Minulla on vuoden ikäinen poika, enkä ole pojan syntymän jälkeen nukkunut yössä kuin n. 30min-4h. Välillä olen niin sekaisin väsymyksestä ja unen puutteesta, että puhun omiani, kävelen päin seiniä yms. Poika herää edelleen 3-10 kertaa yössä, eli heti jos jollain ihmeen konstilla saankin nukuttua, kohta poika alkaa kirkua!
Nukahtaminen kestää minulla tosi kauan, ja nykyään en nukahda ollenkaan ilman nukahtamislääkkeitä. Tuntuu että niidenkin teho alkaa heiketä, ja eipä siitä paljon nukahtamisesta apua ole, kun kuitenkin heti herään pojan huutoon! Oma olotila on koko ajan jännittynyt, niinkuin pitäisi olla jatkuvasti "hälytysvalmiudessa".
Mitä ihmettä tässä voi tehdä? Olen käynyt lääkärissä, ja häneltä sain nuo nukahtamislääkkeet. Neuvolassa vaan voivottelevat poikaa, että "eikö se vieläkään nuku yön yli!", mutta mitään apua en ole saanut. Muutamana yönä olen saanut tämän vuoden aikana pojalle hoitajan (mummun), mutta sitten en pysty nukkumaan, kun olen kuitenkin koko ajan varuillani ja mietin kuinka mummu pärjää pojan kanssa!

Vastaukset 3
Vanhimmat
mummulle hoitoon silloin tällöin ja luota mummon apuun. Saat parhaiten univelkas hoidettua.
Muuta en osaa sanoa. No entäs unikoulu eikö neuvola selaisista puhu, ota esille.
Olisiko syytä antaa vauvelin joskus huutaa jonkun aikaa, eikä aina nousta katsomaan ,mikä on hätänä, kyllä se siitä vähän kerralla rauhoittuis, kun ymmärtää, ettei äiti aina heti ole paikalla,saisit itsekin paremmin nukuttua.
Vauva huutaa vaikka useamman tunnin, jos ei mene rauhoittelemaan, tulee vaan hysteerisemmäksi... Muutenkin on vaikea vauva, ja hänellä on pahat allergiat. Ei se hänen itkunsa muuten olisi niin vaikea ongelma, mutta kun en saa itse nukuttua vaikka hän nukkuisikin esim. kolme-neljä tuntia putkeen. Kun minulla nukahtaminen kestää sen pari-kolme tuntia vähintään...