Tilasin eräältä vakavaraiselta tehtaalta ikkunat ja oven. Ensinnäkin toimitus ikkunoiden osalta oli myöhässä kolme viikkoa, ovi ei ole vieläkään tullut (myöhässä nyt 5 vkoa). Ikkunat tulivat ja havaitsin niissä seuraavia vikoja; kolmessa ikkunassa karmissa yläpuussa hiushalkeamia, yhdessä ikkunassa sama vika alhaalla karmissa ja yhdessä lasien välissä halkeama, jossa tuntuu selvästi "pykälä". Tein ikkunoista reklamaation ja ehdotin hinnan alennusta johtuen tuotteiden virheistä. Reklamaatio-hemmo on kuitenkin sitä mieltä, että he korjaavat ikkunat eikä mitään alennusta anneta. Olisiko alan asiantuntijaa, joka neuvoisi, että mitkä ovat minun oikeuteni. Tehdasta se ei tunnu kauheasti kiinnostavan. OLin jo yhteydessä kuluttaja-asiamieheen ja hänen mukaansa tuotteen tulee olla uuden veroinen korjauksen jälkeen tai se pitää korvata uudella. Vauriot ovat asennuksen jälkeen suurimmaksi osaksi piilossa, mutta ei kai se siitä ehjää tee? Siis, voinko vaatia uudet ikkunat tai hinnan alennusta, vai onko minun tyytyminen siihen, että vikaa ei ole, jos se ei näy tai on paklattu ja maalattu piiloon. Kiitos asiallisesta vastauksestasi jo etukäteen.
Kuka auttaa?
ikkunat
152252
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 15
Vanhimmat
Nämä on juuri näitä suuria laadun tekijöitä. Käske tuoda uudet tilalle, muuten ne ovat ikuinen riesa.
Ei tällä kertaa kumpikaan, mutta kun asia on vielä kesken en ala haukkua julkisesti. Ehkä sitten jos jälki ei tyydytä eikä hinta alene...
Kuluttajalla on oikeus saada niiden laatuvaatimusten mukainen tuote, jonka hän on ostanut. Valmistajalla taas on oikeus sellaisen toimittamiseen. Ts. Valmistaja saa päättää miten reklamaation hoitaa; korjaako viallisen tuotteen, toimittaako uuden tilalle vai sopiiko jostain hinnanalennuksesta.
Tuollaiset karmihalkeamat valmistajat yleensä käyvät korjaamassa. Siitä tulee aivan uuden veroinen kun kittaa halkeaman, hioo kittauksen ja maalaa pinnan. Käytännössä karmissa olevasta halkeamasta, joka ei näy ei ole ikkunan käytölle tai kestävyydelle mitään haittaa.
Kiitoksia vastauksista, saa toki vieläkin vastailla ja niitä lueskelen. Ilmeisesti tyydyn siis siihen, että ne korjataan. Vaikkakin olen sitä mieltä, että korjattu ei koskaan voi olla uuden veroinen, mutta näinhän se varmaan vaan menee.
on virheen tehneelle varattava ensisijaisesti mahdollisuus korjata itse virheensä. Tämä ei tarkoita automaattisesti sitä että korjaamisen jälki on hyväksyttävä. Etene tämän protokollan mukaisesti niin olet vahvoilla.
nimim. täys hinta>virheetön tuote.
...antama priositeetti, josta tosiaan toimittaja valitsee, on tuo: korjaaminen, uusi toimitus, hinnanalennus...
Ja mitä tuohon "uutta vastaavaan" tulee, se ikkunoissa tarkoittaa kyllä useinkin "pakkelia" ja maalia. Ikkunat kun tehdään puusta, jossa on aina vikoja, niin niitä vikoja korjataan myös tehtaalla normaalin valmistusprosessin yhteydessä sormijatkamalla, puutulpilla ja "pakkelilla" - niitä korjausmenetelmiä siis on sallittava myös "uutta vastaavassa".
Tietysti, jos kauppa-asiakirjoissa tai niihin liitetyissä teknisissä esitteissä luvataan oksatonta ja pakkelitonta tuotetta, niin silloinhan "uutta vastaava" ei sisällä myöskään puutulppia ja/tai "pakkelia".
Mikäli ikkuna korjataan, siitä ei voi ikinä tulla uudenveroinen. Koska, kun maalataan ruiskulla niin sitä ei voida tehdä "paikan päällä". Ikkuna pois (ylimääräinen kuljetus/irrotus jne) joka kuluttaa sitä. Maalaamisen yhteydessä ei voida peittää kaikkia kulmia niin hyvin ettei jälkiä jää. Mutta, jos alkuperäinen on ollut "surkea" niin ehkäpä korjattu on parmempi :). Sitähän ei tiedetä ostaessa.
Valitettava tosiasia on, että uudenveroinen = laatuvaatimusten mukainen. Ympärillä olevissa viesteissä on viitattu näihin laatuvaatimuksiin joiden mukaan ikkunat valmistetaan ja ikkuna on laatuvaatimusten mukainen kun se on maalattu siveltimellä. Missään ei sanota, että maalaus pitää tehdä ruiskulla.
Lisäksi voin sanoa, että ammattimiehen maalausjälki siveltimellä ei juurikaan eroa ruiskulla maalatusta pinnasta. Lisäksi siveltimellä korjataan yleensä tällaisia huonosti näkyviä pintoja kuten karmia. Jos vika on selkeästi näkyvillä, kuten puitteessa, vian korjaus hoituu useimmiten vaihtamalla vaurioitunut ikkunanosa uuteen.
Sieltä näät mitä saa olla. Esim tarkasteluetäisyys on 2 metriä. Hyväksytyistä lasivirheistä on myös omat laatukriteerit. Myöhästymisestä varmaan paras kysyä kuluttajamieheltä.
Rakennusteollisuus RT:n jäsenyritykset noudattavat kaikki (siis kaikki alan vajaat 10 suurinta, tosin Pihlavan Ikkuna ei ole RT:n jäsen)
Rakennuspuusepänteollisuuden kuluttajakaupan yleisiä sopimusehtoja 2002
Ne ovat kuluttaja asiamiehen tarkastamat ja hyväksymät.
Jos myyjä on RT:n jäsen, hänen olisi luullut nämä ehdot ostajalle viimeistään kaupantekohetkellä luovuttavan. Tosin ehtoja noudatetaan myös tässä tapauksessa, jollei erikseen ole toisin kirjallisesti sovittu. Lisäksi tekemäänne sopimukseen sovelletaan kuluttajasuojalakia.
Oli joku yritys jäsen tai ei, niin samoja kriteerejä on noudatettava. Tilaussopimuksessa rakennusalalla määritellään yleensä laatutaso ja se on poikkeuksetta Rakennusteollisuuden liiton RT kortisto.
Jos olisin "reklamaatio-hemmo" niin olisin samaa mieltä. Tottakai tuote ensisijaisesti korjataan / vaihdetaan virheettömään ja sehän lienee asiakkaan kannaltakin toivottavin vaihtoehto.
Ja jos vauriot ovat asennuksen jälkeen suurimmalta osin piilossa, niin onko sinulla todellisuudessa edes tarvetta reklamoida? Ketä ne virheet haittaa, jos niitä ei edes näy asennuksen jälkeen? Onhan joka ainoassa asunnossa virheitä, jotka on peitetty tavalla, tai toisella..
Jos vikaa ei näy, tai paklaukset ei kestä, niin onhan niissä ikkunoissa takuu. Ethän voi muutenkaan tietää, mitä kaikkia virheitä ikkunoissa on ollut. Siis sellaisia, jotka on jo valmistusvaiheessa meikattu näkymättömiin.
Eihän ne periaatteessa haittaakaan ne virheet jos ne ovat piilossa ja pysyvät, mutta jospa se halkeama siellä sitten kelien mukana elää ja kasvaa.... vaikka piilossa olisiskin. Tämän kyseisen firman nettisivuilla luvataan korkealaatuista tuotetta ja ihan oksattomasta puustakin, ja minä olen tilannut sitä korkealaatuista tuotetta ja ollut valmis siitä tuotteesta maksamaan korkean hinnan. Toimitettu tuote ei minun mielestäni sitä vastaa. En ole puuseppä, mutta erään sellaisen mielestä puu on ollut liian tuoretta valmistusvaiheessa ja siitä mahdollisesti johtuvat nämä virheet. Hänen mukaansa ei myöskään ole mahdollista korjata puussa olevia halkeamia, peittää ne toki voi. Että tässäpä sitten tulkitaan kaikenlaisia säädöksiä siitä, että mikä on virheetön ja mikä uutta vastaava jne. Puusepän mielestä ei kannata tyytyä edes hinnan alennukseen vaan ilman muuta vaatia uusi virheetön tuote. No mitäs tässä, laskua odotellessa..
Jompikumpi voi kutsua tavarantarkastajan paikalle ja hän on ammattilainen joka ei anna "mustatuntuu" juttujen vaikuttaa vaan toteaa faktat. Ainut huonopuoli on, että hinta on n. 1000 €. Ja yleensä se joka on väärässä maksaa.
Tilanteesta päätellen kyseessä on Karvia ikkunat. Nimittäin se, että asia ei ketään kiinnosta ja että tavara on myöhässä viittaavat kyseiseen yritykseen. Kun minä aikoinani huomautin että heidän asentaja on asentanut karmilaudat väärinpäin niin Karvia ikkunat huomauttivat että "ne tulevat suurelta osin verhojen taakse piiloon, joten sillä ei ole niin väliä."