Vedet lakkaavat virtaamasta.
Linnut pysähtyvät paikoilleen.
Oletko se todellakin sinä?
Ihmisten kohina ympärilläni vaimenee,
maailma supistuu kasvojesi kehään.
Lähden kävelemään yli torin -
kyllä, se ei voi olla kukaan muu kuin sinä!
Siellä sinä seisot, autoon nojaten,
katselet viistosti ohi.
Sydämeni hakkaa vimmatusti,
jos suussani olisi kynä, purisin sen poikki.
Askeleet tulevat kömpelömmiksi
lähestyessäni, kompuroin,
pelkään kaatuvani - vaan mitä siitä,
vaikka konttaan viimeiset metrit, kunhan pääsen
koskettamaan sinua.
Käännyt kohti, katsot kysyen.
Vedet jatkavat virtaamistaan.
Ruoho kasvaa yhtä tympeästi kuin
ennenkin.
Linnut lentävät, ja ihmisten puhe ympärillä
on taas arkista, tuttua sorinaa.
Kuinka osasikin olla!
Niin näköinen.
Linnut pysähtyvät paikoilleen.
Oletko se todellakin sinä?
Ihmisten kohina ympärilläni vaimenee,
maailma supistuu kasvojesi kehään.
Lähden kävelemään yli torin -
kyllä, se ei voi olla kukaan muu kuin sinä!
Siellä sinä seisot, autoon nojaten,
katselet viistosti ohi.
Sydämeni hakkaa vimmatusti,
jos suussani olisi kynä, purisin sen poikki.
Askeleet tulevat kömpelömmiksi
lähestyessäni, kompuroin,
pelkään kaatuvani - vaan mitä siitä,
vaikka konttaan viimeiset metrit, kunhan pääsen
koskettamaan sinua.
Käännyt kohti, katsot kysyen.
Vedet jatkavat virtaamistaan.
Ruoho kasvaa yhtä tympeästi kuin
ennenkin.
Linnut lentävät, ja ihmisten puhe ympärillä
on taas arkista, tuttua sorinaa.
Kuinka osasikin olla!
Niin näköinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
otan nyt rohkean askeleen, voi olla että tulee
taas turpiin, mutta otan riskin.
Tuolla joskus aikoja sitten jotain runoasi kom-
mentoin, johon et jostain syystä ollut halukas
vastaamaan, jollekkin toiselle vastasit, ja
mietin, että taisin astua väärälle tontille.
Ja teen sen taas, kait - en tiedä, mutta sanon
kuitenkin sanaset;
Voi, kuinka onkaan miehen sisin pieni
niin pieni ja arka alla karskin kuoren.
Naisen kohtaaminen
ja sydän lähes pysähtyy,
askelet sekoo ja katse porautuu
yhä syvemmälle naisen silmiin
oh - pettymys !
Se ei ollutkaan oikea nainen.
Kaikki jatkuu kuten ennenkin,
vesi virtaa ja ruoho kasvaa
ja mies etsii onneaan.
Kiitosta nyt kuitenkin, pidin taas tästäkin
runostasi oikke paljon :)
Tuota. Ehkä olen käyttäytynyt moukkamaisesti kun en ole vastannut. Syynä ei kuitenkaan ole että jättäisin huomiotta tai väheksyisin jonkun palautetta. En myöskään luokittele nimimerkkejä mielikuvan mukaan kenelle kiva vastata ja kuka painukoon suohon. Olette kaikki ihan kivoja. Jos en vastaa, johtunee kait pääasiassa siitä, etten ole ymmärtänyt ajatella, että joku tässä vielä kommenttiani kaipaisi.
Eri asia jos jotain kysytään sitten vastaan.
Lisäksi vielä. Tässä sellainenkin asia, jos henkilö jolle vastaan sattuu olemaan naispuolinen, saan kohta eräältä henkilöltä jonka kanssa olen seurustellut armottoman mustasukkaisuusryöpyn, niin palstalla kuin varsinkin arkielämässä: siellä sitä vaan naisia vikitellään ym. Ymmärrän että nämä ovat vaikeita asioita hänelle. Toivottavasti ei lue tätä kommenttiani, loukkaantuu kovasti ja pahoittaa mielensä. Se ei tarkoitus.
Mutta! Et todellakaan ole astunut "väärälle tontille". Kiitos palautteestasi, Rellu.
tuon mustasukkaisuusryöpyn saannista.., vaikutat sen verran monimutkaiselta vyyhdiltä nikkejesi alla, etten oikein voi kuvitella väittämääsi todeksi. Mutta sinullehan kaikki on fantasiaa:(;)
suinkaan ole minulle fantasiaa. Siinä erehdyt.
Runoni on monasti fantasiaa. Samalla niissä tarkastelen ja otan omalla tavallani kantaa siihen, kuinka todellisuus runoillessa helposti muuttuu fantasiaksi ja kuinka asia, kun siitä kerrotaan, tulee kuvaksi joka ei enää olekaan identtinen sen kanssa, mitä kuvataan. Silloin tällöin yritän runoihini sisällyttää ajatuksen joka viittaa runon ulkopuolelle, kirjoittavien ja lukevien ihmisten faktiseen todellisuuteen, missä elämme: siellä on maailma joka ei ole fantasiaa, niin kuin runot, ja se maailma on sittenkin ainoa olennainen.
Henkilö, jota tarkoitin, varmaan luki viittaukseni hänen mustasukkaisuusryöppyyn, koska toisessa keskustelussa tänään kirjoitti asiasta ja piti ikävänä, että olin maininnut hänen ongelmastaan.
Liioittelua tai ei.
Runot ovat runoja ja ne ovat asia erikseen. Todellisessa elämässä tapahtuva mustasukkaisuus ei ole runoa eikä fantasiaa. Se on ihmisten kipeyttä johon liittyy paljon henkilökohtaista surua ja tuskaa.
Voisit vähän miettiä ennen kuin lähdet väittämään sellaista fantasiaksi.
Mutta ok. Ymmärrän että nimimerkkieni paljous ja vyyhti saattaa luoda kuvan että haahuilen jossain fantasioissa enkä mitään muuta teekään.
Teksti saattaa kertoa kirjoittajastaan paljon, suoraan ja rivien välissä, mutta minkä se kertoo, sen se kertoo aina lukijalleen. Niinpä teksti saattaa kertoa vähintään yhtä paljon lukijasta.
Nimittäin siinä vaiheessa kun runo muuttuu lukijan tulkinnaksi ja saa hänet päättelemään kirjoittajan elämää, lausumaan siitä arvionsa.
Hetki jona koko maailmankaikkeus pysähtyi
tapahtui silloin kun uskoin
että rakkaus olisikin totta
rakkaus? Sekö joka on omaa mielikuvitustasi? Rakkaus joka sallii kaiken kulkea sinun sielusi sanelemia ratoja?
Rakkaus on totta vain silloin, kun ihminen ja ihmiset suostuu kumartumaan edessäsi, kun he noudattavat oikkujasi, ettei vaan todellisuus satuttaisi sisintäsi. Se on TOSI rakkautta?
Rakkaus joka sallii sinun käyttäytyä kuinka vaan, ja vetää mätäpaiseidesi päälle kiiltävää laastaria ettet koskaan joutuisi kohtaamaan todellisia kipukohtiasi?
Jos rakkaus on jotain muuta kuin mitä toivoisit sen olevan, loukkaannut, ja sanot ettei rakkautta ole sitten lainkaan olemassa!
Rakkaus on kyllä olemassa ja odottaa löytämistään. Vaikka et koskaan voisi sitä omalla kohdallasi kokea se kuitenkin on olemassa.
Kun opit iloitsemaan, että se sittenkin on, koet sen tai et, olet jo hyvällä tiellä. Kykenetkö iloitsemaan toisten ihmisten rakkaudesta? Kykenetkö iloitsemaan muiden avioliitoista, vaikka itse eläisit lopun elämääsi yksin?
Nämä ovat tärkeitä kysymyksiä - etsiessäsi rakkautta, joka voi tyydyttää sisimpäsi - silloinkin kun olet vailla kumppania.
Niiden kysymysten kanssa on tietysti vaikeaa olla itsekseen, pysähtyä ja hiljentyä kohtaamaan itseään. Helpompi on tehdä jotain muuta.
Toivon että voisit pysähtyä.
Etkä aina vaan syytäisi sanoja joista et kuitenkaan pidä kiinni, heti tuuliviirin lailla kääntyen vailla pohjaa toiseen suuntaan kun tunteesi vaihtuu.
---> Löydä itsesi todellisuudessa. Minussa on väärä toimintamalli, että jos en saa muuten huomiota, niin yritän suututtaa ja kun saan toisen suuttumaan, niin itse rauhoitun... Pyydän myös sinulta anteeksi... Olen aidosti pahoillani ja surullinen. < Oltuasi vähän aikaa aidosti pahoillasi ja surullinen aloitat saman pommittamisen alusta.
Elät tunteidesi heittelemänä etkä pidä mistään kiinni ja sitten vielä puolustelet itseäsi lapsuudenkokemuksilla ja ties millä.
On ihmisen omalla vastuulla lähteekö parantumaan vai ei. Kun sanon ettet välttämättä edes halua parantua otat nokkiisi.
Mieti sitä nyt sitten haluatko vai et ja jos haluat mitä se sinulta käytännössä edellyttää.
* *
RAKKAUS
Sinä mystinen sana, ja tunne.
Sinä veitsi.
>> Jos asiat nyt kulkevat tuttua rataa: loukkaannut näihin
sanoihini tulisesti, naamasi punastuu ja vatsasi alkaa polttaa, olet kuin tulessa alkaessasi väännellä ja käännellä sanojani, et näe etkä kuule mitään muuta kuin omat tolkuttomat valheesi, syydät kaikenlaisia syytöksiä ja väität ettet kelvannut minulle sellaisena kuin olet jne. jne. jne. Sitten aikasi paasattuasi, viimeistään siinä vaiheessa kun saat minun väsytettyä ja pois tolaltani, tai olet itse siinä pisteessä että on kaksi vaihtoehtoa, joko pysähdyt tai hajoat omaan kipuusi ja raivoosi, alat hakemaan tilanteeseen apua. Niinhän se menee? <
ja tiijätkö mitä? - en ole yhtään raivoissani
en tunnekuohussa, en yhtään mitenkään kuin ehkä pikkuisen huolissani - että kannataisiko sinun
alkaa hakea jo apua itsellesi...