Kissa tuhisee

..?

Minulla on ihana poikakisu, 5-6kk vanha, ollut mun luona kohta pari kuukautta. Leikkii ja syö aivan normaalisti, mutta nenä tuhisee. Aivan kun nenä olisi vähän nuhainen tai tukossa, mutta muita sairauden merkkejä ei ole. Madotettu on ja tarkoitus olisi antaa nelosrokote leikkauksen yhteydessä. Onkohan pentuni ihan kunnossa, vai olisiko syytä viedä lääkäriin? Mikä mahdollisesti on? Kiitos jo etukäteen :).

5

15026

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • meilläkin

      meilläkin on sellanen tuhisija kisunpoikanen.
      eläinlääkärissä käytettiin ja huomattiin että itse asiassa se on hengitys mikä tuhisee ja tuli keuhkoista asti. kissalla oli keuhkoputkentulehdus ja sai siihen antibioottia. auttoi jonkin verran, mutta edelleen tuhisee. eläinlääkäri vaan totesi että saattaa olla vaan jonkin synnynnäinen jutska. mutta eipä näytä kissan elämää haittaavaan niin emme tee sille mitään, koska ei ole vaarallista.

    • myös meillä

      Meillä on myös tuhiseva kissa. Oli puolivuotias kun tuli meille ja nyt puolitoista. Koko ajan on tuhissut. Käytin lääkärissä, löytyi pieni tulehdus nielusta. Parani antibiootilla. Ei mitään epänormaalia keuhkoissa, ne kuvattiin. Ääni tulee "pään sisältä siis". Tuhina jatkuu. Ei tunnu kyllä kissaa itseään haittaavan mitenkään eikä eläinlääkäri ollut huolissaan. Pari viikkoa sitten käytin rokotuksella. Pelkäsin myös komplikaatioita, mutta ei mitään, ei edes yleistä pientä kuumereaktiota. Villinä vaan porskutta menemään.
      En ole enää asiasta kovin huolissani kun tilanne ei ole pahentunut ainakaan.

      • ...

        ei ole sitten syytä huoleen, kun ei tuo tuhina näytä poikaa haittaavan. jos jotain muuta sairauteen liittyvää huomaan ennen tammikuun leikkausta, vien sen lääkäriin :). Kiitoksia vastauksista!

      • Sissi
        ... kirjoitti:

        ei ole sitten syytä huoleen, kun ei tuo tuhina näytä poikaa haittaavan. jos jotain muuta sairauteen liittyvää huomaan ennen tammikuun leikkausta, vien sen lääkäriin :). Kiitoksia vastauksista!

        Meillä on myös tuhiseva kisu. Kannattaa käydä lääkärissä ja hakea lääkettä kisulle.
        Meillä kisu aivasteli ja tuhisi jo muutaman kuukauden ja nyt piti rokottaa. Mut lääkäri antoikin lääkekuurin eikä rokotusta. Toinen neideistämme joka on vaan kuukauden vanhempi sai rokotuksen.
        En suosita leikkausta ja rokotusta yhtä aikaa. Siinä on riski. Ei välttämättä homata leikkauksen takia rokotuksen aiheuttamaa komplikaatiota. tai toisinpäin. Meilleiki alunperin lääkäri suositti yhdessä rokotusta ja leikkausta. Mut käytin järkeäni ja katsoin paremmaksi hoitaa asiat erikseen. En nimittäin itsekään menisi suoraan rokotuksesta leikkauspöydälle. Ei varmaan se nuha mielestäsi kisua haittaa mut en menisi varmaksi. Mielummin antaisin kisulle lääkettä ja hoitaisin kuntoon. Sillä lääkäri ei nuhaneniä rokota.

      • menninkäinen
        Sissi kirjoitti:

        Tuhina ei välttämättä olekaan nuhaa!
        Nuhaan liittyy useimmiten myös aivastelua, räkää, silmien vuotoa, silmätulehdusta, yskimistä tms.
        Tuhina voi olla vain tuhinaa. Esim ahtaat röörit nenässä.
        En olis aloittajana hirmu huolissani kisusta jos sillä ei muita oireita ole ja vaikuttaa terveeltä. Voit kysyä asiasta lääkäriltä sitten kun sinne muutenkin menet.
        Tietenkin sitten jos kisulla itsellä selvästi paha olla, lääkäriin on vietävä aiemmin.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. On tiedossa, että venäjämieliset diggaavat diktatuurista venäjää

      jossa ei esim. ole sanan- ja lehdistönvapautta. Mutta keitä nämä venäjän palvojat sitten ovat, ei heitä toki paljon ole
      Maailman menoa
      20
      2242
    2. Vihreiden, SDP:n ja Vasemmistoliiton kannattajista selvästi alle puolet on miehiä

      ja silti joku punafeministi valitti kokoomuksen naiskannattajien puutteesta, vaikka siellä on enemmän naisia kuin punavi
      Maailman menoa
      76
      2195
    3. Belfastissa käynnissä kunnon persuilu

      Joku random mamu tekee rikoksen, niin sikäläiset naamiopersut kostavat tuhoamalla kantaävestön omaisuutta. Liekö siellä
      Maailman menoa
      41
      2069
    4. Persujen kannatusromahdus tekee kesästä 2026 nautinnollisen

      Satoi tai paistoi, niin Suomen kansalaisella on kuluvana kesänä syytä hymyyn. Niin upealta tuntuu persujen kannatusroma
      Maailman menoa
      52
      1438
    5. Mitä kirjainta haluaisit

      Ra kastella mahdottomasti?
      Ikävä
      74
      1366
    6. Onko kaivattusi rohkeampi kuin sinä?

      Vai oletko sinä rohkeampia? Mikä on rohkea teko, minkä sinä tai kaivattusi on tehnyt? Mitä siitä seurasi?
      Ikävä
      46
      893
    7. Kaunein nimi

      Mikä on mielestäsi kaunein miehen ja naisen nimi? Haluaisitko itse olla joku toisen niminen?
      Ikävä
      63
      892
    8. Farmi-Amski ja Jucci Hellström - Sydämiä satelee - Onko tässä jotain enemmän?

      Amskidamski Anne-Mari Tarkkio ja Jucci Hellström olivat samaan aikaan Farmi Suomi -realityssä. Nyt somessa on nähty mat
      Kotimaiset julkkisjuorut
      8
      781
    9. Arvaa sattuuko se

      Että teen töitä siihen että unohdan sinut. Mitä muutakaan voin
      Ikävä
      52
      753
    10. Rakastan sinua hiljaisuudessa

      Rakastan sinua hiljaisuudessa. Olisit minun tai et, olen odottanut sinua vuosisatojen ajan. Ilman sinua sydämeni on yksi
      Rakkaus ja rakastaminen
      33
      744
    Aihe