Keskustelu on vain täysi-ikäisille

Tämän keskustelualueen sisältö ei sovi alaikäisille. Jatka vain, jos olet täyttänyt 18 vuotta.

Pitkästä aikaa, rakas

Heippa rakkaat lukijat!

En ole saanut yhtäkään tekstiä aikaiseksi kesän jälkeen. Mutta tässä olisi pitkästä aikaa yksi marraskuun harmauden piristykseksi. En oikein osannut päättää, kuuluisiko tämä enemmän tälle palstalle vain Naisten kesken –juttuihin, mutta päätin vanhasta tottumuksesta julkaista sen täällä. Ei tämä kovin kinky ole ja sisältää paljon muutakin kuin seksiä. Tämä siis varoituksen sanana lukijoille, jotka tykkäävät enemmän ”suorasta toiminnasta”.

Lähetin Ekakerta-palstalle myös vanhan Vaskineitsyt-tarinani. Tämä tavallaan liittyy siihen, vaikka ei mikään varsinainen jatko-osa olekaan. Jos viitsitte, se ehkä kannattaa lukea ennen tätä.

Olisin kiitollinen kaikesta palautteesta, koska vain sen avulla voin yrittää kehittyä kirjoittajana ja tuottaa miellyttävämpiä tekstejä.

iloa ja valoa kaikille pimeään syksyyn,
Jenny

PITKÄSTÄ AIKAA, RAKAS

”Susannaa taisin joskus rakastaa…
Hyvältä näyttää vieläkin…”
(Anssi Kela: 1972)

Marraskuisen maanantaiaamun sähköposti kohotti tunnelman kattoon ulkona vallitsevasta kosteasta hämärästä huolimatta. Itäsuomalaisesta kaupungista, arvatenkin eräältä koululta, lähetetty viesti oli kirjoitettu kirjakielellä. Täytyyköhän opettajan olla aina noin virallinen, kun kirjoittaa tällaisestakin asiasta, hymyilin itsekseni. Viesti kuului:

”Hei Jenny!

En tiedä, mitä rakkaalle vaimolleni teit, mutta mitä teitkin, KIITOS siitä!

T. Pasi (uupuneena mutta onnellisena)

P.S. Paljon terkkuja Susalta, Jenny-Marialta ja Jesseltä. Ja Jussi mukaan seuraavalla kerralla, on nuoren herran ehdoton määräys :)”

Ajatukseni veivät viikonloppuvierailuuni opiskelukaverini Susan eli Susannan ja hänen perheensä luona. Kävimme vieraisilla melko harvakseltaan, mikä hiukan nolotti minua. Olinhan sentään kummitäti.

Susanna olisi halunnut kastaa esikoisensa Jennyksi. Ensin vastustelin, mutta lopuksi tajusin, millainen kunnia olisi kyseessä.

Jenny-Marialle olin paitsi kummitäti myös haltiatar. Nautin roolistani. Juuri kesällä kuusivuotissynttäreitään viettäneelle neidille prinsessamekko ja helmistä tehty tiara olivat unelmien täyttymys. Jopa mummolaan hankitut kilit tulivat vasta sitten.

Pikkuveli oli tällä kertaa ollut äreä: ”Miksi Jussi ei nytten tullu siun kanssa?” Oli vaikea selittää opettajapariskunnan nuorimmaiselle, että perheen äiti ja isä eivät aina pysty viettämään vapaa-aikaa samaan aikaan. Nelivuotias Jesse ihaili miestäni yli kaiken ja olisi halunnut rakentaa hänen kanssaan legokaupungin samoin kuin edellisellä vierailullamme.

Perjantai-iltana lapset lähtivät mummolaan, Susannan lapsuudenkotiin parinkymmenen kilometrin päähän, jonne eläinrakas isäntäväki oli juuri hankkinut muutaman kanan ihan vain harrastukseksi. Ne kiinnostivat lapsia varsinkin nyt, kun legokaupungin rakentamistakaan ei voinut suunnitella rakennusmestarin jäätyä matkasta.

Susanna ja hänen aviomiehensä Pasi olivat halunneet lähteä viihteelle, kuulemma ensimmäistä kertaa vuosiin. Menimme pikkukaupungin ainoaan yökerhoon, jossa suurin osa tuntui tuntevan joko Susannan tai Pasin. Juttelemaan pysähtyviä tuttuja pöydässämme riitti, ja avoimet itäsuomalaiset jututtivat mielellään minuakin. Mutta illan edetessä ihmiset pitäytyivät omissa porukoissaan. Susanna kertoi työstään täällä ja varsinkin sen alkuajoista.

”Nii, ja tiijät sie, mitä siitä sit seuras?”

”No? Susta tuli tietty niiden kaikkien ykkösidoli?”

”Kai sen niinki voi sannoo. Mut mie tarkotin yhtä toista juttuu.”

”No?”

Pasi hymyili merkitsevästi, ja kun Susanna katsoi häneen hymyynsä vastaten, arvasin mitä Susanna tulisi seuraavaksi kertomaan.

Susanna oli opiskeluaikojen kämppikseni, paras ystäväni, ensimmäinen rakastettuni ja ylipäätään ihminen jonka kanssa olin oppinut paljon elämästä. Hänen tiensä oli vienyt maalaiskylästä isoon kaupunkiin opintojen pariin – siellä tutustuimme - ja sieltä edelleen Euroopan metropoleihin, kunnes se johti takaisin kotiyliopistoon maisterinpaperit hakemaan, epätyydyttäviin työsuhteisiin pääkaupunkiseudun rauhattomissa kouluissa ja viimein takaisin synnyinseudulle. Olin huomannut joskus kadehtivani Susannaa oman elämänurani kulkiessa paljon pienemmissä kuvioissa. Mutta viimeistään nyt keski-iän seesteisellä portilla olimme molemmat onnellisia omilla tahoillamme ja omilla ehdoillamme.

Susanna oli kertonut, miten pikkukaupungissakaan oppilaat eivät olleet enää opettajalle niiaavia tyttöjä ja pokkaavia poikia. Kuvitelma, joka oli ajanut nuoren opettajan Itä-Helsingin lähiöistä pikkukaupungin pintapuoliseen idylliin, oli nopeasti haihtunut rakennemuutoksen repimässä kunnassa.

Pieneltä ja tyttömäiseltä kieltenopettajalta oli yritetty ottaa luulot pois jo syyslukukauden alussa. Mutta toisin oli käynyt. Susanna oli pääkaupunkiseudulla kantapään kautta oppinut, että oppilaiden ei pidä antaa vedättää itseään. Olin monta kertaa tikahtua nauruuni, kun Susanna eläväiseen tapaansa kertoi, miten oli saanut yläasteen pahimmat gangsterit kuriin ja peräti kulkemaan talutusnuorassaan.

Eräällä välitunnilla valvojan epäkiitollisena tehtävänä oli ollut jälleen kerran hätistellä tupakat pois yläastelaisen jengin huulilta. Noina vuosina nuorison rap-kulttuuri oli jo ehtinyt maakuntiin, ja paitsi tupakoinnillaan nuo teini-ikäiset olivat vahvistaneet identiteettiään soittamalla mielimusiikkiaan isosta soittimesta. Joku poika ja pari tyttöä olivat jäljitelleet valtamerentakaisia esikuviaan ottamalla muutamia tanssiaskeleita musiikin tahtiin muiden ihaillessa.

Susanna oli marssinut rinkiin, ja kun arimmat olivat hyssytelleet: ”Hei, ope tulee”, olivat kovapintaisemmat vastanneet: ”Ai se on toi, ei vitun välii.”

Euroopassa oppimallaan tummaihoisten siirtolaisten englannin aksentilla Susanna oli huudahtanut jotakin, josta hänen kertomuksessaan en saanut selvää, mutta termi ”motherfucker” tavalla tai toisella lausuttuna siinä ainakin taisi esiintyä. Lienevätkö teinigangsteritkaan kaikkea ymmärtäneet, mutta hetken oli kovalla soinut musiikki ollut ainoa ääni. Nuoriso oli sulaa vahaa sen jälkeen, kun harmittomaksi kiusaamiskohteeksi luultu uusi opettaja oli huudahtanut: ”Jou, mie se breikkasin, kun työ olitte korkeintaan pilike isänne silimäkulmassa” ja näyttänyt, että sanoille oli katetta. Ikänsä modernia tanssia harrastaneen akrobatia oli aivan eri sfääreissä kuin tanssin tapaista yritelleen kolmikon. Susanna oli saanut liudan ihailijoita, mutta samalla myös kasvatettavia ja äitihahmoa kaipaavia.

Ja muutakin. Hän oli saavuttanut työyhteisössään aseman, johon vain harva uusi tulokas pääsi. Toki siinä auttoi se, että hän oli ”oman maakunnan tyttöjä”. Kaikkein varauksettominta oli ollut ihailu Pasin, nuorehkon isokokoisen ja -äänisen historian ja yhteiskuntaopin opettajan taholta, joka kyllä sai pahimmatkin pikkugangsterit pysymään aisoissa oppitunneilla, mutta oli voimaton niiden ulkopuolella. Susanna syttyi aidolle ja sydämestä lähtevälle ihailulle, eikä montaa ajatustenvaihtoa tarvittu, kun molemmat totesivat ikää olevan jo kolmisenkymmentä ja korkea aika perustaa perhe. Opettajahäät olivat olleet lähes seurapiiritapaus pienellä paikkakunnalla, ja sopivan ajan kuluttua syntyi esikoistyttö, jonka kummeiksi kutsuttiin muuan uppo-outo pariskunta toiselta puolelta maata, rouvan opiskelukavereita kuulemma. Pikkuveli Jesse oli sitten tullutkin jo upouuteen kotiin.

Susannalla oli taito kertoa paljon jo tietämäänikin niin hauskalla tavalla, että seurasin hänen tarinointiaan kuin mielenkiintoisinta kirjaa.

”Kerrot sie sen paitajutunkin?”, kysyi Pasi vaimoiltaan silmää iskien.

”Kai mie voin kertoo. Onhan nuo lukion pojatkii aika veitikoita välliin. Nuo pitkän matikan lukijat eritoten. Hyö ei kielii tarvii, mitä vähä englantii, on heijän mielipie.” Susanna kertoi sitten herkullisen luonnehdinnan tästäkin joukosta.

”Mie sit kerran puunasin itteni sellaseks ko oltii sillon, ko Jennyn kaa kuljettii.” Susanna kääntyi minuun päin, suipisti kiusoitellen huulensa, ja oli aivan tipalla, että en olisi painautunut suutelemaan vanhaa ystävääni. Katsoin häntä, ja ohikiitävän hetken ajan näin ystäväni pohjattomissa lämpimänruskeissa silmissä sen jonkin, mitä en kykene sanoin kuvailemaan.

Mutta heti Susanna nosti minut ajatuksistani jatkamalla: ”Ja sit mie panin ylle sellasen too-oosi piukan paian, jos luki, et 'Hyvä kielissä'." Viinilasillisistaan yhä hilpeämmäksi käynyt Susanna jatkoi: ”Ja Pasi se voi todistaa, et en mie valehellu.”

Pasiin hänen oluensa eivät olleet juuri tehneet vaikutusta, ja vaikka hän oli silminnähden ylpeä vaimostaan ja tämän rohkeudesta, hän tässä kohden vain köhäisi nolostuneena.

Susanna halusi kiusata lisää. Kietoen kätensä kaulalleni hän sanoi: ”Tuo miun Pasi se on sellanen nallekarhu... ei paljo pukaha, mut pussaa ihaanasti. Mut ko tuo jörrikkä ei mittää sano, nii todista sie Jenny, että ei se miun paita mittää valetta ollu.”

Jos olisimme olleet jossakin muualla kuin pienen itäsuomalaiskaupungin yökerhossa ja ennenkaikkea, jos ystäväni tyyni aviomies ei olisi ollut seurassamme, olisin pitkin suudelmin vannonut hänen olevan oikeassa.

Susanna pelasti miehensä ja minut pälkähästä jatkaen showtaan: ”Ne söpöläiset kai sitte otti iteltää ihan ite pahimman terän poies tai mitä lienee tehneetkin, kun olivat miun tunneilla hyvinkii kilttejä sen jäläkeen.”

Kun tarinat oli kerrottu, Susanna pyysi miestään tanssimaan nopeita: ”No mitenkä on. Lähteekö se tämä miun ikioma nallekarhu lattialle pyörähtelleen?”

”No tuota, en mie taija kehata.”

”Tulepa sit sie, Jenny!”

”Hih, no mikä ettei. Mut osaankohan mä?”

”Miepä tiijän! Pyyetään soittaan joku sellanen piisi, mitä myö ennen vanhaan tanssittiin. Kyllä myö muistettaan. Tuo deejii on nimittäin tuttu poika. Kirjoitti ylioppilaaks kolome vaikko nelejä vuotta sitten.”

”No mennään!”

Nousimme tanssilattian takaosan korokkeelle, jossa silmälasipäinen insinööriopiskelijalta näyttävä nuorimies hääri laitteiden kimpussa.

”No mutta Janihan se täällä levyjä soittellee. Muistat sie minnuu?”

”No moi! Kyllähän mie. Susahan sie oot, miun suosikkimaikka. Mie tässä vähän opiskelurahoja tienailen näillä keikkahommilla. Mitäpä kuuluu?”

”No kiitos ihan hyvvää. Tää tässä on miun opiskelukaveri Jenny.” Janiksi kutsuttu hymyili ja tervehti kädestä pitäen ja kumartaen. Hän oli selvästi tyytyväinen kahdelta naiselta saamastaan huomiosta. ”Niin että voiko siulle esittää piisitoiveen? Myö haluttais tanssia hetkinen niinko ennen vanahaan.”

”No käypihän se. Mitäpä saisi olla?”

”Onko siulla sitä Snapin piisiä 'Rhythm is a dancer'?”

”Hetkonen... joo mie tiijän. Se on ysärikammaa viimisen päälle. Saattaapi löytyvä.”

”No eipä myö näitä uuempii osattaisikaan”, naurahti Susanna, ”vanahat tädit.” Tosin illan aikana osoittautui, että hän puhui vasten parempaa tietoaan.

”Jaa että vanahat? Mie kahtoin että mitenkäs ne on teinejä sissään päästäny kun työ tulitta, mut sitten mie hokasin tuon Pasin ja tajusin, että Susahan se siinä. Ja tää toinen kaunis neiti… Vai rouvako se Jenny jo on?” Jani puhui lakkaamatta kaivellessaan levykokoelmaansa.

”Rouvahan mä olen ollut jo kauan. Sori, jos tuotin pettymyksen”, hymyilin Janille.

”Auts! Mie en tiijä mahanko mie selevitä tästä iskusta ikinä... Mut joo. Tässä se on. Mut tää on joku dance-versio. Kelepaako?”

”Kelepaa vallan hyvin. Nyt alta poikkeen kun naudat lähteepi jorraamaan!”, Susanna huudahti ja tarttui minua kädestä johdattaen tanssilattialle.

Jani kuulutti mikrofonin kautta, että seuraavaksi on luvassa toivebiisi yhdeksänkymmenluvulta ja että hän on valmis ottamaan vastaan lisääkin toiveita illan aikana.

”Muistankohan mä?”, kuiskasin Susannalle, mutta en oikeastaan ollut huolissani. Snapin hitti oli villeimpänä biletysaikanamme yksi suosituimpia tanssittaviamme, ja olimme kehittäneet siihen oman melko helpon, mutta näyttävän koreografian.

Kun intro lähti, oli kuin se olisi soinut viimeksi vasta viikko sitten. Siirryimme tanssilattian vastakkaisiin päihin ja aloitimme pantomiimimaisella, etsivällä liikkumisella. Intromme koostui hyvin vapaamuotoisesti tehdyistä klassisen baletin perusasennoista, joita vaihdeltiin nopeasti samalla katsekontaktia toiseen hakien. Joskus ennen olimme liittäneet introomme myös hiukan silmäpeliä tai muuta flirttailua muiden tanssijoiden kanssa, olivat he sitten tyttöjä tai poikia, mutta nyt emme rohjenneet.

Intro oli tässä versiossa pitkä, mutta se ei haitannut. Ei lainkaan, koska ehdin päästä hyvin tunnelmaan. Herätimme jo hienoista huomiota, ja varsinkin kun aloimme jostakin vanhasta aerobic-liikesarjasta lainatulla askelkuviolla hitaasti lähestyä toisiamme, kuulin rauhallisesti jammailleen nuoren kaverusporukan suusta: ”Nuo kaksi ne on tainneet tanssia ennenkin.” Siihen eräs poika vastasi: ”Jumalauta, toi toinen oli mulla enkun maikkana yläasteella!”

Musiikki vei mukanaan. Liikkeet siirtyivät tiedostamattomasta suoraan vartaloon, ilman yhtäkään harkittua ajatusta. Hengitys kiihtyi, mutta ruumis halusi aina vain lisää. Puolitoista vuosikymmentä katosi. Olin taas 22-vuotias ja tanssin vain itselleni. Itselleni ja parhaalle ystävälleni, rakastetulleni. Nautin omasta vartalostani ja sen liikkeistä. Nautin tuntiessani, että meitä katsotaan.

Tanssilattialla ympärillemme jätettiin tilaa, ja yhä useammat tyytyivät vain katselemaan meitä. Nuoret muodostivat ympärillemme piirin ja taputtivat käsillään tahtia. Moni tunnisti Susannan, ja reaktiot olivat hämmästyneen ihastuneita.

Janikin oli noussut paikaltaan katsomaan, himmentänyt muuta valaistusta entisestään ja kohdistanut meihin spotin. Voimakas stroboskooppivalo teki liikkeistämme taianomaisia. Olin se pieni, kiltti ja hiljainen, joskin ulkoasultaan vastakohtaisen räväkkä tyttölapsi, joka tämän hetken saa olla illan prinsessa ja huomion keskipiste yhdessä rakastettunsa kanssa.

Aika lensi siivillä. Toisinnoista ymmärsin biisin olevan pian lopussa. Olimme Susannan kanssa päätyneet tanssimaan jo aivan lähekkäin, ja vartalomme koskettivat usein toisiaan. Toivoin sen näyttävän eroottiselta. Siltä se varmasti näyttikin, kun ympäröivässä piirissä monet pojat vislailivat. Viimeisten tahtien alkaessa Susanna iski silmää. En ollut toivonutkaan mitään niin kuin raflaavaa loppuhuipennustamme. Tartuimme toisiimme paritanssiotteella ja viimeisen tahdin kajahtaessa taivutin Susannan voimakkaasti taakse samalla suudellen häntä kiihkeästi.

Ravintola repesi valtaviin suosionosoituksiin. Tajusin vasta hetken päästä, että meteli ei voinut tulla yksistään paikallaolijoista, vaan Jani soitti jotakin stadiontehostetta. Nousimme Susannan kanssa pystyyn ja käsi kädessä niiasimme maahan saakka neljälle eri suunnalle. Vasta nyt huomasin, miten hengästynyt olin, mutta elimistössä yhä jylläävä endorfiini ei antanut sen haitata. Nautin aplodeista ja huomiosta.

Susanna sai ympärilleen suuren joukon entisiä ja nykyisiä oppilaitaan, jotka avoimesti osoittivat ihailunsa: ”Mie olin jo koulusa sitä mieltä, että sie se olit melekonen pakkaus!” tai ”Susa, sie oot tosi taitava. Mie niin ihhailen sinnuu.” tai ”Mie en oo koskaan nähäny mittään noin uppeeta!”

Moni jututti minuakin ja olin yllättynyt pikkukaupunkilaisnuorten ja vähän varttuneempienkin avoimesta ja miellyttävästä asenteesta. Aivan toisin kuin nuoruutemme opiskelijabileissä, meille kummallekaan ei tehty vihjailevia ehdotuksia. Pari kohtuullisen humaltunutta poikaa pyysi käsivarteensa nimikirjoitusta ensin Susannalta ja sitten minultakin. ”Kun eipä sitä tuommoista näytöstä pääse joka päivä kahtelemmaan.” Heidän esimerkkinsä innosti muutamia muitakin tekemään samoin, ja huomiosta otettuina vastasimme pyyntöihin. Toveriensa rohkaisemana aluksi taempana pysytellyt lyhyttukkainen roteva poikakin pyysi meiltä nimmaria. Toisin kuin muiden kohdalla, tätä Susanna halasi: ”Sie se olit aina niin hilijanen tunnilla vaikka osasit hyvin. Mitäpä siulle kuuluu?”

Poika hämmentyi halauksesta, kakisteli olevansa armeijassa ja selvästi nolostuneena saamastaan huomiosta perääntyi takaisin humalaisten, hiustyylistä päätellen myös armeijasta lomalla olevien kavereidensa joukkoon.

Janikin halusi osallistua, ja kuulutti kiitokset tanssinäytöksestä kaikkien puolesta ja jatkoi: ”Onkohan täällä kettään muuta, joka toivoisi, että nämä upeat rouvat tanssisivat vielä toisennii kappaleen?”

Valtava ”Joo!” lähti varsinkin nuoremman yleisön joukosta, mutta myös muutamat sivummalla pysytelleet varttuneemmat yhtyivät siihen. Vasta nyt huomasin Pasinkin nousseen seisomaan leveästi hymyillen. Tiesin hänen olevan suunnattoman ylpeä vaimostaan. Olin hänen puolestaan iloinen.

”Antakaapa vanahojen tätien hiukan hengähtää. Myö mennään tuonne pöytään vähäksi aikaa miettimmään seuraavaa strategijjaa”, Susanna sanoi faneilleen tarttuessaan minua kädestä ja lähtiessään taluttamaan kohti pöytäämme.

”Ootko sie vappaa vai varattu? Niin ja mikä siun nimi on?”, kysyi joku kohtuullisen humaltunut nuorukainen poistuessamme tanssilattialta. Se oli ainoa iskuyritys ja kömpelyydessään hellyttävä. Vastasin hymyillen: ”Mä olen Jenny ja varattu oon, niinkuin näet.” Näytin hänelle vasenta kättäni nimettömän sormuksineen, mutta hetken mielijohteesta tehostin sanojani nuolaisemalla viettelevästi Susannan kaulaa. Susanna oli leikissä mukana voihkaisten äänekkäästi, ja pojan hämmennys purkautui hiljaiseen ”Waaaau”-huokaukseen.

”Nyt mie taijan olla tämän kylän kadehdituin mies. Ja taatusti onnellisin.”, Pasi hymyili tilatessaan Susannalle ja minulle siiderit ja itselleen uuden oluen.

”Mutta siullepa kuuluukin vain paras”, Susanna kehräsi miehensä kainalossa. Minusta tuntui hyvältä, miten rakastuneilta he näyttivät. Pystyin hyvin arvaamaan, ettei nuoren perheen elämä jättänyt liiaksi aikaa kahdenkeskisille hetkille tämänkaltaiselle irrottelusta puihumattakaan.

”Mut Jenny, mitä myö pyyvetään tuolta Janilta seuraavaks?”

”Janiko se on levyjä pyörittämässä? Sitä mie kahtoin, että onko se Salosen Jani?”, Pasi kysyi ja sai myöntävän vastauksen.

Nautitut juomat ja ennenkaikkea tanssiminen oli tehnyt minusta paljon tavanomaista avoimemman, ja kujeilevasti hymyillen ehdotin Susannalle: ”Muistettaisko me vielä se Haddawayn juttu?”

”No daah!”, Susanna huudahti arvatenkin oppilailtaan omaksumalla tyylillä. ”Mikä ettei, mut kaks juttuu. Ensinnäkin sie unohat nyt, että miun pittää pystyä elämäänkin tällä paikkakunnalla ja toiseks opettaja ei saa näyttää sellasta mallia oppilailleen.”, Susanna nauroi ja jatkoi: ”Niin ja sit on kolomaskin juttu. Miun kaulapanta jäi kottiin. Eikä siullakaan taija olla raippaa mukana?”

Pasiakin nauratti, mutta Susannan viimeisen lauseen kuullessaan hän oli purskauttaa oluensa rinnuksilleen. Mutta Susanna ei antanut miehelleen armoa. Aivan Pasiin kiinni liimautuen hän kujersi: ”Tämä Pasi se on niin kiltti nallekarhu, ettei se välitä pittää vaimoansa ikinä edes pienessä kotikurissa... Tännäänkin mie olen ollu niin tuhma, että kai miun täytyy ihan Jennylle tekoseni tunnustaa, jos mie häneltä saisin pienen kurinpallautuksen.”

Susannan vihjailu liittyi siihen, että aikanaan olimme kehittäneet varsinaiseksi erikoisuudeksemme hetken aikaa suosittuun ”What is love” -hittiin avoimesti sadomasokismiin vihjailevan koreografian. Seurustelumme - jos erikoista kämppäkaveruus-tyttörakkaus-suhdettamme sellaiseksi saattoi sanoa - jossakin vaiheessa olimme tunnustaneet toisillemme myös salaisia mieltymyksiämme, jotka olivat melko vastakkaiset. Se sopi meille hyvin, ja kokeilimmekin yhdessä joitakin pieniä juttuja. Mutta enimmäkseen mieltymyksemme näyttäytyivät hyvin viattomasti, arkisestikin, esimerkiksi niin, että televisiota katsoessamme Susanna halusi usein olla lattialla jalkojeni juuressa minun istuessani nojatuolissa, tai että kotiin tullessamme hän halusi riisua kenkäni. Usein tällaiset hetket johtivat pidemmälle menevään hellyyteen, jossa ei enää tarvittu muita virikkeitä. Näkyvimmin toimme ”pimeää puoltamme” esiin varmasti juuri tuossa koreografiassa, joka yhdistettynä silloiseen pukeutumistapaamme - nykyään puhuttaisiin varmasti ”goottilaisesta” tyylistä - ja kaulapannan tai raipan kaltaisiin oheisesineisiin herätti melkoista huomiota opiskelijabileissä. Ensimmäinen kerta niinsanotuissa ”leimautumisbileissä”, joka oli korostetun voimakkaasti erilaisia seksuaalisuuden muotoja omikseen kokeville suunnattu tapahtuma, oli todellinen menestys.

Päätimme pitäytyä jossakin kiltimmässä. Susanna ehdotti Madonnan uudehkoa hittiä, jota hän sanoi treenaavansa tanssitunneilla. Epäilin hiukan osaamistani, koska itse en balettia lukuunottamatta ollut tanssinut aikoihin. Mutta Susanna lupasi, että häntä seuraamalla oppisin yksinkertaisen askelkuvion nopeasti ja muuten voisin improvisoida.

Susanna kävi esittämässä toiveemme Janille, joka ilahtuneena kuulutti: ”Hyvä ylleisö, hyvät naiset ja herrat. Meijän tämän illan tähtöset on toivonneet tätä Madonnan 'Sorry'-biisiä. Nyt myö saahaan mallia, miten pittää tanssia näitä uuvempia kappaleita. Otetaanpa opiksemme!”

Aplodien saattelemana astelimme taas tanssilattialle, jonne meille jätettiin kunnioittavan suuri vapaa tila. Jäin aluksi Susannaan nähden hiukan takaviistoon, jotta voisin seurata hänen liikesarjaansa malliksi.

”I've heard it all before... I've heard it all before... I've heard it all before...”

Tämähän tuntuu helpolta, ajattelin, kun lähdimme liikkeelle.

”I don't wanna hear, I don't wanna know. Please don't say 'Forgive me'...”

Hengästyminen tuli nyt nopeammin. Se johtui varmasti siideristä, mutta Susannan liikesarjakin oli paljon edellistä nopeatempoisempi. Hymyillen hän kääntyi minua kohti huudahtaen: ”Mä tiesin, että sä opit tän heti!” Hymyilin takaisin.

Sivukorvalla kuulin vieressä jammailevien ja meitä katselevien nuorten keskustelua. Se huvitti minua.

”Oliko tuon toisen nimi Jenny? Niinkö se äsken sano?”

”Oli joo.”

”Ihan teini nimi. Se näyttääkin tosi nuorelta.”

”Mut sehän on kuulemma Susan opiskelukavereita. Pakko sen on ainakin jotain kolmekymppinen olla.”

”Häh? Mitä Susa sitten on?”

”Onhan se kohta jotain nelkyt. Tai yli kolomeviis ainakin.”

”Ei jumalauta! Ei voi olla!”

Susanna tuskin kuuli nuorten keskustelua, mutta kun myöhemmin kerroin siitä hänelle, hän oli tikahtua nauruunsa: ”Hyvinsäilyneitä nautoja myö ollaan... hyvvää säilykelihhaa...”

Loppuun emme ottaneet samankaltaista intiimiä huipennusta kuin aikaisemmin. Aplodit olivat silti raikuvat, ja kun olimme taas niianneet ja kumartaneet, muutamat tulivat kiittämään meitä kädestä pitäen. Paikan johtajakin oli kuulemma heidän joukossaan. Moni myös kyseli tanssiharrastuksestamme. Enkelinkasvoinen, ihanalla tavalla hiukan pyöreä vaalea tyttö huokaisi vain ”Ihanaa”, kun kerroin klassisen baletin olevan oma juttuni. Kysyin, harrastiko hän tanssia. Hän vastasi kieltävästi, mutta sanoi haluavansa vielä joskus kokeilla, ihan mitä tyyliä tahansa.

”Miulla on nyt pikkanen ongelma”, Susanna tuumasi. ”Kohta kun tullee illan viimenen hidas, niin kumman kaa mie sen tanssin? Jenny? Pasi?”

Pasin kanssa tarjosimme toinen toistamme Susannan pariksi, mutta sitten Susanna keksi. ”Tuo Jani ei tännään tohdi kieltää miulta mittään, niin miepä pyyvän, että se soittaakin kaksi hidasta loppuun. Pasi saa ekan, mut Jenny saa vikan, koska myö niin harvoin nähhään.”

Minun ei ehkä olisi kannattanut nauttia enää Pasin tarjoamaa mietoa drinkkiä. Mutta se vei viimeisetkin estoni, ja täysin tavoistani poiketen päätin hakea itselleni tanssiparin, kun Susanna tanssisi Pasin kanssa. Kysyin Susannalta sen hellyttävän ujolta vaikuttaneen nimmaria pyytäneen rotevan inttipojan nimeä. Poika näytti vielä olevan paikalla ja suhteellisen selvin päin toisin kuin kaverinsa.

”Se on Timppa se poju. Timo siis. Meinaatko sie saaha niin ujon pojan tanssimaan?”

”Mulla on konstini”, hymyilin kiusoitellen ja nuolaisin huuliani. ”Hyi sua!”, Susanna vastasi muka nuhdellen. Tietenkään en ajatellut mitään eleeni suuntaista, mutta hilpeä tunnelma oli vapauttanut käytökseni jo aikaa sitten.

Jani kuulutti, että tänään tanssitaan poikkeuksellisesti kaksi viimeistä hidasta ”jotta olkaapa hyvät ja hakekaa parinne.”

Pasi kumarsi tyylikkäästi vaimolleen ja talutti tämän lattialle. Kävelin määrätietoisesti salin sille reunalle, jossa Timoksi sanottu poika kahden kaverinsa kanssa istui. Niiasin Timolle: ”Lähteekö se Timppa tanssimaan hitaita?”. Poikaparka punastui ja meni hämmästyksestä aivan lukkoon, mutta kaverit työnsivät hänet ylös: ”Jumalauta Mononen! Nyt kyllä meet.”

Timo teki työtä käskettyä ja yritti hymyillä. Poikaa selvästi pelotti. Kuulin takaani kavereiden hämmästyneet ”Voi saatana. Ei olis Monosesta uskonu!” ja ”Mahtisonni. Hähäh!”

”Mie oon sit tosi huono tässä”, Timo varoitti, kun olimme aloittaneet radiossakin usein soineen mutta nimeltään tai esittäjältään minulle tuntemattoman kauniin kappaleen tahdissa.

”Etkä oo. Et oo tallannu mun varpaille vielä kertaakaan”, vastasin ja painoin pääni pojan olkaa vasten. Tein sen kiitollisuuden eleenä, koska itseänikin oli alkanut hiukan jännittää, miten poika tanssipariinsa suhtautuisi. Kuten olin arvellutkin, hän ei antanut käsiensä vaellella epämiellyttävästi. En olisi halunnut mitään sellaista. Halusin vain tanssia, mutta halusin silti näyttää, että kiltin pojan läheisyys ei ollut minulle vastenmielistä.

”Ihan hyvin tää menee”, kuiskasin hänelle vielä ja jatkoin: ”Tanssit sä usein?”

”En todellakkaan. Lukion vanhojen tansseissa viimeks. Tota, saanko mie kyssyy yhtä juttuu?”

”Kysy pois.”

”No kun meillä on tulossa intissä Aukin kurssijuhlat ja miulla ei oo tanssiparia. Et sie lähtis? Sie oot niin taitava ja kiva.”

”Oih! Se olis todella suuri kunnia. Kiitos kysymästä”, katsoin Timoa silmiin, mutta hän vältteli katsettani. ”Mutta mä oon pahoillani, kun asun toisella puolella maata. Enkä tiedä, saisinko mä mun mieheltä iltalomaa, hih. Mut muuten harkitsisin kyllä vakavasti.”

”Okei. Sori, että mie kyssyin”, Timo vastasi eikä kuulostanut edes pettyneeltä. Hän taisi olla itsestään ylpeä rohkaistuttuaan kysymään.

Mieleeni tuli jokin aika sitten jutellut vaalea tyttö, joka kertoi, että haluaisi tanssia. En ajatellut aikeeni arveluttavuutta, kun vastasin Timolle: ”Ei mitään soreja. Me etsitään sulle pari seuraavan kappaleen ajaks. Viet sen sitten sinne juhliin. ”

Timo naurahti vaivautuneesti luullen sanomaani kai pelkäksi huulenheitoksi. Kun kappale loppui, Timo kumarsi hienosti ja kiitti. Minä niiasin ja kiitin itsekin. Mutta Timon aikoessa palata paikalleen tartuin häntä kädestä ja pyysin odottamaan. Etsin katseellani vaalean tytön, joka oli salin laidalla katsonut tanssivia pareja. Hän oli parhaillaan kieltäytymässä erään hoipertelevan pojan tanssiinkutsusta. Talutin Timon tytön luo ja moikkasin. Nuoretkin tervehtivät toisiaan ja näyttivät tuntevan toisensa ainakin nimeltä.

”Sä oot siis Laura, okei?”, kysyin tytöltä.

”Joo…”

”Tämä nuori upseeri tarvitsisi tanssiparin johonkin hienoon armeijan juhlaan. Tää olis sulle tuhannen taalan paikka, jos tosissaan haluut tanssii.”

”No mikä ettei... kyl mie Timpan kaa voin lähtee...”

”Hyvä valinta, Laura”, halasin tyttöä, joka oli hämmentynyt yllättävästä tilanteesta. ”Mä tossa jo testasin, että Timppa on hyvä tanssiin. Treenatkaa te tää viimenen kappale, niin mä meinaan hakee tota Susaa nojaileen.”

Laura ja Timo jäivät seisomaan kysymysmerkkeinä, mutta näin heidät viimeisen kappaleen aikana tanssilattialla. Timo käyttäytyi Lauraa kohtaan yhtä herrasmiesmäisesti kuin minuakin kohtaan, ja olin hyvilläni.

Susanna odotteli minua salin laidalla, ja teatraalisesti niiasimme toisillemme. ”Mitä sä oot meille tilannu kappaleeks?”, kysyin.

”Tää on sit todellinen herutusbiisi. Mie meinaan suuvella sinnuu kohta, ja paljon”, Susanna kuiskasi.

On vaikea kuvitella siirappisempaa illan viimeistä hidasta kuin vanha ”Careless whispers”. Mutta meille se sopi hyvin. Toivoin, että Susannan sanat suudelmista eivät jäisi pelkiksi sanoiksi.

Eivätkä ne jääneet. Heti alkuun nuoruudenrakastettuni painautui aivan kiinni minuun ja hetken päästä antoi käsiensä liikkua pitkin selkääni ja kylkiäni. En olisi halunnut vastaavaa kosketusta tuona iltana yhdeltäkään mieheltä, mutta Susannan kädet tuntuivat ihanilta.

”Mie en oo ikinä lakannu rakastamasta sinnuu... vaikka miulla on tuo Pasi ja mie rakastan sitä valtavasti... ja Jenny-Mariaa ja Jesseä... mie teen heijän etteen mitä tahansa... mut mie rakastan myös sinnuu... aina”, Susanna kuiski korvaani.

Annoin myös itselleni luvan koskettaa Susannaa, ja liu'utin kättäni hänen selkäänsä pitkin lantiolle ja siitä edelleen pakaroille. Hänen hento vartalonsa tuntui ohuen mekon alla lämpimältä. Susanna oli kaunis. Täydellisen kaunis. Sitä hän oli ollut silmissäni aina. Vuodet ja äitiys olivat jalostaneet nuoruuden vasta kypsymässä ollutta viehkeyttä kohti klassista kauneuden ydintä.

”Niin mäkin rakastan sua. Sä olit mun ensirakkaus. Se ei lähe ikinä mun sydämestä. Tietty mä rakastan Jussiakin. Mut naista ja miestä rakastetaan eri tavalla.”

”Niih... Hyväksyyks Jussi tämmösen? Pasilla ei ainakaan oo mitään sitä vastaan... vaikka me joskus...”

”Hyväksyy. Se on ite sanonu, et se haluaa antaa mulle kaiken, mitä mä mieheltä odotan. Ja se todella antaa. Mut sit se sanoo kanssa, että se ei pysty antaan mulle sitä, mitä mä naiselta tarviin, ja sen mä saan hakee itse...”

”Ihanasti sanottu. Mie haluaisin taas olla siun kaa silleen... anteeks, et mie näin suoraan sanon...”

Susanna sulki silmänsä ja toi huulensa aivan omieni eteen. Suljin omat silmäni, ja huulemme kohtasivat. Ensin kevyesti, sitten yhä ahneemmin. Viereltä kuului vaimeita vihellyksiä ja oijoi-huudahduksia. Emme välittäneet, vaan jatkoimme välillä henkeä vetäen suudelmamme kappaleen loppuun saakka.

”Vähäsen mahtavaa”, kommentoi joku vierellämme tanssin loputtua.

”Ihanan näköstä kun kaks noin kaunista on tolleen.”

Yhtäkään lesboaiheista vinoilua emme kuulleet. Se kertoi paljon itäsuomalaisesta avoimuudesta ja reiluudesta.

Kävelimme käsi kädessä Pasin luo ja jatkoimme saman tien aulaan ja ulos. Ovella näin Lauran ja Timon, ja jos aivan oikein huomasin, hekin olivat käsi kädessä. Se tuntui ihanalta.

”Pasi, elä kaikkia herkkuja yksin syö!”, huudahti joku mies, kun kolmisin lähdimme kävelemään Susannan ja Pasin kotia kohti. Meitä nauratti. Matka uudelle omakotialueelle ei ollut pienessä taajamassa pitkä, ja raitis ilma tuntui hyvältä.

”Jenny ja Susa, tämä se on ihan lapsellista, mutta mie halluun sannoo, että tämä ilta oli miulle melekonen egobuustaus. Mie voin vaan kuvitella, mitä kaverit ajattellee miun yöllä puuhaavan…” Pasi oli hetken hiljaa, tajusi omat sanansa ja pelkäsi niiden loukanneen: ”Eikun hei anteeks, en mie tosissaan!”

Eivät ne minua loukanneet. Eivätkä Susannaakaan. Hän kuitenkin torui miestään: ”No just joo. Työ miehet sitten aattelette tolleen. Vaan mitäpä, jos ne nyt alakaakin puhumaan, että Pasilla se onkin lesbo muija?”

”Ei lesbot tee miehilleen ihania lapsia.”

”Sie se oot sitten niin syötävän lutunen!”

Vähän ennen perille tuloa rohkaisin mieleni ja kysyin asiaa sen paremmin valmistelematta: ”Pasi?”

”Niin?”

”Jos sä siis ihan oikeesti tykkäsit tosta Susan ja mun pelleilystä, niin saisinko mä pyytää sulta yhtä aika isoo palvelusta?”

”Tottakai saat.”

Susannan odottavasta ilmeestä huomasin, että hän luultavasti arvasi tarkoitukseni.

”Sanot sit heti, jos tää ei käy. Mut anna mulle Susa yhdeks yöks.”

”Oho.. tota noin... Mitäs Susa ite tästä tykkää?”

”Rakas, sie tiijät, että sie oot miun ikioma mies ja meijän lasten maailman paras isä, jota mie en ikinä vaihtais poies. Mutta miun sydämessä on paikka Jennyllekkii. Ollu jo kauan niinkun sie tiijät.”

”Tottakai mie rakkaalleni suon sen, mitä hän tahtoo.”

Seurasi kiusallinen hiljaisuus, jonka Pasi viimein katkaisi: ”Tuota, halluutteko työ olla tämän yön kahestaan?”

”Ei tietenkään kulta, mut jos mietitään joku sopiva aika.”

”Mie voisin muuten mennä kanssa kahtommaan niitä kanoja. Eiköhän sieltää yösija miullekkin piisaa. Kun on ollu onni saaha niin mukava appiukko ja anoppi.”

”Ei mut anteeks. En mä haluais sotkee mitään”, sanoin jo vähän nolostuneena.

Mutta Pasi näytti olevan aivan tosissaan ja jatkoi pohdiskeluaan: Jos työ että tarvii autoo, niin mie ottaisin peräkärryn mukkaan ja palauttaisin viimeinkin sen jyrsimen.”

”Mut jos sä olit suunnitellu jotain muuta? Mä oon siis ihan hirvee. Pyydän sun vaimoos itelleni leikkikaveriks ja sä joudut lähteen pois sun kodista. Mä hei perun.”

”Etkä sie ruppee mittään perruun. Mie tahon sinnuu niin paljon, että sie et arvaakkaan!”

”Enkä mie voi rakkaalta vaimoltani mittään kieltää.”

”Pasi, mä lupaan, että sä et tuu katuun tätä.” Hymyilin Susannalle kujeilevasti, ja hän vastasi hymyyni.

Nukuimme yhdeksään ja nautimme kevyen aamiaisen. Susanna soitti äidilleen ja puhui samalla lastensa kanssa. He kuulemma haluaisivat muuttaa mummolaan koko ensi kesäksi, kun kanat ovat niin kivoja ja pappa oli puhunut vuohenkin ottamisesta.

Pasi teki, kuten oli suunnitellut ja nosti appivanhemmiltaan lainassa olleen jyrsimen peräkärryyn. Ennen lähtöään hän vaihtoi ulkona muutaman sanan vaimonsa kanssa ja painoi suudelman tämän otsalle. He olivat upea pari. Aivan kuin minä ja oma rakkaani.

Päivä oli marraskuisen hämärä. Kävimme kävellen keskustassa marketissa, kun päätimme tehdä illaksi pizzaa. Muutamat nuoret tervehtivät Susannaa. Pariskunta nuoria aikuisia oli ilmeisesti ollut eilen yökerhossa, kun he kiusoittelivat: ”Työkin ootta selevinny. Vaan oli se melekosta kateltavvaa eilen.”

Kun olimme syöneet, panneet astiat pesukoneeseen ja saunan lämpiämään, Susanna vei pihaan kaksi ulkotulta pyytäen minua sytyttämään olohuoneeseen kynttilät ja valitsemaan mieleistäni musiikkia. Valitsin perheen laajasta levykokoelmasta klassista, Beethovenin kolmannen sinfonian.

