopreenisormikkaat käsieni suojaksi ja Sanna auttoi minua melontaliivien ja aukkopeitteen pukemisessa. Tunsin kuinka hänen hansikoidut kätensä väkisinkin hipaisivat märkäpuvun peittämää vartaloani. Märän neopreenihansikkaan narahdus pukuani vasten oli kovin kiihottava, ja tunsin kuinka penikseni jäykistyi, onneksi aukkopeite oli sopivasti haarojeni peitteenä.
Pakkasimme tavarat takaisin kajakkeihimme, kapusimme kyytiin ja jatkoimme matkaa. Puku tuntui ylläni kovin tiukalta, mutta toisaalta roiskuva vesi ja hieman voimistunut tuuli eivät tuntuneet juuri miltään.
Meloimme vierekkäin järven rannan mukaisesti, jutellen niitä näitä. Taivas näytti pimenevän ja tummat pilvet ilmaantuivat taivaanrantaan ukkosta ennustaen. Tuuli sai veden aaltoilemaan ja kajakkimme tuntuivat kuin kaarnalaivoilta. Päätimme suunnata kohti rantaa, ja pienen matkan päässä näyttikin olevan sopivan rauhallinen ja suojaisa paikka rantautua ja leiriytyä. Vedimme kajakkimme suojaan aalloilta ja riisuimme liiat varusteet.
Istuimme märällä rantakalliolla aivan vierekkäin ja katselimme laajaa järven selkää. Aallot löivät voimakkaina rantaa vasten ja tuuli näytti yltyneen niin, että melomisesta ei tulisi mitään, vaan meidän tulisi leiriytyä ja odottaa sään selkenemistä. Tunsin Sannan vartalon lämmön, kun hän oli kainalossani.
"Sanna, toivottavasti et nyt pahastu, jos sanon, että tuo märkäpuku näyttää tosi hyvältä sinun ylläsi..", sanoin Sannalle varovasti, kuin tunnustellen hänen suhtautumistaan. Olin jo lähdöstä saakka katsellut hänen kaunista vartaloaan, joka vielä korostui tuon kaiken peittävän märkäpuvun vaikutuksesta saaden hänet näyttämään jotenkin tavanomaista voimakkaammalta ja haavoittumattomalta.
"Kuinka niin? Minusta tämä puku on tosi kätevä ja hyvä, se suojaa kosteudelta ja roiskeilta, eikä tuulikaan tunnu yhtään kylmältä.", Sanna sanoi. "Ja sinäkin näytät tuo oma puku päälläsi tosi komealta", hän vielä lisäsi.
"Voisitko sitten laittaa nuo hansikkaat takaisin käteesi", sanoin vähän ujostellen Sannalle. Ensin hieman empien Sanna otti hansikkaat esiin, mutta veti ne kuitenkin kauniitten käsiensä suojaksi ja jäi ikäänkuin odottamaan mitä tuleman pitää.
Vein hansikoidun käteni Sannan märkäpuvun olkapäälle ja annoin sen laskeutua hänen rinnalleen. Tunnustelin kädelläni hänen vartalonsa muotoja, jotka vedestä vielä kiiltävä märkäpuku toi upeasti esiin. Yhtäkkiä Sanna tarttui minuun lujasti ja veti meidät kiinni toisiimme. Huulemme yhtyivät kiihkeään suudelmaan ja kätemme vaelsivat pitkin toistemme kehoja. Sanna vei käteni hänen haaroihinsa ja ohjasi minua hieromaan hänen klitoristaan puvun läpi. Samalla hänen oma kätensä vaelsi kiimasta jäykän penikseni kohdalle, ja tunsin, kuinka hän hankasi rajusti penistäni puvun läpi. Kietouduimme yhä tiukemmin toisiamme vasten ja miltei samanaikaisesti nautinnon aallot tavoittivat meidät molemmat, kun neopreenikumin kauttaaltaan peittämät vartalomme narisivat toisiaan vasten.
Hieman nolostuneena, vielä orgasmista hengästyneenä ja tumma puna kasvoillaan Sanna katsoi minua ja sanoi: "Anteeksi.. en tarkoittanut.. Se riistäytyi käsistä" ja painoi päänsä alas, kuin häveten äskeistä ihanaa hetkeämme. Vein käteni hänen leualleen ja kohotin hänen päätään, jotta katseemme kohtasivat. Suutelin häntä ja sanoin: "Älä pyydä mitään anteeksi. Se oli ihanaa, ja haluaisin mielelläni kokea sen uudelleen vielä monta kertaa." Sanna naurahti, jo hieman helpottuneena ja alkoi riisua hansikkaitaan. Otin hänen kädestään hellästi kiinni ja sanoin:
- Pitäisikö meidän pystyttää teltta, kun vielä on valoisaa?
- Pystytetään vaan. Ja sinun ikioma telttasi pystyttää itsensä uudelleen, jos en riisukaan tätä pukua yöksi, hän sanoi hymyillen ja vei kätensä uudelleen haarojeni väliin...
---------------
Työkaverini Sanna, joka harrasti aktiivisesti melontaa pyysi minua lähtemään hänen seurakseen kajakkiretkelle. Hänen paras ystävänsä oli sairastunut, ja koska varusteiden vuokra oli maksettu jo etukäteen, pääsisin mukaan ilmaiseksi. Koska olin ollut aikaisemmin melomassa vain pari kertaa ja silloinkin vain kanootilla, ajatus kuulosti mielenkiintoiselta. Lisäksi olin hieman ihastunut Sannaan, mutta sopivaa tilaisuutta tehdä lähempää tuttavuutta ei ollut vielä syntynyt, joten ehdotus tuntui siksikin hyvältä ajatukselta.
Olin sovittuun aikaan odottamassa laiturilla, johon Sannakin oli kertonut tulevansa. Koska oli lämmin kesäpäivä, olin pukeutunut varsin kevyesti t-paitaan ja shortseihin, vaihtovaatteet ja muut retkivarusteet olin pakannut jo valmiiksi vesitiiviisiin pusseihin. Pieni tuulenvire tuntui viileänä järveltä päin, mutta sää oli aurinkoinen.
Hieman sovitun ajan jälkeen näin, kuinka joku lähestyi meloen kajakilla laituria kohti. Se oli Sanna, joka tervehti minua jo pitkän matkan päästä. Hänellä oli yllään keltainen sadetakilta näyttävä takki ja kädessään mustat neopreenisormikkaat. Takin päällä oli melontaliivi, jonka hihnat puristivat liivit tiukasti hänen vartaloaan vasten.
Vedin melontaliivit ylleni ja kiristin kiinnityshihnat. Yksi hihnoista meni haarojeni välistä, ja vedin sen ehkä hieman liiankin kireälle. Tämän päälle tuli vielä kajakin aukkopeite, joka oli samannäköistä mustaa kumia kuin Sannan puku. Istuuduin kajakkiin ja pingotin aukkopeitteen istuinaukon reunojen myötäisesti Sannan ohjeiden mukaan. Pienellä vartalon heiluttamisella ja melalla työntämällä sain kajakin irtoamaan rannasta.
"Onko valmista? Ja mitä tahansa teetkin, muista ettet ota kiinni reunoista tai menetät tasapainosi", Sanna muistutti. Oloni oli kovin kiikkerä, mutta kun pääsin pois rantavedestä ja sain hieman vauhtia, tuntui meno onneksi tukevammalta ja mela alkoi pysyä kädessä, joskin Sannan tottuneisiin ja sulaviin liikkeisiin oli vielä paljon matkaa.
Yritin parhaani mukaan näyttää mahdollisimman luontevalta ja mukamas kokeneelta melojalta, ja pienen alkukankeuden jälkeen melonta alkoikin sujua muka kuin vanhalta tekijältä. Ylpeemys kävi lankeemuksen edellä, sillä kun ryhdyin korjaamaan asentoani ja otin kiinni kajakin reunoista vetääkseni itseäni hieman taaksepäin, niin muistin varoituksen sanat vasta siinä vaiheessa, kun olin jo pää alaspäin vedessä. Vetäisin sokkona aukkopeitteen irti kajakista ja räpiköin pintaan, onneksi emme olleet kovin syvässä paikassa eikä rantaan ollut kovin pitkä matka uida. Kiskoin kajakkini rantaan ja käänsin sen ylösalaisin, koska se oli täyttynyt kokonaan vedellä. Pitikin sattua, manasin hiljaa, eikä nolotusta juuri helpottanut Sannan nauru, kun nän meloi oman kajakkinsa rantaan ja nousi auttamaan minua.
Sanna kaivoi vesitiiviistä pussista esiin kuivan pyyhkeen ja ojensi sen minulle. Silmälasini olivat huurussa, ja kuivasin ne ensimmäiseksi. "Taisit kastua pahemman kerran", Sanna nauroi ja katseli likomärkää asuani. Laitoin lasit takaisin päähäni ja olin juuri sanomassa jotain vitsikästä, kun huomasin, että Sannan koko vartaloa peitti musta märkäpuku, jopa hänen jalkateränsä olivat sen peittämät. Yhtäkkiä kaikki nerokkaat sananparret katosivat mielestäni ja en voinut juuri muuta kuin tuijottaa häntä. "Mitä nyt", Sanna kysyi ja katsoi minua kysyvästi. "Ei mitään, hyvähän siinä on nauraa, kun on tuolla tavalla pukeutunut", sain sanotuksi. "Ajattelin, että annan sinun kastella itsesi ainakin kerran, ennen kuin kerron, että varasin sinullekin märkäpuvun", Sanna sanoi ja kaivoi kajakkinsa tavaralokerosta esiin uuden vesitiiviin pussin, josta paljastui samanlainen puku kuin Sannallakin oli yllään. "Pitäisi olla juuri sopivaa kokoakin", hän sanoi ja ojensi puvun minulle. Otin puvun vastaan ja kävelin lähimpään pusikkoon, jotta voisin vaihtaa vaatteet rauhassa.
Riisuin märät vaatteet yltäni ja yritin vääntää niistä enempiä vesiä pois, ennen kuin työnsin ne muovikassiin. "Minulla ei ole kuivia alusvaatteita mukana", sanoin. "Ei haittaa, ne kastuisivat puvun alla kuitenkin", Sanna vastasi. Eikö hänelläkään siis ollut pukunsa alla mitään..? Pyyhkäisin kädelläni enemmät roskat pois märästä jalkapohjastani ja pujotin jalkani puvun sisään. "Juuri oikea" koko ilmeisesti tarkoitti helvetin tiukkaa, sillä minulla oli täysi työ saada jalkani kunnolla puvun sisään. Tekniikka tuli tutuksi kantapään kautta, ja aikani rimpuiltuani sain puvun kokonaan ylleni. "Voitko auttaa vetoketjun kanssa", huusin ja kuulin Sannan vastaavan aivan vierestäni "tottakai". Hän tarttui vetimeen ja hitaasti veti selässäni olevan vetoketjun kiinni. "Noin, miltäs tuntuu", hän kysyi. Tunnustelin pukua käsilläni varoen koskettamasta haarojani, sillä penikseni tuntui olevan hyvin herkkä heräämään henkiin enkä erityisemmin halunnut paljastaa erektiotani kaikelle kansalle, erityisesti kun tiukka puku ei sitä olisi voinut juuri peittää. "Aika mielenkiintoiselta", sanoin. "Laita tuosta vielä nuo hansikkaat, niin päästään jatkamaan matkaa. Vedin neopreenisormikkaat käsieni suojaksi ja Sanna auttoi minua melontaliivien ja aukkopeitteen pukemisessa. Tunsin kuinka hänen hansikoidut kätensä väkisinkin hipaisivat märkäpuvun peittämää vartaloani. Märän neopreenihansikkaan narahdus pukuani vasten oli kovin kiihottava, ja tunsin kuinka penikseni jäykistyi, onneksi aukkopeite oli sopivasti haarojeni peitteenä.
Pakkasimme tavarat takaisin kajakkeihimme, kapusimme kyytiin ja jatkoimme matkaa. Puku tuntui ylläni kovin tiukalta, mutta toisaalta roiskuva vesi ja hieman voimistunut tuuli eivät tuntuneet juuri miltään.
Meloimme vierekkäin järven rannan mukaisesti, jutellen niitä näitä. Taivas näytti pimenevän ja tummat pilvet ilmaantuivat taivaanrantaan ukkosta ennustaen. Tuuli sai veden aaltoilemaan ja kajakkimme tuntuivat kuin kaarnalaivoilta. Päätimme suunnata kohti rantaa, ja pienen matkan päässä näyttikin olevan sopivan rauhallinen ja suojaisa paikka rantautua ja leiriytyä. Vedimme kajakkimme suojaan aalloilta ja riisuimme liiat varusteet.
Istuimme märällä rantakalliolla aivan vierekkäin ja katselimme laajaa järven selkää. Aallot löivät voimakkaina rantaa vasten ja tuuli näytti yltyneen niin, että melomisesta ei tulisi mitään, vaan meidän tulisi leiriytyä ja odottaa sään selkenemistä. Tunsin Sannan vartalon lämmön, kun hän oli kainalossani.
"Sanna, toivottavasti et nyt pahastu, jos sanon, että tuo märkäpuku näyttää tosi hyvältä sinun ylläsi..", sanoin Sannalle varovasti, kuin tunnustellen hänen suhtautumistaan. Olin jo lähdöstä saakka katsellut hänen kaunista vartaloaan, joka vielä korostui tuon kaiken peittävän märkäpuvun vaikutuksesta saaden hänet näyttämään jotenkin tavanomaista voimakkaammalta ja haavoittumattomalta.
"Kuinka niin? Minusta tämä puku on tosi kätevä ja hyvä, se suojaa kosteudelta ja roiskeilta, eikä tuulikaan tunnu yhtään kylmältä.", Sanna sanoi. "Ja sinäkin näytät tuo oma puku päälläsi tosi komealta", hän vielä lisäsi.
"Voisitko sitten laittaa nuo hansikkaat takaisin käteesi", sanoin vähän ujostellen Sannalle. Ensin hieman empien Sanna otti hansikkaat esiin, mutta veti ne kuitenkin kauniitten käsiensä suojaksi ja jäi ikäänkuin odottamaan mitä tuleman pitää.
Vein hansikoidun käteni Sannan märkäpuvun olkapäälle ja annoin sen laskeutua hänen rinnalleen. Tunnustelin kädelläni hänen vartalonsa muotoja, jotka vedestä vielä kiiltävä märkäpuku toi upeasti esiin. Yhtäkkiä Sanna tarttui minuun lujasti ja veti meidät kiinni toisiimme. Huulemme yhtyivät kiihkeään suudelmaan ja kätemme vaelsivat pitkin toistemme kehoja. Sanna vei käteni hänen haaroihinsa ja ohjasi minua hieromaan hänen klitoristaan puvun läpi. Samalla hänen oma kätensä vaelsi kiimasta jäykän penikseni kohdalle, ja tunsin, kuinka hän hankasi rajusti penistäni puvun läpi. Kietouduimme yhä tiukemmin toisiamme vasten ja miltei samanaikaisesti nautinnon aallot tavoittivat meidät molemmat, kun neopreenikumin kauttaaltaan peittämät vartalomme narisivat toisiaan vasten.
Hieman nolostuneena, vielä orgasmista hengästyneenä ja tumma puna kasvoillaan Sanna katsoi minua ja sanoi: "Anteeksi.. en tarkoittanut.. Se riistäytyi käsistä" ja painoi päänsä alas, kuin häveten äskeistä ihanaa hetkeämme. Vein käteni hänen leualleen ja kohotin hänen päätään, jotta katseemme kohtasivat. Suutelin häntä ja sanoin: "Älä pyydä mitään anteeksi. Se oli ihanaa, ja haluaisin mielelläni kokea sen uudelleen vielä monta kertaa." Sanna naurahti, jo hieman helpottuneena ja alkoi riisua hansikkaitaan. Otin hänen kädestään hellästi kiinni ja sanoin:
- Pitäisikö meidän pystyttää teltta, kun vielä on valoisaa?
- Pystytetään vaan. Ja sinun ikioma telttasi pystyttää itsensä uudelleen, jos en riisukaan tätä pukua yöksi, hän sanoi hymyillen ja vei kätensä uudelleen haarojeni väliin...
Vastaukset 1
Vanhimmat
oikea fiilinki, vaikka märkäpuvun ilmestyminen tosta noin vaan ei tuntunutkaan kovin uskottavalta...jollapurjehtijat ja surffaritkin, varsinkaan tytöt eivät riisu tuota märkäpukua lainkaan kun tulee pissahätä. Oliskos siinä jatkon aihetta ?