Erosimme reilut vuosi sitten ja mies on alkoholisti, tapaamsia ei ole voitu kunnolla tämän takia järjestää. Tai oikeastaan exä ei ole suostunut valvottuihn tapaamisiin. Nyt hän omasta halustaan lähtee maanantaina kuukaudeksi ns. myllyhoitoon. Tänään hän kertoi että haluaa alapset jouluksi luoksensa, kun on päässyt hoidosta.Olen ollut lasten kanssa jo kaksi ja puoli vuotta ja nyt kun mulla kerrankin olisi vapaa joulu töistä, minun täytyisi antaa lapset heti exälle. Hän on hommannut kotiinsa tulemaan myös sukunsa, jotta saa lapset sinne. Suku ei tähän asti ole välittänyt antaa apua tai ollut juurikaan lasten elämässä mukana. Minulla ei ole täällä etelä-suomessa muita kuin lapseni, sukuni on pohjoisesta, siksipä joulu ilman lapsia ja yksin kun kerrankin on vapaata tuntuu tosi julmalle ja ikävälle.Ja kaiken kuukkuraksi jouduin kuukaudeksi hankkimaan lapsille hoitajan työni takia, koska exä ei ole kuviossa mukana, eikä hän edes itse kertonut hoidosta vaan hänen sukulaisensa, joten taas olisin joutunut kokemaan yhden hänen kehittämistään pommeista. Exällä on tapana salailla asioita ja syyttää minua mm omasta juomisestaan. Haluan pitää lapset joulun, kait voin???
Auttakaa
minua hieman
6552
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Miksi alunperinkään teit lapset hänen kanssaan???
Onpa idiootti mies! Kuulostaa samalta kuin minun lapseni isä, joka ei tosin ole ollut kuvoiossa enää moneen vuoteen, mutta itse en antaisi lapsia isälleen tuossa tilanteessa. Tietysti voisitte sopia jos miehesi ottaisi lapset esim. osaksi aikaa? Onko teillä yhteis vai sinulla yksinhuoltajuus? Jos olet yh, virallisesti, luulisin että sinulla on oikeus pitää lapset, muuten en osaa sanoa=(
Voimia sinulle sen ukon kanssa, tiedän todellakin tunteen=)
Ota yhteyttä lastenvalvojaan/sosiaalihuolto tms ja kerro tilanteesi. Hän/he osaa varmasti kaikista parhaiten auttaa, saat myös "varmaa" tietoa sieltä. Keskustelupalstat on lähinnä vähän huonoja tälläisiin asioihin, voi toki verrata kokemuksia, mutta sinun kannaltasi parempi olis ottaa ihan viranomaiseen yhteys. Tuskinpa kukaan viranomainen antaa hyväksyntää sille, että pienet lapset viettävät joulun tai mitään muutakaan hetkeä alkoholistin seurassa, vaikka oliskin kuinka juuri "parantunut"!!!Voimia paljon sinulle!
Jotka ilmottelee mitä NE haluu sillon kun niille sattuu sopimaan, tai alkavat katumaan ja ikävöimään jossain vaiheessa. Ja on vielä hommannut sukulaisensa lapsenvahdeiksi, kun ei itse pysty siihenkään. Älä pilaa lasten joulua. Sun ei todellakaan tarvitse antaa lapsia isälle, jos et ole mennyt tekemään typerää kirjallista tapaamissopimusta.
"tapaamisia ei ole voitu kunnolla tämän takia järjestää. Tai oikeastaan exä ei ole suostunut valvottuihn tapaamisiin"
Tuossahan se vastaus on nenäsi alla :)
Ei isä lapsia jouluksikaan saa, koska ei ole muutenkaan pitänyt kiinni sopimuksista. Mutta varmista asia oikeusaputoimistosta, älä lastensuojelusta. Viranomainen on huomattavasti asiallisempi, kun huomaa että olet hakenut jurirdista apua, etkä ole heidän mu-tunsa varassa.
Ilmoita txt-viestinä exällesi ja sukulaisten "päämiehelle" (todennäköisesti ex-anoppisi) että lapset ovat joulun sinun kanssasi, että osaavat lähettää paketit ajoissa ;)
Tyyneys. Muista tyyneys. Lapset vaistovat lähivanhemman huolen ja murheen. Pysy siis rauhallisena.
Oikeastaan jo tein, kuten te neuvoittekin. Tämä on ollut raskas vuosi ja tuntuu etei sille loppua tule millään. Exän katkolle lähtö on tänä vuonna jo kolmas ketra ja nyt todellakin ei mikään katko vaan minnesotahoito, jossa ei saa olla edes kännyköitä eikä telkkaria vaan ollaan todellakin erityksissä muusta maailmasta. Hänen sukulaisensa tulivat (sisko) apuun siinä vaiheessa, kun reilut kuukausi sitten exältä kriisipäivystys joutui hakemaan lapset pois, oli niin kännissä et makasi oloyhuoneen lattialla. Meillä on viime tiistaina sossussa palaveri, joka kesti melkein neljä tuntia. Meitä oli aikalla kummankin sukulainen ja kaksi sossun tätiä. Kolme tuntia exä vaati mitä erilaisimmilla keinoin lapsia itselleen hoitoon iltaisin ja viikonloppuisin ja huomasi ettei siitä nyt tule mitään. Suositeltiin puolen (ainakin) seurausta kuinka exän tila selkiytyy. Joka kuukauden välein katsomme tilannetta uudelleen ja lasten ollessa isällään, siellä on oltava esim joku sukulainen mukana sen viikonlopun. Exä ei taida itse nähdä tilannettaan selkeästi vieläkään, ehkä sitten hoidon jälkeen. Onneksi on sinne kuitenkin omasta halustaan menossa!!!
Kuitenkin, kolmen tunnin kinastelun jälkeen exän sisko pyysi luvan kertoa exän hoitoon menosta, itse exä ei sitä halunnut kertoa ja ei aikonut kertoa sitä ollenkaan, eli pomminahan se minulle oli sitten tullut jossain vaiheessa. Eli isä tappeli viikonlopuista ja illoista, jotka saa olla lasten kanssa ja sitten kertoo, ettei ole edes kuukauteen maisemissa. Siinäpä sitten jo veljenikin totesi, että olisihan tuonkin voinut kertoa aiemmin. Tuli tosi ikävä olo, tuntuu kuin olisi ollut aikuisen teini-ikäisen kanssa tekemisissä, ihmisen, joka ei tuon taivaallista välitä lapsista eikä lasten äidistä ja heidän elämästään. Mutta kyllä tuli sellainen olo, ettei sukukaan kovin fiksu ole. Ikävä kyllä, mutta exä on itsensä tuohon jamaan saattanut, mutta oli silti inhottavaa kuulla, kun heidän puoleltaan alettiin turvautua koviin keinoihin, eli että olisin epävakaa äiti ym...paskaa. Mutta useimmiten se tätä on, kun muut konstit ei riitä.
Exä on toiminut yrittäjänä, mutta firma ei tunnut tuottavan ainakaan rahaa, joten elatuksia hän ei ole maksanut. Elatukset on käräjillä päätetty, mutta ei vouti niitä koskaan ole ulosmitatuksi saanut. Eli olisi edes jotain hyvää, mutta kun tuntuu, ettei mitään löydy. Toteampa vain että epäsovinnaisessa perheessä käytetään epäsovinnaisia ajatusmalleja ja -tapoja.