Testamentti

Jos löytää testamentin, jota ei löytynyt silloin kun omainen kuoli (vuosia kuolemasta), niin onko mitään asian eteen enää tehtävissä ?

Ja onko pankki menetellyt väärin jos niillä on ollut kopio testamentista mutta eivät ole esittäneet sitä perunkirjoituksessa ?
3508
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Testamentti on annettava tiedoksi perillisille 10 vuoden kuluessa testaattorin kuolemasta. Tiedoksiantaminen on sen velvollisuus, jonka hyväksi testamentti on tehty.

Jos testamentissa määrätty oikeus alkaa poikkeuksellisesti myöhemmin kuin perinnönjättäjän kuolemasta, tiedoksiannon vanhenemisaika alkaa kulua vasta kyseisestä saajan oikeuden voimaantulon hetkestä.

Äänestä
  • Kiitoksia jo tulleista vastauksista mutta tarkennan tässä vaiheessa että kuolemasta on kulunut jo 17 vuotta. Eli silloin ilmeisesti ei mitään ole enää tehtävissä ?

    Äänestä

Mikäli testaattorin kuolemasta on alle 10 vuotta, niin tehkää täydennysperukirja, valvokaa testamentti ja perinnönjako menee uusiksi, mutta varminta on esitellä paperit alan juristille tms.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


splat kirjoitti:

Jos löytää testamentin, jota ei löytynyt silloin kun omainen kuoli (vuosia kuolemasta), niin onko mitään asian eteen enää tehtävissä ?

Ja onko pankki menetellyt väärin jos niillä on ollut kopio testamentista mutta eivät ole esittäneet sitä perunkirjoituksessa ?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu