En tajua, miten kaikki, koko maailma,voi hajota käsiin yhdessä hetkessä.
Tuntuu kuin kello pysähtyisi ja askeleet alkaisivat kulkea kohti mustaa aukkoa, kunnes sinne lopulta uppoaa. Ei erota päivää yöstä eikä aurinkoa sateesta, ja kaikki asiat, jotka tuntuivat ennen hauskoilta ja tuottivat iloa, ovat nyt niitä, joita vihaa eniten.
Koko elämä on vain sitä, että esittää vahvaa ja rohkeaa muille, vaikka todellisuudessa on aivan hajalla ja miettii, miten olisi voinut estää tapahtuneet asiat ja muuttaa elämän kulkua, mutta eihän niin voi tehdä.
****************************************
Olin viettänyt helppoa ja hauskaa elämää elämäni ensimmäiset viisi vuotta. Asuimme isän ja äidin kanssa rauhallisessa kaupungissa ja kaikki tuntui luistavan hyvin.
Eräänä yönä kuulin, kuinka puhelin soi. Isä vastasi ja puhui pitkään. Lopulta lopetettuaan hän alkoi kuiskien selittää jotakin äidille.
He keskustelivat pitkään ja minä koetin seinän toiselta puolelta kuulla, mistä oli kyse. Äänen voimakkuus alkoi nousta, ja isä ja äiti alkoivat riidellä.
Olin hieman peloissani, koska en aikaisemmin ollut kuullut vanhempien riitelyä tai ainakaan noin vakavaa ja voimakasta. Totta kai erimielisyyksiä oli ollut, mutta ei tällaista.
Mietin asiaa, mutta nukahdin heti sen jälkeen, kun ulko-ovi oli pamahtanut kiinni äidin perässä.
Aamulla herättyäni menin olohuoneeseen, jossa äiti istui.
-Petra-kulta, tule tänne, äiti sanoi ja ojensi käden.
Menin äidin syliin istumaan ja katsoin hänen itkettyneitä kasvojaan.
-Minun täytyy kertoa sinulle yksi asia, äiti aloitti. -Eilen illalla on sattunut onnettomuus, jossa yhden pienen tytön äiti kuoli.
Tuijotin äitiä ja odotin jatkoa.
-Sillä tytöllä ei ole muita sukulaisia kuin hänen isänsä, joten tytön täytyisi muuttaa hänen luokseen. Tuon tytön nimi on Erika, ja hänen isänsä on meidän isä, sinun isisi.
-Mun isikö? ihmettelin, koska eihän isillä ollut muita lapsia kuin minä.
-Kyllä, sinun isäsi, äiti vastasi, ja jatkoimme juttelua vielä pitkään.
Sain selville, että Erikan äiti oli kuollut auto-onnettomuudessa. Erika oli nyt lastenkodissa, mutta muuttaisi meille heti, kun se olisi mahdollista.
Olin aivan innoissani ja vaikka olinkin vasta reilut viiden vanha, tajusin, että saisin isosiskon, josta olin aina haaveillut.
Kului pari päivää, kunnes olimme saaneet järjestettyä huoneeseeni toisen sängyn ja muuta tarvittavaa.
Muistan, kuinka Erika tuli uuteen kotiinsa ujona ja pelokkaana. Erika oli minua kolme vuotta vanhempi, ja siksi tutustuimme helposti toisiimme.
Ihailin Erikan paksuja, tummia hiuksia sekä kilttejä suuria, ruskeita silmiä, jotka tutkivat tarkkana kaikkea uutta.
Kasvoimme yhdessä ja olimme kuin ketkä tahansa siskokset.
Erikan tulon jälkeen vanhempani alkoivat riidellä yhä useammin. Alkoholi oli jokaviikkoinen vieras, ja mielipiteensa isä osoitti väkivallalla. Yöt olivat yhtä huutoa ja tappelua, tavaroita lensi, ja äitikin sai kokea monet kauhun hetket.
Minä pelkäsin välillä muiden puolesta ja usein itkien ryömin Erikan sänkyyn, jossa selitin, kuinka pelkään. Erika silitteli päätäni ja lohdutti:
-Ei ne jaksa enää kauan riidellä. Mä suojelen sua, jos tarvitsee.
Lopuksi halasimme, ja nukahdin aina Erikan syliin hänen rutistaessaan minua itseään vasten.
Erika ei ollut aivan tavallinen lapsi. Hän ei itkenyt koskaan, vaikka vanhemmat riitelivät tai jos äiti haukkui Erikaa, koska hän ei ollut äidin oma. Emme myöskään riidelleet kuin aivan pari kertaa, vaikka joskus erimielisyyksiä olikin.
Erika oli esikuvanani, ja halusin aina olla kuin hän. Erika opetti minut ajamaan pyörällä ja luistelemaan, ja vaikka olinkin kömpelö enkä oppinut kaikkea heti, hän jaksoi opettaa minua kärsivällisesti eikä suuttunut.
Meni vuosia, ja kävimme koulua. Erika ei ollut kovin hyvä koulussa, kuten en minäkään. Erika tykkäsi liikunnasta, josta minäkin opin tykkäämään hänen avullaan.
Erika pelasi jalkapalloa. Joukkueessa pelasi myös Erikan paras kaveri Moona. Moona ja Erika olivat aina yhdessä ja ottivat minut mukaan aina, kun halusin mennä.
Kävin usein katsomassa heidän pelejään ja kannustamassa Erikaa, koska vanhempani eivät halunneet ikinä tulla.
Jossain vaiheessa Erika houkutteli minutkin mukaan, ja pelasin nuoremmissa tytöissä reilun vuoden verran, kunnes rahapulamme takia lopetin. Oikeasti tein sen ihan mieluusti, sillä en oikein tykännyt jalkapallosta.
Kun Erika meni yläasteelle, hän tutustui ylempiluokkalaisiin ja alkoi pyöriä heidän kanssaan.
Vähitellen Erikaa ei näkynyt kotona juuri ollenkaan. Minulla oli paha olla, sillä kotona ei ollut enää muuta kuin tappelua ja pullojen kilinää.
Erika värjäsi ihanat hiuksensa mustiksi ja alkoi käyttää meikkejä. Myös alkoholi ja tupakka tulivat kuviohin muiden nuorten kautta.
Usein ollessani yksinäinen menin Erikan vaatekomeroon lukemaan, koska siellä oli tuttu ja turvallinen "Erikan haju".
Erikalla alkoi olla suuria vaikeuksia koulussa, eika hän siellä enää paljon käynytkään.
Niinä harvoina iltoina, kun Erika oli kotona, istuimme jommankumman sängyllä ja juttelimme. Erika kertoi minulle kaikki asiansa ja neuvoi minua omissani.
Nautin valtavasti niistä hetkistä ja olin aina illalla nukkumaan mennessä onnellinen, että olin saanut siskokseni Erikan.
Kesällä Erika meni rippileirille. Ostin hänelle lahjaksi pienen kultaisen sydämen, johon kaiverrutin tekstin: Erikalle rakkaudella Petra. Sydämen saatuaan Erika piti sitä aina kaulassaan.
Riparin jälkeen Erika lopetti jalkapallon ja riita Moonan kanssa lopetti hyvän ystävyyden. En tiedä, mistä se johtui, mutta sen tiedän ,että Erika katui sitä.
Kun olimme pieniä, ryömimme aina välillä ullakolle riitoja pakoon. Siellä istuimme ja luimme, pelasimme pelejä tai vain juttelimme.
Sinne samalle ullakolle ryömin myöhemmin yksin, kun odotin Erikan kotiin tuloa. Kun Erika sitten yön viimeisinä tunteina tuli kotiin, hän oli usein kännissä. Monta kertaa istuin vessassa Erikan kanssa heittämässä pahaa oloa ulos, silittelin hiuksia ja rauhoittelin häntä.
Eräänä iltana, kun olin ssanut Erikan nukkumaan, siivosin siskoni vaatteita lattialta. Olin ripustamassa takkia naulaan, kun sieltä tippui lääkerasia.
Nostin rasian ja katsoion tarkemmin. Tiesin, mitä tabletit olivat ja mihin nuoret niitä käyttivät. En voinut uskoa, että Erika olisi sekaantunut lääkkeiden väärinkäyttöön. Laitoin rasian laatikkooni ja menin nukkumaan.
Aamulla herättyäni odotin, että Erikakin nousi.
-Mitä nää on? Ne tippu sun taskusta eilen illalla, kysyin hänen herättyään.
Erikan pää painui alas, ja huomasin, kuinka häntä hävetti.
-Ne on.. ja mä otan niitä yleensä viinan kans.
-Mutta miksi? kysyin. -Arvaa, miten vaikeeta mulla on kun säkään et oo ikinä kotona! Täällä ei muuta tehä ku ryypätään ja tapellaan!
Sitten purskahdin itkuun.
-Mä tiedän. Siksi mä en jaksa tätä. Teillä oli kaikki vielä ihan hyvin, ennen kun mä tulin. Siksi isä ja sun äiti tappelee koko ajan. Hei, älä itke, tuu tänne, Erika sanoi ja sulki mut syliinsä.
-Kyllä sä voit kertoo faijalle,jos sä haluut, Erika sanoi vähän ajan kuluttua.
-En mä viitti. Sulla on ongelmia muutenki koulussa ja joka paikassa. Mä tykkään susta paljo enkä haluu, et sulla ois tollasta. Mut lupaa, et sä lopetat noi jutut, okei? kysyin ja katsoin Erikan ruskeita silmiä.
-Joo, sulle mä lupaan ihan mitä vaan, Erika hymyili.
Asia jäi siihen, ja luotin Erikaan. Hän lopetti ulkona pyörimisen ja selvitti välinsä moonan kanssa.
Meni monta kuukautta, ja luulin, että se kaikki oli ollut Erikan teini-iän juttuja ja palautunut taas normaaliksi.
Eräänä iltana, kun Erikan piti olla leffassa Moonan kanssa, puhelin soi.
-Moi, onkohan Erika jo tullut himaan? Se lähti jo ainaki kolme tuntii sitte, ja sen piti soittaa mulle, mut ei oo kuulunu, Moona ihmetteli.
-Ei se kyl kotona oo. Se on nähny varmaan jotain kavereita ja jääny ulos vähäksi aikaa, minä päättelin.
Lopetettuani puhelun sisälläni kasvoi tunne, joka sanoi, että kaikki ei ollut niin kuin piti. Odottelin Erikaa, ja kellon ollessa lähemmäs yhtä ovi kävi ja Erika tuli kotiin.
Huomasin heti, että Erika oli sekaisin. Erika oli kuitenkin rauhallinen ja alkoi heti kertoa, kuinka oli tavannut joitain entisiä tuttuja jengistään ja saanut heiltä pillereitä.
Sekavasta puheesta sain selvää myös jostain Marista, enkä oikein tajunnut, ketä Erika tarkoitti. Mietin kaikki kaverimme läpi, kunnes tajusin: marihuana. Mari.
Erika oli nyt sekoittanut jo alkoholin, lääkkeet ja huumeet. Pelkäsin ja tiesin, että jotain olisi tehtävä.
Moona unohtui taas, ja tilalle tuli uusi ystävä mari. Usein Erika oli sekava ja selitti, että rakastaa minua valtavasti, mutta joskus hänen olisi pakko lähteä pois. Paikkaan, jossa ei ollut huumeita eikä lääkkeitä. Ja että hän tulisi rakastamaan mua aina.
Välillä Erikan jutut olivat tosi pelottavia, ja silloin näin Erikan itkevän. Kotona meni muutenkin lujaa, ja äiti oli monta kertaa kuukaudessa sairaalassa paikattavana.
Minä taas jouduin huolehtimaan ja vahtimaan, että Erika ei tukehtuisi nukahdettuaan. Se kaikki oli raskasta, ja joskus vain toivoin, että saisin normaalit vanhemmat, jotka välittäisivät minusta ja Erikasta, mutta turhaan.
Oli marraskuu ja edellisenä iltana oli alkanut sataa lunta. Olin muistellut, kuinka Erikan kanssa olimme pieninä hyppineet innosta, kun ensilumi oli tullut.
Me kumpikin rakastimme talvea, koska oli kiva katsella, kun lumi leijaili alas korkealta taivaalta ja kaikki oli niin valkoista. Pakkasiltoina tähdet olivat tuikkineet kirkkaasti ja horisontti oli värjääntynyt vaaleanpunaiseksi.
Edellinen yö oli ollut kylmä, ja olin katsellut, kuinka ensilumi leijui maahan. Odottelin Erikaa, kunnes nukahdin lattialle.
Aamulla heräsin lattialta ja lähdin aamutoimilleni. Olin päättänyt lähteä ostamaan joululahjoja. Kiertelin kaupoissa pari tuntia ja lähdin kohti kotia. Kuljin puiston läpi ja muistelin, kuinka olimme käyneet Erikan kanssa ruokkimassa sorsia lammella.
Meinasin mennä katsomaan, olisiko sorsia vieläkin, mutta en jaksanut. Halusin mennä näyttämään Erikalle ostamaani enkelipatsasta.
näin jo kaukaa poliisiauton, joka seisoi pihassamme. Taasko naapurit ovat kutsuneet poliisit selvittämään perheriitoja?
Juoksin sisälle. Äiti ja isä istuivat olohuoneessa, ja äiti pudisteli päätään itkun lomassa. Aavistin, että jotain pahaa on tapahtunut.
Poliisi huomasi minut ja hymyili osanottavasti.
-Erika, suustani purkautui kuin itsestään ja kyynel vierähti poskelleni.
-Kyllä, poliisi vastasi ja käski minua istumaan. -Siskosi on löydetty kuolleena lammelta. Hän oli ottanut yliannostuksen lääkkeitä ja alkoholia. Olen pahoillani.
-Ei! huusin enkä pystynyt pidättelemään kyyneleitäni, vaan itkien juoksin omaan huoneeseeni.
Makasin Erikan sängyllä ja itkin koko yön. Tajusin, että olisin voinut nähdä Erikan, jos olisin mennyt lammen kautta.
-Erika, sä oot idiootti! huusin. -Et sä voinu jättää mua. Mähän rakastan sua! Mä tartten sua. Sä oot mun ainut isosisko!
Aamulla silmat turvoksissa ja punaisina lähdin kertomaan Moonalle. Itkimme yhdessä, ja Moona antoi Erikan lompakon, joka oli unohtunut Moonalle.
Lompakossa oli kuvani ja osoitekirja, johon Erika oli kirjoittanut muistiinpanoja, runoja sekä kirjeen mulle:
Rakas systeri,
mä kirjoitin tän lapun sulle,
koska sulle täytyy selittää.
Mulla oli paha olla,
eikä se johtunu susta...
Mä ite pilasin kaikki.
mut mä rakastin sua
enemmän ku ite elämää
ja tuun aina rakastamaan.
Erika
Hautajaiset olivat pienet:isä,äiti,minä ja pari Erikan kaveria.
Korun jätin Erikalle, koska se kuului hänelle. Me lauloimme pari virttä, ja sitten kuoro lauloi nätin laulun, joka meni näin: "Bring it back, bring it back. Don't take it away for me, because you don't know what it means to me..."
Haudalle mä jätin enkelipatsaan ja keltaisen ruusun. Katselin hetken aikaa kaikkia kukkia, ja kyyneleet, joita olin onnistunut pidättämään koko hautajaisten ajan, vierivät poskelleni.
Lähdin kävelemään, kunnes vielä käännyin ja sanoin:
-Moikka, Erika. Mä rakastan sua aina.
*****************************************
Saduissa on aina onneliset loput, mutta oikeassa elämässä ei. Se tuntuu tosi väärältä, ja välillä on niin ikävä, että sattuu.
Olen miettinyt nyt jälkeenpäin, että miten olisin voinut estää tapahtuneet. Kertomalla ajoissa vanhemmilleni? Ehkä, mutta sekään ei aina riitä.
Sisaruusrakkaus oli elämäni "suuri rakkaus", mutta tiedän, että muistojani ja lämpimiä tunteita Erikaa kohtaan ei saa pois sydämestäni millään.
Kaikki tämä on omistettu siskolleni Netta Erika Johannalle, joka kuoli 17.11.1994 lääkkeiden yliannostukseen.
----------------------------------------
Tämä kaunis tosikertomus "Levoton" oli julkaistu vuonna 2001 SinäMinä-lehden helmikuun numerossa. Se on niin kaunis ja koskettava, että halusin kirjoittaa sen tänne. Itkin, kun luin tätä ensikertaa. Toivottavasti jaksoitte lukea loppuun asti. Tarinan mukaan oli liitetty vielä runokin, jonka tulen kirjoittamaan tänne luultavasti tämän viikonlopun aikana.
RHCP
Tuntuu kuin kello pysähtyisi ja askeleet alkaisivat kulkea kohti mustaa aukkoa, kunnes sinne lopulta uppoaa. Ei erota päivää yöstä eikä aurinkoa sateesta, ja kaikki asiat, jotka tuntuivat ennen hauskoilta ja tuottivat iloa, ovat nyt niitä, joita vihaa eniten.
Koko elämä on vain sitä, että esittää vahvaa ja rohkeaa muille, vaikka todellisuudessa on aivan hajalla ja miettii, miten olisi voinut estää tapahtuneet asiat ja muuttaa elämän kulkua, mutta eihän niin voi tehdä.
****************************************
Olin viettänyt helppoa ja hauskaa elämää elämäni ensimmäiset viisi vuotta. Asuimme isän ja äidin kanssa rauhallisessa kaupungissa ja kaikki tuntui luistavan hyvin.
Eräänä yönä kuulin, kuinka puhelin soi. Isä vastasi ja puhui pitkään. Lopulta lopetettuaan hän alkoi kuiskien selittää jotakin äidille.
He keskustelivat pitkään ja minä koetin seinän toiselta puolelta kuulla, mistä oli kyse. Äänen voimakkuus alkoi nousta, ja isä ja äiti alkoivat riidellä.
Olin hieman peloissani, koska en aikaisemmin ollut kuullut vanhempien riitelyä tai ainakaan noin vakavaa ja voimakasta. Totta kai erimielisyyksiä oli ollut, mutta ei tällaista.
Mietin asiaa, mutta nukahdin heti sen jälkeen, kun ulko-ovi oli pamahtanut kiinni äidin perässä.
Aamulla herättyäni menin olohuoneeseen, jossa äiti istui.
-Petra-kulta, tule tänne, äiti sanoi ja ojensi käden.
Menin äidin syliin istumaan ja katsoin hänen itkettyneitä kasvojaan.
-Minun täytyy kertoa sinulle yksi asia, äiti aloitti. -Eilen illalla on sattunut onnettomuus, jossa yhden pienen tytön äiti kuoli.
Tuijotin äitiä ja odotin jatkoa.
-Sillä tytöllä ei ole muita sukulaisia kuin hänen isänsä, joten tytön täytyisi muuttaa hänen luokseen. Tuon tytön nimi on Erika, ja hänen isänsä on meidän isä, sinun isisi.
-Mun isikö? ihmettelin, koska eihän isillä ollut muita lapsia kuin minä.
-Kyllä, sinun isäsi, äiti vastasi, ja jatkoimme juttelua vielä pitkään.
Sain selville, että Erikan äiti oli kuollut auto-onnettomuudessa. Erika oli nyt lastenkodissa, mutta muuttaisi meille heti, kun se olisi mahdollista.
Olin aivan innoissani ja vaikka olinkin vasta reilut viiden vanha, tajusin, että saisin isosiskon, josta olin aina haaveillut.
Kului pari päivää, kunnes olimme saaneet järjestettyä huoneeseeni toisen sängyn ja muuta tarvittavaa.
Muistan, kuinka Erika tuli uuteen kotiinsa ujona ja pelokkaana. Erika oli minua kolme vuotta vanhempi, ja siksi tutustuimme helposti toisiimme.
Ihailin Erikan paksuja, tummia hiuksia sekä kilttejä suuria, ruskeita silmiä, jotka tutkivat tarkkana kaikkea uutta.
Kasvoimme yhdessä ja olimme kuin ketkä tahansa siskokset.
Erikan tulon jälkeen vanhempani alkoivat riidellä yhä useammin. Alkoholi oli jokaviikkoinen vieras, ja mielipiteensa isä osoitti väkivallalla. Yöt olivat yhtä huutoa ja tappelua, tavaroita lensi, ja äitikin sai kokea monet kauhun hetket.
Minä pelkäsin välillä muiden puolesta ja usein itkien ryömin Erikan sänkyyn, jossa selitin, kuinka pelkään. Erika silitteli päätäni ja lohdutti:
-Ei ne jaksa enää kauan riidellä. Mä suojelen sua, jos tarvitsee.
Lopuksi halasimme, ja nukahdin aina Erikan syliin hänen rutistaessaan minua itseään vasten.
Erika ei ollut aivan tavallinen lapsi. Hän ei itkenyt koskaan, vaikka vanhemmat riitelivät tai jos äiti haukkui Erikaa, koska hän ei ollut äidin oma. Emme myöskään riidelleet kuin aivan pari kertaa, vaikka joskus erimielisyyksiä olikin.
Erika oli esikuvanani, ja halusin aina olla kuin hän. Erika opetti minut ajamaan pyörällä ja luistelemaan, ja vaikka olinkin kömpelö enkä oppinut kaikkea heti, hän jaksoi opettaa minua kärsivällisesti eikä suuttunut.
Meni vuosia, ja kävimme koulua. Erika ei ollut kovin hyvä koulussa, kuten en minäkään. Erika tykkäsi liikunnasta, josta minäkin opin tykkäämään hänen avullaan.
Erika pelasi jalkapalloa. Joukkueessa pelasi myös Erikan paras kaveri Moona. Moona ja Erika olivat aina yhdessä ja ottivat minut mukaan aina, kun halusin mennä.
Kävin usein katsomassa heidän pelejään ja kannustamassa Erikaa, koska vanhempani eivät halunneet ikinä tulla.
Jossain vaiheessa Erika houkutteli minutkin mukaan, ja pelasin nuoremmissa tytöissä reilun vuoden verran, kunnes rahapulamme takia lopetin. Oikeasti tein sen ihan mieluusti, sillä en oikein tykännyt jalkapallosta.
Kun Erika meni yläasteelle, hän tutustui ylempiluokkalaisiin ja alkoi pyöriä heidän kanssaan.
Vähitellen Erikaa ei näkynyt kotona juuri ollenkaan. Minulla oli paha olla, sillä kotona ei ollut enää muuta kuin tappelua ja pullojen kilinää.
Erika värjäsi ihanat hiuksensa mustiksi ja alkoi käyttää meikkejä. Myös alkoholi ja tupakka tulivat kuviohin muiden nuorten kautta.
Usein ollessani yksinäinen menin Erikan vaatekomeroon lukemaan, koska siellä oli tuttu ja turvallinen "Erikan haju".
Erikalla alkoi olla suuria vaikeuksia koulussa, eika hän siellä enää paljon käynytkään.
Niinä harvoina iltoina, kun Erika oli kotona, istuimme jommankumman sängyllä ja juttelimme. Erika kertoi minulle kaikki asiansa ja neuvoi minua omissani.
Nautin valtavasti niistä hetkistä ja olin aina illalla nukkumaan mennessä onnellinen, että olin saanut siskokseni Erikan.
Kesällä Erika meni rippileirille. Ostin hänelle lahjaksi pienen kultaisen sydämen, johon kaiverrutin tekstin: Erikalle rakkaudella Petra. Sydämen saatuaan Erika piti sitä aina kaulassaan.
Riparin jälkeen Erika lopetti jalkapallon ja riita Moonan kanssa lopetti hyvän ystävyyden. En tiedä, mistä se johtui, mutta sen tiedän ,että Erika katui sitä.
Kun olimme pieniä, ryömimme aina välillä ullakolle riitoja pakoon. Siellä istuimme ja luimme, pelasimme pelejä tai vain juttelimme.
Sinne samalle ullakolle ryömin myöhemmin yksin, kun odotin Erikan kotiin tuloa. Kun Erika sitten yön viimeisinä tunteina tuli kotiin, hän oli usein kännissä. Monta kertaa istuin vessassa Erikan kanssa heittämässä pahaa oloa ulos, silittelin hiuksia ja rauhoittelin häntä.
Eräänä iltana, kun olin ssanut Erikan nukkumaan, siivosin siskoni vaatteita lattialta. Olin ripustamassa takkia naulaan, kun sieltä tippui lääkerasia.
Nostin rasian ja katsoion tarkemmin. Tiesin, mitä tabletit olivat ja mihin nuoret niitä käyttivät. En voinut uskoa, että Erika olisi sekaantunut lääkkeiden väärinkäyttöön. Laitoin rasian laatikkooni ja menin nukkumaan.
Aamulla herättyäni odotin, että Erikakin nousi.
-Mitä nää on? Ne tippu sun taskusta eilen illalla, kysyin hänen herättyään.
Erikan pää painui alas, ja huomasin, kuinka häntä hävetti.
-Ne on.. ja mä otan niitä yleensä viinan kans.
-Mutta miksi? kysyin. -Arvaa, miten vaikeeta mulla on kun säkään et oo ikinä kotona! Täällä ei muuta tehä ku ryypätään ja tapellaan!
Sitten purskahdin itkuun.
-Mä tiedän. Siksi mä en jaksa tätä. Teillä oli kaikki vielä ihan hyvin, ennen kun mä tulin. Siksi isä ja sun äiti tappelee koko ajan. Hei, älä itke, tuu tänne, Erika sanoi ja sulki mut syliinsä.
-Kyllä sä voit kertoo faijalle,jos sä haluut, Erika sanoi vähän ajan kuluttua.
-En mä viitti. Sulla on ongelmia muutenki koulussa ja joka paikassa. Mä tykkään susta paljo enkä haluu, et sulla ois tollasta. Mut lupaa, et sä lopetat noi jutut, okei? kysyin ja katsoin Erikan ruskeita silmiä.
-Joo, sulle mä lupaan ihan mitä vaan, Erika hymyili.
Asia jäi siihen, ja luotin Erikaan. Hän lopetti ulkona pyörimisen ja selvitti välinsä moonan kanssa.
Meni monta kuukautta, ja luulin, että se kaikki oli ollut Erikan teini-iän juttuja ja palautunut taas normaaliksi.
Eräänä iltana, kun Erikan piti olla leffassa Moonan kanssa, puhelin soi.
-Moi, onkohan Erika jo tullut himaan? Se lähti jo ainaki kolme tuntii sitte, ja sen piti soittaa mulle, mut ei oo kuulunu, Moona ihmetteli.
-Ei se kyl kotona oo. Se on nähny varmaan jotain kavereita ja jääny ulos vähäksi aikaa, minä päättelin.
Lopetettuani puhelun sisälläni kasvoi tunne, joka sanoi, että kaikki ei ollut niin kuin piti. Odottelin Erikaa, ja kellon ollessa lähemmäs yhtä ovi kävi ja Erika tuli kotiin.
Huomasin heti, että Erika oli sekaisin. Erika oli kuitenkin rauhallinen ja alkoi heti kertoa, kuinka oli tavannut joitain entisiä tuttuja jengistään ja saanut heiltä pillereitä.
Sekavasta puheesta sain selvää myös jostain Marista, enkä oikein tajunnut, ketä Erika tarkoitti. Mietin kaikki kaverimme läpi, kunnes tajusin: marihuana. Mari.
Erika oli nyt sekoittanut jo alkoholin, lääkkeet ja huumeet. Pelkäsin ja tiesin, että jotain olisi tehtävä.
Moona unohtui taas, ja tilalle tuli uusi ystävä mari. Usein Erika oli sekava ja selitti, että rakastaa minua valtavasti, mutta joskus hänen olisi pakko lähteä pois. Paikkaan, jossa ei ollut huumeita eikä lääkkeitä. Ja että hän tulisi rakastamaan mua aina.
Välillä Erikan jutut olivat tosi pelottavia, ja silloin näin Erikan itkevän. Kotona meni muutenkin lujaa, ja äiti oli monta kertaa kuukaudessa sairaalassa paikattavana.
Minä taas jouduin huolehtimaan ja vahtimaan, että Erika ei tukehtuisi nukahdettuaan. Se kaikki oli raskasta, ja joskus vain toivoin, että saisin normaalit vanhemmat, jotka välittäisivät minusta ja Erikasta, mutta turhaan.
Oli marraskuu ja edellisenä iltana oli alkanut sataa lunta. Olin muistellut, kuinka Erikan kanssa olimme pieninä hyppineet innosta, kun ensilumi oli tullut.
Me kumpikin rakastimme talvea, koska oli kiva katsella, kun lumi leijaili alas korkealta taivaalta ja kaikki oli niin valkoista. Pakkasiltoina tähdet olivat tuikkineet kirkkaasti ja horisontti oli värjääntynyt vaaleanpunaiseksi.
Edellinen yö oli ollut kylmä, ja olin katsellut, kuinka ensilumi leijui maahan. Odottelin Erikaa, kunnes nukahdin lattialle.
Aamulla heräsin lattialta ja lähdin aamutoimilleni. Olin päättänyt lähteä ostamaan joululahjoja. Kiertelin kaupoissa pari tuntia ja lähdin kohti kotia. Kuljin puiston läpi ja muistelin, kuinka olimme käyneet Erikan kanssa ruokkimassa sorsia lammella.
Meinasin mennä katsomaan, olisiko sorsia vieläkin, mutta en jaksanut. Halusin mennä näyttämään Erikalle ostamaani enkelipatsasta.
näin jo kaukaa poliisiauton, joka seisoi pihassamme. Taasko naapurit ovat kutsuneet poliisit selvittämään perheriitoja?
Juoksin sisälle. Äiti ja isä istuivat olohuoneessa, ja äiti pudisteli päätään itkun lomassa. Aavistin, että jotain pahaa on tapahtunut.
Poliisi huomasi minut ja hymyili osanottavasti.
-Erika, suustani purkautui kuin itsestään ja kyynel vierähti poskelleni.
-Kyllä, poliisi vastasi ja käski minua istumaan. -Siskosi on löydetty kuolleena lammelta. Hän oli ottanut yliannostuksen lääkkeitä ja alkoholia. Olen pahoillani.
-Ei! huusin enkä pystynyt pidättelemään kyyneleitäni, vaan itkien juoksin omaan huoneeseeni.
Makasin Erikan sängyllä ja itkin koko yön. Tajusin, että olisin voinut nähdä Erikan, jos olisin mennyt lammen kautta.
-Erika, sä oot idiootti! huusin. -Et sä voinu jättää mua. Mähän rakastan sua! Mä tartten sua. Sä oot mun ainut isosisko!
Aamulla silmat turvoksissa ja punaisina lähdin kertomaan Moonalle. Itkimme yhdessä, ja Moona antoi Erikan lompakon, joka oli unohtunut Moonalle.
Lompakossa oli kuvani ja osoitekirja, johon Erika oli kirjoittanut muistiinpanoja, runoja sekä kirjeen mulle:
Rakas systeri,
mä kirjoitin tän lapun sulle,
koska sulle täytyy selittää.
Mulla oli paha olla,
eikä se johtunu susta...
Mä ite pilasin kaikki.
mut mä rakastin sua
enemmän ku ite elämää
ja tuun aina rakastamaan.
Erika
Hautajaiset olivat pienet:isä,äiti,minä ja pari Erikan kaveria.
Korun jätin Erikalle, koska se kuului hänelle. Me lauloimme pari virttä, ja sitten kuoro lauloi nätin laulun, joka meni näin: "Bring it back, bring it back. Don't take it away for me, because you don't know what it means to me..."
Haudalle mä jätin enkelipatsaan ja keltaisen ruusun. Katselin hetken aikaa kaikkia kukkia, ja kyyneleet, joita olin onnistunut pidättämään koko hautajaisten ajan, vierivät poskelleni.
Lähdin kävelemään, kunnes vielä käännyin ja sanoin:
-Moikka, Erika. Mä rakastan sua aina.
*****************************************
Saduissa on aina onneliset loput, mutta oikeassa elämässä ei. Se tuntuu tosi väärältä, ja välillä on niin ikävä, että sattuu.
Olen miettinyt nyt jälkeenpäin, että miten olisin voinut estää tapahtuneet. Kertomalla ajoissa vanhemmilleni? Ehkä, mutta sekään ei aina riitä.
Sisaruusrakkaus oli elämäni "suuri rakkaus", mutta tiedän, että muistojani ja lämpimiä tunteita Erikaa kohtaan ei saa pois sydämestäni millään.
Kaikki tämä on omistettu siskolleni Netta Erika Johannalle, joka kuoli 17.11.1994 lääkkeiden yliannostukseen.
----------------------------------------
Tämä kaunis tosikertomus "Levoton" oli julkaistu vuonna 2001 SinäMinä-lehden helmikuun numerossa. Se on niin kaunis ja koskettava, että halusin kirjoittaa sen tänne. Itkin, kun luin tätä ensikertaa. Toivottavasti jaksoitte lukea loppuun asti. Tarinan mukaan oli liitetty vielä runokin, jonka tulen kirjoittamaan tänne luultavasti tämän viikonlopun aikana.
RHCP
Vastaukset 4
Vanhimmat
joo tää kosketti muakin...harmi vaan että tällästä tapahtuu...=( mutta tän jaksoin lukee...se tavallaan kertoo mustakin mut mä en kuole lääkkeiden yliannostukseen eikä mul oo isosiskoo...mutta vanhemmat riiteli usein ennenkun mutsi muutti pois viime joulukuun alussa ja sillon oli mullakin vaikeaa...noh pärjäilkää kaikki =)
mul tuli tippa linssii ku luin tätä...koskettava juttu...
Tässä nyt sitten tämä runo, joka oli tuossa tarinan yhteydessä julkaistu.
*******************************************
Sinä tahdoit aina olla jotain, mitä olla voinut et.
Sinä tahdoit aina tehdä jotain, mitä tehdä voinut et.
Sinä tahdoit aina kertoa muille salaisuuden, mutta kertonut sitten et.
Sinä tahdoit aina elää onnellisesti, mutta elänyt sitten et.
Minä tahdoin aina olla jotain, mitä sinäkin olit.
Minä tahdoin aina tehdä jotain, mitä sinäkin teit.
Minä tahdoin aina kertoa muille salaisuuden, mutta kertonut sitten en.
Minä tahdoin aina elää kanssasi, mutta yksin nyt olen ain.
Tiesin, että sinulla on vaikeaa, mutta auttanut silloin en.
Tiesin, että sinuun sattui, mutta lohduttanut en.
Tahdoin, että kerrot mikä kyyneleet silmiis toi.
Kaiken sain tietää liian myöhään, myöhään auttaakseni sinua.
Tiesit silti aina, että sua mä rakastan.
Tunsin kätes ympärilläni, kun mua sä rutistit.
Ja mä tiedän, että rakastit mua vaikka jouduit lähtemään.
Ja rakkaushan on ikuista, eikä kuole milloinkaan.
-
Tämän runon sekä tuon tarinan on kirjoittanut nimimerkki Hanzu
ja liikuttava