Kysymys

Saako poliisi lain mukaan ajaa ylinopeutta ilman hälytyslaitteiden käyttöä, jos tehtävä sitä edellyttää?
Kun poliisipartio ajaa kevyen liikenteen väylää
autolla, onko heidän toiminta lain mukaan perusteltua, vaikka varsinaista tehtävää ei olisikaan?
6490
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

ei minusta saa, koska silloin muut liikenteessä ei tiedä että on hälytys!

Äänestä

Poliisilaki
1 §
Poliisin tehtävä

Poliisin tehtävänä on oikeus- ja yhteiskuntajärjestyksen turvaaminen, yleisen järjestyksen ja turvallisuuden ylläpitäminen sekä rikosten ennalta estäminen, selvittäminen ja syyteharkintaan saattaminen.

Poliisi toimii turvallisuuden ylläpitämiseksi yhteistyössä muiden viranomaisten sekä alueella olevien yhteisöjen ja alueen asukkaiden kanssa. (19.1.2001/21)

Poliisin on suoritettava myös muut sille erikseen säädetyt tehtävät ja annettava jokaiselle tehtäväpiiriinsä kuuluvaa apua.

Kyseisen pykälän mukaan poliisi on aina suorittamassa tehtävää, ei vain hälytys tehtävää. Kevyen liikenteen väylää saa siis ajaa.


Tieliikennelaki
25 § 3. mom.
Nopeusrajoitukset
Hälytysajoneuvon, liikenteen valvontaan taikka poliisin, rajavartiolaitoksen tai tullin virkatehtävään käytettävän ajoneuvon kuljettaja sekä poliisiajoneuvon vetämään saattueeseen kuuluvan ajoneuvon kuljettaja saa ylittää tässä pykälässä tarkoitetun suurimman sallitun nopeuden, jos tehtävän kiireellisyys sitä välttämättä edellyttää. (19.1.2001/23)

Äänestä

Periaatteessa ylinopeus ilman hälytyslaitteita on rikkomus. Käytännössä poliisilla on kuitenkin sellaisiakin kiireellisiä tehtäviä jolloin ei ole tarpeellista ja turvallista mainostaa saapumistaan valo- ja äänimerkeillä. Lakipykälät joku jo selvittikin.

Myös ambulansseilla katsotaan ylinopeuksia läpi sormien. Kunnan ainoa ambulanssi voi olla viemässä potilasta kauas sairaalaan. Siirtokuljetus ja paluu asemapaikkaan ei välttämättä täytä hälytysajon kriteereitä, mutta käytännössä asemapaikkaan pitää silti palata mahdollisimman ripeästi, jotta viive saavuttaa mahdollinen seuraava avun tarvitsija olisi mahdollisimman pieni.

Samasta syystä paikoin USA:ssa ambulanssilla on oikeus ajaa kaikki tehtävät, myös paluumatka asemalle, kiireettömyydestä huolimatta hälytysajona. Juuri sellaisia tilanteita, että ambulanssi on sidottu toiseen tehtävään, ajatellen on kehitetty ensivastetoiminta.

Äänestä

Entä jos ei saisi ! Silloin rosvot nauraisivat selkäkeikkanauruja. Rosvoja kun eivät mitkään tieliikenteen säännöt sikäli koske, kun ne yleensä, jos kiinni jää, sisältyvät siihen varsinaiseen rikokseen, minkä vuoksi poliisia paetaan. Eli tulee yhtenäisyysrangaistus, missä liikennerikos ei juuri kakkua pidennä.

Äänestä

Poliisivaltiossa poliisi saa tehdä mitä vaan.

Poliisi on laki!

Äänestä

mitä tekee tai tekemättä jättää. Poliisia ei käytännössä koske laki. Että olkaa tyytyväisiä kun saatte elää ja käyskennellä vapaana tässä uudistuneessa itä-saksan kaltaisessa valtiossa ja älkää marisko tyhjästä, kyllä poliisi toimii meidän kaikkien parhaaksi, vaikka se ei aina siltä tunnu. Muistakaa kunnioittaa poliisia

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Mortti ja Vertti kirjoitti:

Saako poliisi lain mukaan ajaa ylinopeutta ilman hälytyslaitteiden käyttöä, jos tehtävä sitä edellyttää?
Kun poliisipartio ajaa kevyen liikenteen väylää
autolla, onko heidän toiminta lain mukaan perusteltua, vaikka varsinaista tehtävää ei olisikaan?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu