Ei tv-maksussa mitään vikaa, pitäisi vaan olla niin että maksaa katsotusta ajasta. Jos katson kerran viikossa elokuvan ja joskus vilkaisen jotain ohjelmaa vähän aikaa, on älytöntä maksaa päiviltä jolloin en edes avaa toosaa tuo 55 snt.Maksakoot ne jotka ovat nenä ruudussa kiinni tuntitolkulla joku päivä....teknisesti voi toteuttaa kyllä tän homman salattuna lä'hetyksenä, mutta ei ole halua, ainoastaan tekosyitä että yle on julkinen palvelu blaa blaa sen täytyy olla kaikille avoin blaa blaa. Mutta miksi ei sitten radiolupa saman tien takaisin.
progressiivinen
lupamaksu?
3157
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
että sillä kustannettaan Suomalaista kulttuuria, ja Suomalainen kulttuuri yksinkertaisesti kuolisi sukupuuttoon ilman YLE:ä, eikä sitä voida kustantaa veroista, koska kukaan ei halua maksaa lisää veroja, joten televisiolupaa on valitettavasti korotettava tulevaisuudessakin, valitan=(
on aikansa elänyt järjestelmä! Jos Yle ei pysty rahoittamaan muulla tavalla omaa toimintaansa lopettakoot toimintansa. Kyllä muita kanavia riittää yllinkyllin. Ylen loppuminen ei vaikuta mihinkään. Yleenhän valitaa poliittisin perustein ihmiset . Suojatyöpaikka taataan heille lupamaksuilla. Varsinkaan nyt digiaikana ei voi kuvitella että jollekin yhtiölle pitää antaa "tekohengitystä". Jos Yle välttämättä haluaa olla markkinoilla. Myykööt palvelunsa halukkaille. Kuinka moni on valmis sijoittamaan 2 tv kanavaan 800 euroa vuodessa.
Ei käy! PERUSTUSLAKI sanoo, että Yleisradion on oltava kaikkile palveluineen KAIKKIEN Suomalaisten ulottuvilla, joten sitä ei siis voi panna kortille=PP Lisäksi YLE:n rahoitukseen on VAIN kaksi keinoa;joko YLE:lle erikseen korvamerkitty uusi, korkea vero, tai sitten 200-300€ vuodessa maksava lupamaksu! Myöskään YLE:n Ruotsinkielisiin ohjelmiin ei voida kajota, koska perustuslain mukaan Suomi on virallisesti kaksikielinen maa! Eli, joko kaivat jostain uuden eduskunnan 2/3 enemmistön muuttamaan perustuslakia, tai sitten kiroat, itket ja maksat, niinkuin kaikki muutkin=PP!!