Niin uskomattomalta kuin se kuulostaakin, niin vesimalja ja anime ovat pilanneet elämäni, ainakin joksikin aikaa...
Olin jo noin pari viikkoa ehtinyt seurata animea ja hankin sitä (hyi, hyi)mm. warettamalla. Eli koneeltani sitä katsoin ja koneeni vieressä on pieni hylly, jossa on mm. koulukirjojani, ynnä muita tavaroitani. Hyllyssäni on tai oli, vesimaljakko, jossa oli kasvi.
Vanhempani eivät vielä tienneet tästä uudesta harrastuksestani ja yhtenä iltana porukat olivat poissa kotoa ja katsoin silloin animea koneeltani. Söin silloin pizzaa, kun siinä katselin animea ja join cocista. Jonkin ajan kuluttua olin katsomassa uutta videota, jonka olin ladannut en niinkään välittänyt sen sarjan introsta ja päätin sillä välin hakea lisää cocista.
Jotenkin onnistuin sähläämään niin, että jalkani osui siihen hyllyyn ja sen maljan vedet kaatuivat päälleni, lattialle, mutta kone onne
ksi säilyi jotenkuten vedestä, ettei mitään vikaa tullut, onneksi.
Vaatteeni olivat aivan märät ja kun ketään ei ollut kotona, niin heitin märät vaatteeni pois ja hain kylppäristä mopin ja rupesin kuivaamaan lattiaa. Vein mopin takaisin kylppäriin ja menin huoneeseni ja etsin kaapista kuivaa ylle. En ollut kuullut kun vanhempani olivat jo tulleet kotiin. Isäni tuli huoneeseni, kysyäkseen, että onko läksyt tehty ja näki minut ilman vaatteita.
Js tästä se meteli alkoikin. Isäni mielenkiinto kohdistui koneella pyörivään videoon. Isä siinä katsoi sitä suu ammollaan ja minä ihmettelin, että mitä kiinnostavaa siinä pysäytetyssä kuvassa on?
Tosin en muiostanut laittaa videota paussille ja se video mikä siinä pyöri, oli jotain homoporno-animea...
Niin, siinä kaksi poikaa oli täydessä touhussa ja minä ilkosillaan. Siinä sai isä väärän käsityksen ja nyt olen arestissa. Isä ja äiti ovat ihan järkyttyneitä, eivätkä kuuntele. Ensi viikolla joudun Aslaniin...
Huoh... :/

Vastaukset 7
Vanhimmat
Uskomatonta
uskomatonta tosiaan, se muuten voi ollakkin totta(toisaalta voihan tuo ollakkin täyttä hevonpaskaa), mutta jos tuo totta tosiaan on niin sanoisin että kannattaisi käydä sarjoja läpi esim. AnimeNFO:n tai AniDB:n tietokantojen kautta ennen kuin latailee kaikkea...
...ja muuten niitä kukka-vaaseja en ainakaan minä pidä viittä metriä lähempänä konetta ihan niitten: 'Hups, maljakko kaatu ja ny on kone paskana...' -episodien takia
Jos tämä ei ole valetta niin minkä ihmeen takia ihmiset katsovat sarjoja, joista eivät tiedä yhtään mitään etukäteen? Edes sitä mihin genreen se kuuluu. Vai voiko joku tosiaan olla niin kaikki ruokainen, ettei välitä ja johon uppoaa ihan mikä vaan?
Huh.. Aika harvinaista. Mutta onhan meitä moneksi.
Onneks olkoon. Melkein liian huono tuuri ollakseen totta =). Mutta jos on niin - HAHAHAHAHAHAHAHANHAHAHAHAHA - ei sit mitään muuta.
..sattunu oikeesti pelkkä provo!
Ja vaikkei olis provo niin, minkä ikäset pikkulikat yaoita oikein kahtoo ku vanhemmat siitä suuttuu! 10? 11? 12 vuotiaat? Huh-huh vaan! Lapset kattokaa Muumeja ja jättäkää vanhempien animet nurkkaan! Myöhemmin ehtii kyllä niitä katsomaan!
Tämä on just niinkuin tapahtuis jossain elokuvassa tai anime sarjassa :) Väärinkäsityksiä
omapahan oli vikasi. Minä en ainakaan i-ki-nä unohtaisi pistää pauselle jotain hentaianimea jos en olisi katsomassa! Pistäisin semmoiset jo paussille ennen kuin nousisin tuolista!