2v. vain mumisee

Meillä on poika 2v. 2kk eikä mitään puhetta tule vielä, kommunikoi mumisemalla. Muuten on hyvin kehittynyt ja fiksu,tekee esim. 30-palan palapelejä ja osaa matkia lähes kaikki isoveljen 4v. temput. Mutta puhetta ei tule. Meillä on aika puheterapeutille mutta kertokaa muut äidit, että voiko tämä olla jotakin muuta kuin viivästynyttä puhetta ? Olisin vastauksista kiitollinen.
112838
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

dysfasiaa tai autismia.

Tuleeko normaalisti kontaktiin, katsooko silmiin, helliikö muita, naureskeleeko vastavuoroisesti, leikkiikö jo vastavuoroisesti. Aloitus oli niin niukka, että todella paha sanoa mitään.

Mitä tarkoitat muminalla, eikö siinä muminassa ole mitää sanoja tai tavuja tai edes kunnolla toisistaan eroavia äänteitä?

Palapeli ei sinänsä kerro mitään. Nimen omaan autistit ovat usein todella hyviä tuollaisissa tehtävissä.

Toivotaan, että on vain normaaliviivästymää kuitenkin.

Äänestä
  • Mutta lapsi on vuorovaikutustaitoinen mielestäni, eli haluaa syliin ja osaa "rakastaa" ja vaatia hellyyttä. Sanoo ainoastaan "au" kun johonkin sattuu esim.kolauttaa itsensä ja ruokapöydässä joskus tulee "nam tai mam" mutta ei muuta. Syö itse, pukee suht hyvin itse, tottelee ja noudattaa käskyjä, mutta omaa myös omaa tahtoa. Mutta ei sano edes ei vaan puistaa päätään jos ei halua jotain jne. osaa näyttää kirjoista vaikeitakin asioita ,yhdistellä esim. koiran hännän koiraan jne.

    Äänestä

kovin huolestunut sinun tapauksessasi. Ei kuulosta yhtään autismilta. Yksi tuttu poika oli puhumatta kolmevuotiaaksi, mutta sitten kun alkoi puhumaan, niin puhe oli lähes täydellistä!

Jos poika leikkii sujuvasti isoveljen kanssa ja vielä matkii temppuja ym, niin mielestäni autismi on oikeastaan poissuljettu. Eihän autismia diagnosoida sen vuoksi, että lapsi ei puhu. Ja kaiken lisäksi poikasi on vasta noin pieni. Tapaan työssäni paljon lapsia, alle 3v ja moni on ollut puhumatta parivuotiaana. Älkää stressatko ainakaan vielä!:) Ja muistakaa, että lapset vaistoavat usein hienovaraisenkin "painostuksen". Kyllä se puhe sieltä vielä tulee!

Äänestä
  • Kiitos rohkaisusta. Jäämme odottelemaan niitä sanoja...

    Äänestä

Aikoinaan eräs tuttavani kertoi pojasta, joka muistaakseni oli melkein 4-vuotias, eikä puhunut mitään. Tutkittu oli monella tapaa, eikä mitään vikaa löydetty. Kerran hän oli kävelemässä metsässä jonkun aikuisen kanssa ja pysähtyi yks´kaks, tuijotti eteensä, osoitti sormellaan ja sanoi selvästi: "Kato orava". Sen jälkeen hän puhui ihan niinkuin kuka tahansa ikäisensä. Tämä tuntuu uskomattomalta, mutta tuttavani kertoi jutun niin monta kertaa, että vielä vuosikymmenienkin jälkeen muistan sen hyvin. Eikä hänellä olisi ollut mitään syytä moista keksiä.

Toinen tapaus on mieheni siskon tyttö, nyt jo aikuinen. Hän oli 2-vuotias eikä puhunut mitään, mutta ymmärsi kaiken mahdollisen. Hän oli vilkas ja kääntyili puhujan puoleen seuraten tarkasti tapahtumia. Kaikki näytti normaalilta, paitsi, että puhetta ei tullut. Lopulta ruvettiin tutkimaan ja selvisi, että hän on täysin kuuro. Hänen vilkas kääntyilemisensä oli hämännyt niin, että kuurous ei oikeastaan tullut mieleen. En kylläkään ymmärrä, miten se meni läpi neuvolassa.
Siitä alkoi pitkä, koko perheen projekti. Nyt hänellä on kuitenkin kaksi kuulevaa lasta ja kuuleva mies, joka on opiskellut viittomakieltä.

Varmasti sinun lapsesi kuulo on kuitenkin tutkittu. Meille asia tuli täydellisenä yllätyksenä.

Äänestä

Oletteko tutkineet lapsen kuulon?yhden tutun kaverin lapsi oli melkein pari vuotias ja hän vain mutisi,vietiin lääkäriin niin selvisi että hänellä oli pahat tulehdukset korvissa,jotenkin kait tukkeutunut korvakäytävät ja siksi ei kuullut kunnolla puhetta(kuuli kyllä puheen sorinaa ja puhetta mutta ei täysin oikein tai sitten loppuosa hukkui muihin meluihin) asia korjattiin laittamalla putket niin johan alkoi lapsi puhumaan ja kommunikoimaan...
Todellakin varaisin jollekin korvalääkärille ajan,ja tutkituttaisin pojan korvat varmuuden vuoksi.
Kun korvat on tutkittu puhetta voi odottaa aina kolmeen ikävuoteen asti...jollain lapsilla vain puhe kehittyy hitaammin.

Äänestä
  • Juu on tosin laitettu jo lähete korvalääkärillekin, sitä odotellaan. Olen testaillut kuuloa useinkin mm.puhumalla hiljaa selän takana ja kyselemällä ja hyvin tuntuis kuulevan. Kuulee mm.mummon auton äänen ulkoa jo kauan ennenkuin me muut -tämä tuntuu oudolta, mutta alkaa näyttää ovea jo ennenkuin me aikuiset kuulemme että auto tulisi pihaan. Pojalla on ollut korvakierre vuosi sitten ja korvat ovat edelleen usein vaikkuiset vaikkei tulehduksia ole siis vuoteen enää ollut -tai ei hän niistä ole ainakaan oireillut. Kiitos kaikille hyvistä, rauhoittavista viesteistä!!

    Äänestä

Helpotuksesta tosin. Oman poikani puheesta kun olen ollut huolissani jo pitkään, puhuu epäselvästi ja lähinnä vain yksittäisiä sanoja vaikka sanavarasto onkin hurjan laaja. Ikää kohta kolme vuotta. Saatiin viimein lähete lääkärille, kuulotutkimusen kautta eteenpäin neurologille oli tarkoitus mennä. Epäilin kaikkea mahdollista autismista lähtien. Ja nyt tosiaan anurattaa, korvalääkäri katsoi kolme sekuntia ja totesi "liimakorva". :D :D

Pojalla ei ole korvatulehduksia ollut lainkaan joten ei tullut mieleenkään ajatella liimakorvaa, vielä kun puheen hän mielestäni kuulee varsin hyvin, neuvolassa ei vain reagoinut mihinkään.

Eli naurattaa helpotuksesta. Kahden viikon päästä putket korviin ja sitten katsotaan alkaako puhe sujua paremmin :D

***

Äänestä
  • Kuukauden päästä. Oliko teidän pojalla töhnää korvissa ? Meillä oli tulehduskierre vuosi sitten jolloin putkitusta harkittiin muttei laitettu. Sitten tulehdukset loppuivat mutta pojalla tuntuu olevan aina tummaa töhnää korvat täynnä. Ymmärtää kyllä hyvin ja kuulee kuiskausta jne.

    Äänestä

  • Niinamarja kirjoitti:

    Kuukauden päästä. Oliko teidän pojalla töhnää korvissa ? Meillä oli tulehduskierre vuosi sitten jolloin putkitusta harkittiin muttei laitettu. Sitten tulehdukset loppuivat mutta pojalla tuntuu olevan aina tummaa töhnää korvat täynnä. Ymmärtää kyllä hyvin ja kuulee kuiskausta jne.

    tulehduksia meillä tosiaan ei ole ollut, oireeton on sitten ollut sekin jonka seurauksena tuo liimakorva kehittyi, mutta sitä tummaa töhnää on kyllä ollut aina. Sisarellaan ei ole, se korvatöhnä on ihan vaaleaa mutta pojalal se on muistaakseni koko ikänsä ollut tosi tummaa ja runsasta. Antaa kyllä putsata korvat nätisti mutta töhnä on taas samassa tilassa samana iltana.

    Siksi ihmeteltiinkin tutoa puhetta niin koska ymmärrys on ihan huippua, kun kuuntelee niin sanakaan ei mene pojalta ohi :D

    ***

    Äänestä

  • Tristar kirjoitti:

    tulehduksia meillä tosiaan ei ole ollut, oireeton on sitten ollut sekin jonka seurauksena tuo liimakorva kehittyi, mutta sitä tummaa töhnää on kyllä ollut aina. Sisarellaan ei ole, se korvatöhnä on ihan vaaleaa mutta pojalal se on muistaakseni koko ikänsä ollut tosi tummaa ja runsasta. Antaa kyllä putsata korvat nätisti mutta töhnä on taas samassa tilassa samana iltana.

    Siksi ihmeteltiinkin tutoa puhetta niin koska ymmärrys on ihan huippua, kun kuuntelee niin sanakaan ei mene pojalta ohi :D

    ***

    kuin teillä,meidän poika 2v ja 3kk mumisee paljon ja ynisee..joskus suostuu sanomaan "äiti ja "hei-hei" mutta ei kovinkaan usein,ollaan miehen kanssa mietitty päämme puhki että vaivaako joku,mutta moni sanoo että on normaalia että puhe viivästyy.Ainut mikö minua loukkaa on tuttavat ja erityisesti poikani kummi joka taivastelee sitä että poikani ei puhu,kun taas muut hänen tuttavan lapset puhuu..tänä iltana just kävi ja tuli kyllä tod.paha mieli vertailusta..itse hän on lapseton että johtuskohan siitä tuollainen käytös..voi voi.! Toivotan oikein hyvää joulua teidän perheellenne!!:)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Niinamarja kirjoitti:

Meillä on poika 2v. 2kk eikä mitään puhetta tule vielä, kommunikoi mumisemalla. Muuten on hyvin kehittynyt ja fiksu,tekee esim. 30-palan palapelejä ja osaa matkia lähes kaikki isoveljen 4v. temput. Mutta puhetta ei tule. Meillä on aika puheterapeutille mutta kertokaa muut äidit, että voiko tämä olla jotakin muuta kuin viivästynyttä puhetta ? Olisin vastauksista kiitollinen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu