Olen ostamassa pieneen traktoriin (MF 135) takakauhaa. Onko 200 cm liian leveä yleiskäyttöön (katolta tippuneiden lumien työntöön, pieniin kuljetustehtäviin, pihantasaukseen yms.), elikkä jaksaako massikan nostolaite käyttää sitä. Mikähän olisi kestävä merkki? Löytyykö yleensä käytettynä, ja mikähän olisi oikea hinta?
Takakauha
9
12175
Vastaukset
- Ynjämi Ylipaine
Hanittomalta kuulostaa jos pesän syvyys tai litratilavuus kauhassa on edes jonkinlainen.Max. voisi olla 180 cm kun ajattelee ettei 135:n ole sen leveämpi.Eikä 150:nenkään ole aivan mitätön, jos meinaat yleiskauhaksi.Sisu/Farmi lienee passeli, mulla ittellä oli joskus Valtra Ville/Asp, joka oli kevyt ja näppärä.Ainut vika siihen tuli aikaa myöten, eli kun ei ollut rasvattavia nippoja, niin ylimääräistä väljyyttä alkoi olla haitaksi asti. Hinta hyvästä takakuormaajasta ja kauhan kanssa voi olla 300:sta ekestä ylöspäin, max 500 ekeä.Nämä tällaiset "Kivelän kihvelit" , eli pitkärunkoiset sylinterittömät kannattaa unohtaa.No ehkä niihin saattaisi saada sepitettyä sellaisen vaihdettavan
perälevyn kauhan tilalle.- vehje
Vasta itse ostin käytetyn hyväkuntoisen KÄTEVÄ merkkisen takakauhan.Leveys 2 metriä ja just passeli nelos nuhviin.Laukaisulaite toimii kevyesti, joten ihan onnistunut viritys.
Kyllä kai sinun Massikassasi myös parimetrinen kauha menisi.Se on tuo kauha monikäyttöinen peli!
- kokemusta on
Ei se 2 metriä ole liian leveä kun mellä on sellanen ja se on palvellu natikan kanssa monet vuodet. Hevosia natikassa on jotaki 45 ja ei edes ketjuja ole paikoillaan ollut ...
- v502
Kysyjä puhuu takakauhasta ei takakuormaimesta?
Itsellä valmet 502:ssa Esko takakuha 200cm levyinen. Painaa 200kg. Mielestäni sekin sopisi mf35:n jos nostolaite nostaa tarpeeksi korkealle. Täytyyhän nihkeäkin lasti saada kunnolla kipattu. Siis kipattuna kauhan pitää olla täysin ilmassa.
Ottaa sitten lastia, minkä mf kuljettaa. Rimpulaa ei kannata ostaa.
Kippausnivel pitää olla kauhan puolivälin kieppeillä. Ei kauhan traktorin päässä(vetovarsissa).
Muista merkeistä kuin tuosta Eskosta ei ole tietoa. Ainut huono puoli on kohoumat kauhan pohjassa. Jos ajaa jotain kappaletavaraa. Talotietäkin on tullut tehtyä, n. 30 kasettiautolista hiekkaa ja sepeliä, hyvin onnistui levitys tasaisiin kerroksiin. - siinä saanut
v502 kirjoitti:
Kysyjä puhuu takakauhasta ei takakuormaimesta?
Itsellä valmet 502:ssa Esko takakuha 200cm levyinen. Painaa 200kg. Mielestäni sekin sopisi mf35:n jos nostolaite nostaa tarpeeksi korkealle. Täytyyhän nihkeäkin lasti saada kunnolla kipattu. Siis kipattuna kauhan pitää olla täysin ilmassa.
Ottaa sitten lastia, minkä mf kuljettaa. Rimpulaa ei kannata ostaa.
Kippausnivel pitää olla kauhan puolivälin kieppeillä. Ei kauhan traktorin päässä(vetovarsissa).
Muista merkeistä kuin tuosta Eskosta ei ole tietoa. Ainut huono puoli on kohoumat kauhan pohjassa. Jos ajaa jotain kappaletavaraa. Talotietäkin on tullut tehtyä, n. 30 kasettiautolista hiekkaa ja sepeliä, hyvin onnistui levitys tasaisiin kerroksiin.ainakin niskansa jumiin..,kun 3o rekkakuormaa soraa TAKAkauhalla kuljettaa ja tasoittaa tieksi!
- v502
siinä saanut kirjoitti:
ainakin niskansa jumiin..,kun 3o rekkakuormaa soraa TAKAkauhalla kuljettaa ja tasoittaa tieksi!
Tienteko ei ollut paniikkiprojekti. Tein tietä kahtena kesänä. Tontilla kulkevan tien tarkka paikka ei ollut selvillä eka kesänä. Suurinpiirtein joka toinen lasti oli hiekkaa(pohjalle) ja seuraava sepeliä(pintaan).
Kuorma kipattiin noin 0,5m penkaksi ja siitä yli aina vein lastin kauhalla.Kasetillisen siirtäminen kauhalla vei noin 1,5h. Eli tuon 30 vei noin 45h.
Valmet 502:n huippuergonomia tuli tuossa hommassa esille. Hyvä jousitettu penkki, mahtava näkyvyys taakse, tasalattia(vasen jalka saa olla keskellä) ja hallintalaiteet oikeaalla tarpeeksi ylhäällä. - kuukuu3456346
v502 kirjoitti:
Tienteko ei ollut paniikkiprojekti. Tein tietä kahtena kesänä. Tontilla kulkevan tien tarkka paikka ei ollut selvillä eka kesänä. Suurinpiirtein joka toinen lasti oli hiekkaa(pohjalle) ja seuraava sepeliä(pintaan).
Kuorma kipattiin noin 0,5m penkaksi ja siitä yli aina vein lastin kauhalla.Kasetillisen siirtäminen kauhalla vei noin 1,5h. Eli tuon 30 vei noin 45h.
Valmet 502:n huippuergonomia tuli tuossa hommassa esille. Hyvä jousitettu penkki, mahtava näkyvyys taakse, tasalattia(vasen jalka saa olla keskellä) ja hallintalaiteet oikeaalla tarpeeksi ylhäällä.ja pah! 502 vallu ei oo ergonomiaa nähnytkään!!
- 175 mp
kuukuu3456346 kirjoitti:
ja pah! 502 vallu ei oo ergonomiaa nähnytkään!!
liian isolta kauhalta 135een verkkuun. riippuu toki mitä teet mutta jos sahanpuruja ja kuivia klapeja raskaampaa paat kyytiin niin kääntöjarrut pitää olla kunnossa. toinen propleema voi muodostua kippaamisesta, tuo verkku on matala, renkaat hieman painuksissa ja tarttuvaa materiaalia kauhassa niin voi tulla lapiohommia. pikku verkku ei oo myöskään mikään paras kone puskemaan kauhaa kasaan, sutaa helposti tai sitte sammuu. kyllä paras koko vois olla tuommonen etukuormaimen sorakauhan kokoinen kauha. tehokkuutta työskentelyyn tulee myös mikäli voit käyttää hydraulista työntövartta, etenkin auttaa tuonn kauhan takaisin lukkoon saannissa. toivottavasti traktorisi omaa turvahytin jos tuohon kaksimetriseen päädyt
- Tietova...
175 mp kirjoitti:

Oman kokemuksen perusteella takakauha on hyvä olla hieman traktoria leveämpi, vaikka ei muuta kun 5 cm, varsinkin jos teke tasaustöitä. Etureuna saisi olla myös terävä, jota ei kaikissa tehdastekoisissa ole. Omassani on molemmat reunat teräviä, vanha lumiauran terä, leikkaa ihan hyvin maatakin ja tasaus onnistuu hyvin. Takakauha on hyvin monipuolinentyökalu traktorin perään.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Iso poliisioperaatio Lapualla
Paikalla oli silminnäkijän mukaan myös kolme ambulanssia. https://www.is.fi/kotimaa/art-2000011924650.html Onko virpo804607Kuinka Riikka Purra on parantanut Suomen kansalaisen elämää?
Haastan kaikki perussuomalaisten kannattajat kertomaan konkreettisia esimerkkejä kuinka Riikka Purran harjoittama politi2104569Riikan antisakset leikkaavat bensan hintaa ylöspäin
Sannan aikoina bensaa sai 1,3 euron litrahinnalla ja Riikka leikkasi sen euron ylemmäksi reiluun 2 euroon. Joko on saks652375Sukupuolineutraalit liikennemerkit yksi persujen älynväläys
Samassa rytäkässä kaikki syrjäseutujen bussipysäkkien liikennemerkitkin vaihdettiin, vaikkei bussia ole liikennöinyt enä732373- 602286
Venäjän armeijan evp-upseeri: Armeija surkeassa tilassa, jonka läpäisee kaiken kattava
valehtelu. Venäläiset alkaneet pohtia julkisesti maan todellisia tappioita. Z-bloggari ja 3. luokan kapteeni (evp.) Mak572113- 531886
- 281517
Kehu kaivattuasi
Mikä hänessä on parasta? Jos osaat kertoa muuta kuin ulkonäköön liittyvää, niin ansaitset mitalin.1101328Vuoksesi kaiken
Tekisin vuoksesi kaiken. Enemmänkin. Kunpa tietäisi ja hyväksyisit sen. Ymmärtäisit, en voi elää ilman sinua. En halua1171318