TOSI RUMA TEMPPU

Olin melko tarkkaan 13 vuotta, kun meillä oli alkamassa voikkatunti ja olimme juuri pukeutumassa. Samaan aikaan ylemmän luokan tytöt olivat tulleet urheilun tunnin jälkeen omaan pukuhuoneeseensa suihkuun ja pukeutumaan . Tällöin meidän luokan pojat raahasivat mut tyttöjen pukuhuoneeseen. Mulla oli vain pikkuhousut jalassa. Puolialastomat tytöt ottivat mut kiinni, ajoivat toiset pojat pois ja riisuivat multa housut. En mahtanut tytöille mitään. He näkivät mun munan, joka oli jo ihan hyvän kokoinen ja jonkin verran karvainen. Tytöt nauroivat ihan valtavasti ja heillä oli hauskaa.

Selvää oli, että minua kiusattiin asian johdosta koko loppukouluaika. Minä en oikeastaan ole vieläkään selvinnyt tapahtuneesta. Minusta vielä jälkeenkin päin ajateltuna tämä oli tosi röyhkeä ja ruma teko.
81540
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

miks mul ei käy ikin ttollast pullaa et pääsini vanhempien muijien luokse vähissä pukemissa... joskus voit muistella asiaa mulkku tulessa.. muista tämä sitten

Äänestä

Temppu on ruma juu, mutta miksei minulle koskaan tehty noin? Minut kyllä kerran yläasteella lukittiin vessaan siirtämällä tavaraa siihen eteen, mutta paukutin metalli oveen reiän nyrkillä, ei uskoisi sellaiselta tyypiltä mitä olin, mutta paljon mieluummin olisin ollut alushousuillani naisten keskellä... :P

Äänestä

Minusta sinun olisi pitänyt ilmoittaa poliisille
Niin minä olisin tehnyt.

Äänestä
  • wille k vitun paska

    ja sää oot vitun onnekas kun pääsit vähäpukeisena tyttöjen luo meilläpäin ei tommosia huvituksia harrasteta=( meillä tönitään tyttöjen vessaan tai hakataan ja kyllä yks tyttö kerran tönästiin poikien pukuhuoneeseen pelkkä pyyhe päällä ja sain jopa kiskastua sen pyyhkeen pois sen päältä ja lopuks läpsäsin sitä pepulle ennenkun se lähti xD

    Äänestä

  • kateellinen kirjoitti:

    wille k vitun paska

    ja sää oot vitun onnekas kun pääsit vähäpukeisena tyttöjen luo meilläpäin ei tommosia huvituksia harrasteta=( meillä tönitään tyttöjen vessaan tai hakataan ja kyllä yks tyttö kerran tönästiin poikien pukuhuoneeseen pelkkä pyyhe päällä ja sain jopa kiskastua sen pyyhkeen pois sen päältä ja lopuks läpsäsin sitä pepulle ennenkun se lähti xD

    OMXOG KOSKITSÄ OIKEST SEN PYLLYY OMG HAHAHAH OOT PARAS D:D::DD AHHAHAH :D:D DO MGOMG

    Äänestä

Oisit vetäny täysiä turpaan ja purru niitä, niin eiköhän ois kikatukset loppunu.

Äänestä

oisit käyttäny tilaisuuden hyväks ja vieny niiltä neitsyyden veke vittu. ois jääny kaikille hyvät muistot ja kipeet alapäät

Äänestä

vaikka olen itse tyttö ja mua panettaa joka pvä ainakin vähän en silti syyllisty tollaiseen enkä ota osaa tollaisiin rikoksiin.tee rikos ilmoitus

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Kohta aikuinen mies kirjoitti:

Olin melko tarkkaan 13 vuotta, kun meillä oli alkamassa voikkatunti ja olimme juuri pukeutumassa. Samaan aikaan ylemmän luokan tytöt olivat tulleet urheilun tunnin jälkeen omaan pukuhuoneeseensa suihkuun ja pukeutumaan . Tällöin meidän luokan pojat raahasivat mut tyttöjen pukuhuoneeseen. Mulla oli vain pikkuhousut jalassa. Puolialastomat tytöt ottivat mut kiinni, ajoivat toiset pojat pois ja riisuivat multa housut. En mahtanut tytöille mitään. He näkivät mun munan, joka oli jo ihan hyvän kokoinen ja jonkin verran karvainen. Tytöt nauroivat ihan valtavasti ja heillä oli hauskaa.

Selvää oli, että minua kiusattiin asian johdosta koko loppukouluaika. Minä en oikeastaan ole vieläkään selvinnyt tapahtuneesta. Minusta vielä jälkeenkin päin ajateltuna tämä oli tosi röyhkeä ja ruma teko.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu