hei kaikki

kertokaa kaikista ihanin asia mitä teille on koskaan tapahtunu elämänne aikana liittyen ihastumiseen, rakkauteen jne.

mä alotan. kaikista imartelevin juttu oli se, että eräs poika kertoi olevansa ihastunut minuun, mutta muuta ihanaa siinä ei ollutkaan, koska poika oli muuten tosi kahjo. toisena paras, kun yks poika( tai siis mies yli 20) pyys mua yllättäen treffeille kun kävelin kaupungilla, hän luuli minua 18 -vuotiaaksi vaikka ikää löytyi silloin vasta 15.
5522
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Omalta osaltani voin sanua, niin säälittävältä kuin se kuullostaa että ihanimmat sanat jokka oon koskaan kuullu on "Nii sääkö oot ny se tiedotusvastaava?"

Äänestä

Kirjoitin tän viestin tonne jo aiemmaks mutta kopsasin sen sieltä ja laitoin tähän

Joulukuussa 2003 olin aivan lätkässä yhteen tyttöön,en taaskaan uskaltanut tunnustaa pitäväni hänestä,kerran olin kavereitteni kanssa ja myös hän oli siellä kavereittensa kanssa,sitten yksi mun kavereista rupee vittuilemaan ja sitten sanoo että niin että "siks kun sää oot kusessa *******",menin hieman noloksi,lähdin menemään,vähän ajan päästä se tyttö soitti minulle ja sillä oli asiaa,siitä alkoi elämäni tähän asti onnellisin aika jota kesti muutaman kuukauden

Äänestä

Harvoin kuulen suloisia kommentteja ihmisiltä, koska en ole kovinkaan herttainen ihminen ja kaiken lisäksi aika vaativainen. Ei uskalla joka poika tunteitaan tunnustaa.

Äärimmäisen suloista, toisaalta nöyryyttävää oli, kun eräs tuttu poika bussipysäkillä totesi, että hiukseni ovat kauniit kun ne liehuvat tuulessa. Nöyryyttävää siksi, että en pidä kyseisestä pojasta ja pyrin aina tekemään sen selväksi.
Toinen oli se, kun samainen poika ärähti kaverilleen, joka arveli etten osaa käytellä aseita, että luuleeko se minun olevan niin tyhmä, etten osaa ampua. Sekin oli ihan hassu tilanne, mutta silti se lämmitti mieltä.

Ja kolmas oli se, kun oltiin erään tuttavan luona käymässä. Heillä oli remontti menossa ja naapurinpoika sitä tekemässä. Kun tultiin kotiin, äitini naureskeli tuon tuttavan kanssa puhelimessa, ja puhelun lopetettuaan kertoi naapurinpojasta, joka oli kysynyt tuttavalta, että kuka se kaunis pitkä blondi oli. Harvoin minua kauniiksi on kehuttu. Oli ollut 18 vuotiaalle pojalle järkytys, kun kuuli, että olin vasta 13 vuotias :D Tuo asia hymyilyttää aina kun muistelen.

Äänestä

Yksi tapaus oli tässä kesällä kun sain tekstiviestin: "Ihana oot

Äänestä

Oltiin Thaimaassa. Ystävänpäivänä oltiin yhdessä läheisessä ravintolassa syömässä. Siel oli semmonen tarjoilija poika, mutsi sano että kato eikös ookki söpö poika, mutisin siihen vaan jotain joo. Todellisuudessa olin ihan haltioissani ja vielä mukavempaa ja jännittäväämpää siitä sitten teki se silmäpeli. Hymyilytti koko loppu illan.

Yhtenä iltana mulle sitte tulikin yllättäen "hirvee nälkä" ja oli päästävä just tähän ravintolaan. No silmäpeliä siinä sitte taas vaan ja sitte se vilkutti mulle kun lähettiin sielt.

20.2. maanantai, menin illalla istuu siihen kalastajan kopille mikä siinä ravintolan vieressä oli. Sielt ravintolasta tuli yks tarjoilija sanoo että se poika on vapaa hetken, tiesin sen nimen jo kun olin aamupäivällä jotain hyvällä englannin kielen taidollani sille sopertanu.

Lähettiin siit rannalle, istuttiin siihen hiekalle. Se oli täydellistä, se poika, minä, meri, hiekkaranta, yö ja ne tähdet.
Istuttiin hiljaa pitkään, kunnes mun oli pakko pussata sitä. Se oli mitä mahtavinta. Lähin siitä sitte hotellille takas.

Kotiin lähtö olikin sitte vähän hankalampaa. Kävin halaa sitä ennen kun lähettiin ja sanoin:
" Maybe I see you again in someday."

Hyvä etten itkeny lentokoneessa. Piti peitellä ikävää, kun ei noi porukat siitä mitään tienneet. Eivätkä tosin tiedä vieläkään :D

Ikävä tulee aina välillä. Kuuntelin varmaan kuukauden ajan sen jälkeen jotain rakkauslauluja. heh ^^

Kake Randelin - Rajaton rakkaus
niin loppuun kulutettu kohta :>

Äänestä

Kommentoi aloitusta


stna.. kirjoitti:

kertokaa kaikista ihanin asia mitä teille on koskaan tapahtunu elämänne aikana liittyen ihastumiseen, rakkauteen jne.

mä alotan. kaikista imartelevin juttu oli se, että eräs poika kertoi olevansa ihastunut minuun, mutta muuta ihanaa siinä ei ollutkaan, koska poika oli muuten tosi kahjo. toisena paras, kun yks poika( tai siis mies yli 20) pyys mua yllättäen treffeille kun kävelin kaupungilla, hän luuli minua 18 -vuotiaaksi vaikka ikää löytyi silloin vasta 15.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu