Uniongelma

Tämä alkoi n. 6 vuotta sitten. Eräänä iltana ei vain tullut uni, uneton yö ja aamulla töihin. Seuraava yö meni nukkuen, mut pikkuhiljaa unettomuus ylestyi kunnes en saanut unta enää lainkaan. Kahden viikon putkeen valvomisen ja unettomien öiden jälkeen lääkäriin, koska ei enää jaksanu töihin. Lääkäri totesi tilapäisen unihäiriön ja määräsi imovane - nukahtamislääkettä. No, taas nukuttiin kunnes enää yksi nappi ei riittänyt, piti ottaa puolikas päälle ja kohta jopa kaksi. Taas unta riitti kunnes tuli stoppi. Taas lääkäriin ja tällä kertaa tenoxia. No taas sai nukuttua, mut pikkuhiljaa piti alkaa lisään annostusta. Sit viimeseen oljenkorteen, rohkaisin itseni ja menin psykologisen hoitajan turinatuokiolle. Puhuttiin työasioista, vapaa-ajasta, perheestä jne...Ei apua, vaikka kuinka yritti. Viimein erikoislääkäri määräsi minulle REMERON - nimisiä nappeja, jotka varsinaisesti ovat masennukseen. En tunne itseäni masentuneeksi, mutta näiden avulla olen saanut nukutuksi. Viikonloppuisin ja loman aikaan kun ei ole aamuisin mihinkään menoa saan nukuttua ilman nappeja, mutta heti jos illalla tiedän että huomenna menen töihin tai ihan vaan minne, en saa unta. Olen ollut tänä aikana välillä opiskelemassa ja vaihtanut työpaikkaa, ja ollut työssä, jossa itse sain määrätä milloin ja moneksiko, ei apua. Se on jotenkin korvien välissä kun aamulla menoa, ei unta. Remeronia olen nyt ottanut viisi vuotta, ikää vasta alle 30 ja haluaisin päästä tästä jo irti. Voisiko tähän saada apua vielä jostain muualta?
32039
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

siitä se alkaa....

Äänestä

Kirjoituksesi kuulosti hyvin pitkälti kuin se olis omasta kynästäni lähtöisin. Mulla myös unettomuus alkoi töihinmenosta, kunnes on pahentunut niin etten osaa enää nukkua jos on sama mitä vähänkään isompaa menoa seuraavana aamuna jonnekin. Olen nyt hoitovapaalla ja pian jään uudestaan äitiyslomalle, ihme kyllä osaan nyt kotona ollessani nukkua vaikka tiedän että lapseni herättää minut aamulla, ja pitäähän minun jaksaa hänet hoitaa, ja luulen että unta piisaa vaikka pieniä lapsia onkin kaksi. Tulevaisuudessa häämöttävä töihin paluu, jonnekin uuteen työpaikkaan (paikkakunnan vaihdon seurauksena), jännittää ja pelottaa, koska luulen että sitten en nuku enää koskaan. :( Kuulostaa aivan typerältä, että nyt nukun hyvin (kun harvoin on mitään suurempia menoja aamuisin) ja pelkään että joskus vuoden kuluttua unihäiriö palaa. Mutta näin vaan on. Usein olen ajatellut että pitäiskö mennä johonkin terapiaan ja välillä tulevaisuus ahdistaa aivan hirveästi, mutta en saa itseäni niskasta kiinni ja ajattelen että kai ne asiat aina jotenkin järjestyy... Tiedä siitä sitten.

Äänestä

Kun muutaman unettoman yön viettää niin siitä tulee äkkiä sellainen noidankehä. Siinä jo illalla valmiiksi alitajunnassan päättää että nyt ei sitten nukuta. Ja unihan ei väkisin tule. Itse käytin lääkkeitä, kovempiakin ja myös tuota remeronia joka on varsin vaaratonta tosin ihan toimivaa tavaraa. Kokeile purkaa iltaisin mieltäsin mahdollisimman rennoksi, lue mukavaa tylsää kirjaa, ota pari olvia (ei enempää) ja koeta saada itsellesi mukava rento olo. Siinä on ainakin itselläni hyvät pohjat kunnon yöunelle. Jos remeron auttaa niin ei siitä väkisin kannata irti pyristellä. Yksi mitä kantsii myös kokeilla on E-EPA eli kalaöljy. Se varmistaa että keskushermoston oma aminohappotasapaino on kohdallaan, mikä on tärkeää hyvän unenkin kannalta.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


apua kaivataan kirjoitti:

Tämä alkoi n. 6 vuotta sitten. Eräänä iltana ei vain tullut uni, uneton yö ja aamulla töihin. Seuraava yö meni nukkuen, mut pikkuhiljaa unettomuus ylestyi kunnes en saanut unta enää lainkaan. Kahden viikon putkeen valvomisen ja unettomien öiden jälkeen lääkäriin, koska ei enää jaksanu töihin. Lääkäri totesi tilapäisen unihäiriön ja määräsi imovane - nukahtamislääkettä. No, taas nukuttiin kunnes enää yksi nappi ei riittänyt, piti ottaa puolikas päälle ja kohta jopa kaksi. Taas unta riitti kunnes tuli stoppi. Taas lääkäriin ja tällä kertaa tenoxia. No taas sai nukuttua, mut pikkuhiljaa piti alkaa lisään annostusta. Sit viimeseen oljenkorteen, rohkaisin itseni ja menin psykologisen hoitajan turinatuokiolle. Puhuttiin työasioista, vapaa-ajasta, perheestä jne...Ei apua, vaikka kuinka yritti. Viimein erikoislääkäri määräsi minulle REMERON - nimisiä nappeja, jotka varsinaisesti ovat masennukseen. En tunne itseäni masentuneeksi, mutta näiden avulla olen saanut nukutuksi. Viikonloppuisin ja loman aikaan kun ei ole aamuisin mihinkään menoa saan nukuttua ilman nappeja, mutta heti jos illalla tiedän että huomenna menen töihin tai ihan vaan minne, en saa unta. Olen ollut tänä aikana välillä opiskelemassa ja vaihtanut työpaikkaa, ja ollut työssä, jossa itse sain määrätä milloin ja moneksiko, ei apua. Se on jotenkin korvien välissä kun aamulla menoa, ei unta. Remeronia olen nyt ottanut viisi vuotta, ikää vasta alle 30 ja haluaisin päästä tästä jo irti. Voisiko tähän saada apua vielä jostain muualta?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu