Savua metsässä, vaan ei tulta.

Sangen outoa

Poliisi pitää Sumiaisten monttua turvepalona
19.11.2006 Iltalehti 15:53

"Äänekosken poliisin mukaan Sumiaisista Keski-Suomesta löytynyt palava monttu vaikuttaa turvepalolta.

Savuavasta montusta ei ole löydetty poikkeuksellista säteilyä, metallia eikä taivaalta pudonnutta avaruusromua.

Rikosylikonstaapeli Jukka Junikka Äänekoskelta kertoi sunnuntaina, että turpeen syttymissyytä ei tiedetä, mutta turve ja puiden juuret saattavat sytyttyään kyteä viikkokausia. Palopaikalle on ruopattu joskus turvetta pienen Pyhäjoen uomasta.

Hirviporukka löysi oudon savuavan maastokohdan Sumiaisten ja Konneveden rajalta lauantaina. Lähistöllä ei ole asutusta. Palo oli kovertanut maahan parinkymmenen neliömetrin laajuisen painanteen."

Melkoisen hämäriä tapahtua tulee jopa lehtiinkin silloin tällöin ja lyödäänkö vetoa että tästään ei taas kuulu enää mitään lehdissä tai uutisissa.

3

950

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • sjll

      Miksi turvepalosta pitäisi jatkaa uutisointia????

      • Savuturvetta

        Itse töissä käsittelen turvetta, ja tuve palaa kytemällä. Kompostoituminen on jonkinlainen paloreaktio myös, vaikkei siinä tulta olekaan mukana.

        Nytkin tuolla pihalla ikkunasta katsottuna turvekasa savuaa, kuin märät lehdet palaisivat. Myös turvekasaan kun työntää käden syvälle, huomaa, että parhaimmillaan se on jopa polttavan kuumaa. Turve on erittäin tiivistä joten synnyttää itse lämpöä. Kostea turve ei kuitenkaan syty itsestään palamaan, vaan itse kuumuva turve alkaa savuta.

        Ei siinä mitään yliluonnollista ole.


    • Dorien

      hmm..itse muistan kanssa tapahtumat kun huomasimme pihamme lähellä savua, joka tuli sitten viereisestä metsästä polun vieressä olevasta murkkukeosta..ja tulta ei näkynyt. savu tuli ihan maan alta..soitimme sitten palokunnan paikalle jotka ruiskuttivat sitten maan alle vettä. mutta paljon mahdollista oli että pihan lapset olivat olleet sytyttelemässä nuotiota lähellä ja sammuttaneet sen mutta joku oli sitten jäänyt kytemään ja ruvennut sitten muurahaispesän kohalta savuamaan.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Riikka vie Suomen kohta ykköseksi työttömyyskisassa

      Espanja: 10,5 % Suomi: 10,3 % Ruotsi: 9,3 % Kisa on tiukkaa, mutta Riikalla hyvä draivi päällä. Vasemmistolaisen päämin
      Maailman menoa
      221
      3223
    2. Miten juhlitte ensi lauantaina?

      Se on kalenteriin merkitty juhlapäiväksi, niin sitä kai kuuluu juhlia.
      Maailman menoa
      349
      2896
    3. Suomen veroaste 5 %-yks liian matala

      Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.
      Maailman menoa
      76
      1820
    4. Kolme neljästä suomalaisesta kannattaa miljonääriveroa

      Kertoo vasemmistoliiton teettämä kysely. Veron ulkopuolelle jätettäisiin asunto. "Puolet vastaajista oli sitä mieltä, e
      Maailman menoa
      60
      1738
    5. Kumpaan rahat, mummojen vaippoihin vai Nalle WahIroosille?

      JOS siis sinä saisit päättää?
      Maailman menoa
      58
      1624
    6. Voi mies olit taas niin komea

      Olet silmäkarkkia ❤️ Sua vois katsella vaikka koko päivän. ❤️
      Ikävä
      122
      1416
    7. MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa

      TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,
      Suomalaiset julkkikset
      12
      1413
    8. Evoluutioon ja alkuräjähdykseen uskominen vaatii todella vahvaa uskoa

      Että tyhjästä syntyi ja kehittyi kaikki se mitä näemme ympärillämme.
      Luterilaisuus
      440
      1303
    9. Ryöstö Punkaharjulla

      Punkaharjun k-market ryöstetty tänään keskellä päivää, ketä lie asialla? Poliiseja ainakin pörrää ympäriisee
      Savonlinna
      17
      1300
    10. Kadutko koskaan

      Sitä mun iskiyritystä?
      Ikävä
      108
      1294
    Aihe