Mitä voin viedä puolisolleni putkaan? Tutkintapuolen putkaan. Tupakkaa ja vaatteita saa viedä, mutta miten on esimerkiksi mp3 soittimen laita ja muiden ns. "viihdykkeiden" laita?
tai mitkä ovat niitä juttuja ja tavaroita joita ei ehdottamasti saa sinne viedä?
tai mitkä ovat niitä juttuja ja tavaroita joita ei ehdottamasti saa sinne viedä?
Vastaukset 6
Vanhimmat
ettei saa paljoo muuta viedä.. hammasharja.. lukemista.. ei elektroniikkaa..
saanko mä viedä puolisolleni kirjeen samalla kun vien tupakkaa? toimittaako ne sen sille?
Kyllä saat viedä kirjeen.
Vie vielä kirjepaperia ja kynä, kuoria, merkkejä niin saat kohta postia itsekkin.
Itselläni on kahdella kerralla ollut mukana kannettava CD-soitin ja kuulokkeet, sekä iso kasa levyjä, eli kyllä ne saa sinne mukaan. Voi tietenkin riippua kaupungista.
kondomeja,liukastusvoidetta naisten alusvaatteita!
Omalle poikaystävälleni sain viedä ainakin telkkarin, pleikkarin ja leffoja pelejä.
Asia riippuu pitkälti, että mistä epäillään, esim. huumerikosta epäiltäessä tilanne on käsittääkseni huomattavasti hankalampi.
Ruokaa, vaatteita, tupakkaa, rahaa, juotavaa vein myös, mutta asiassa täytyy tietenkin ottaa huomioon se, ettei ruoka säily kovin kauaa.
Kannattaa soittaa tutkijalle ja kysyä, että mitä voi viedä ja mitä ei..
Ja vaadi myös tapaamisoikeutta(itse pääsin tapaamaan ensimmäisen vangitsemis oikeudenkäynnin jälkeen).
Tsemppiä!