Susanna toi lasilliset mehua, katsoi minua silmiin ja kysyi: ”Saanko mie tulla siun lähelle istuun niinko sillon ennen?”

”Saat, kulta.”

Susanna istuutui polvilleen nojatuolini viereen ja nojasi päänsä syliini. Luulin, että asento oli hänelle hankala, mutta hän viihtyi. Silittelin hellästi hänen hiuksiaan ja niskaansa.

”Jenny, elä sitten ryhdy mihinkään, mitä sie et miun kanssa tahtoisi, mutta miulla olis toive...”

”Kerro, rakas.”

”Mie halluisin, että sie pittäisit miulle sen kurinpallautuksen, mistä mie eilen vihjasin...” ja tauon jälkeen jatkoi: ”Ihan oikiasti miun on tosi vaikeaa saaha Pasia mukkaan niihin leikkeihin, kun se on niin mahottoman kiltti.”

”Mut kulta, en mä haluis olla sulle paha.”

”Ethän sie paha olisikkaan! Mie halluisin olla siun palvelijattares tänä iltana, saunan jäläkeen. Saanko mie?”

”En mä ole ansainnut noin ihanaa palvelustyttöö...”

”Sie jos joku oot sen ansainnu!”

Saunoimme yhdessä. Alun ujous kaikkosi nopeasti.

”Sä oot todella kaunis, Susa.”

”Kiitti. Niin siekii. Myö ollaan aika hyvin säilyneitä nautoja, eikö totta?”

”Ollaan me. Sä taidat treenata paljon? Mun pitäis ehdottomasti alkaa tekeen lihaskuntotreeniä enemmän. Nyt käyn vaan joskus salilla.”

”No en mie kovin palajon. Tanssitunneilla myö tehhään kyllä aika monipuolista. Salilla oon käyny vaan kerran viikosa. Vieläkö sie hiihät.”

”Joo, on me jo pari kertaa Jussin kaa oltu tänäkin syksynä, kun lumi tuli niin aikasin. Vaikka onhan se meiltäpäin jo pois. Mä rakastan sitä. Siis hiihtoo kanssa.”

”Meillä tuo Jenny-Maria on tulevaisuuven hiihtoluppaus. Hiihti viime talavenakin isänsä kanssa melekein joka päivä. Uuvet sukset vaan täytyy ostaa, kun on neiti saanu melekosesti lissää pittuutta. Taitaapi tulla siinä suhteessa issäänsä enemmän ko äitiinsä.”

”Mitäs, jos joulupukki tois uudet? Jos kummitäti ja -setä vähän vihjais pukille?”

Arkinen keskustelu vaihtui pitkiin katseisiin pesuhuoneessa, kun olin kysynyt luvan tulla pesulle Susannan kanssa samaan aikaan. Tilaa heillä oli yllin kyllin pesuhuoneessakin. Suihkuteltuaan Susanna pyysi minua pesemään selkäänsä.

Silloin tapahtui se, mitä olin pelännyt. Puhkesin itkuun.

Susanna kääntyi pelästyneenä. ”Mikä siun tuli, rakas?”

”Anteeks kauheesti... tästä tuli mulle vaan mieleen... muistat sä vielä?”, sopertelin kyynelten lomassa.

”Mie en voisi ikinä unohtaa!”

”Se oli mun eka kerta mitään sellasta...”

Minua itkettivät paitsi kauniit muistot myös niiden vääjäämättä mukanaan tuoma ajatus siitä, että eilen eletty hetken paluu nuoruuteen oli ollut pelkkää harhaa. Olin se mikä olin. Suurimman osan elämäni isoista valinnoista olin jo tehnyt. Ei minulla niistä valittamista ollut. Mutta en ollut enää nuori. Moni portti takanani oli sulkeutunut, osa ikuisiksi ajoiksi. Mutta en halunnut ajatusteni pilaavan iltaamme, ja keskityin muistojen kauniisiin puoliin.

Pesimme toinen toisemme hitaasti ja huolellisesti. Monta kertaa vartalomme kohtasivat samoin kuin huulemme. Kuivateltuamme Susanna voiteli ihonsa nopeasti ja pyysi saada tehdä saman minulle. Hän muistutti minun luvanneen, että saisi olla illan palvelijattarenani.

Susanna pyysi minua käymään vatsalleni takkahuoneen penkille ja aloitti voiteen levittämisen olkapäiltä. Hän antoi kauniiden, kiinteiden rintojensa monta kertaa koskea selkääni ja myöhemmin pakaroihini. Voiteen imeytyessä hän hyväili minua pitkin rauhallisin liikkein, jotka vaihtelivat kevyestä hieronnasta eroottisiin hyväilyihin. Molemmat tuntuivat ihanilta.

Viimein Susanna pyysi minua kääntymään selälleni ja levitti voidetta rinnoilleni ja vatsalleni. Hän muisti kutitusherkkyyteni ja keskittyi enemmän rintoihin. En voinut pidätellä nautinnollisia voihkaisujani hänen taitavan kosketuksensa alla. Susanna laskeutui polvilleen penkin viereen, suuteli kevyesti kaulaani ja kuiskasi: ”Haluaisitko sie loppuun saakka nyt? Mie oon niin onnellinen, ko sie nautit.”

”Susa-rakas, en mä ihan vielä haluis. Tää tuntuu kyllä ihanalta.”

Kun voide oli imeytynyt, Susanna kysyi, miten haluaisin hänen pukeutuvan leikki-iltaamme varten. Minulla ei ollut ehdotusta, joten hän itse ehdotti nuorten kulttuurissa suosittua anime-henkistä asua, jollaisen hän oli teettänyt johonkin koulunsa tapahtumaan. Koulutytön tai miksei sisäkönkin mieleen tuova asu sopi hänelle upeasti. Ensirakkauteni pienikokoinen vartalo, tummat, melko lyhyeksi leikatut hiukset ja suuret ruskeat silmät sopivat täydellisesti yhteen asun kanssa.

”Mie voitin viime kevväänä mustana hevosena koulun miss anime -tittelin, mutta mie kieltäyvvyin vastaanottamasta sitä.”

”Miks ihmeessä?”

”No kun en mie ole ennää mikkään ’miss’. Ja oli siellä paljon kauniimpia nuoriakin tyttöjä.”

Susanna pyysi minua valitsemaan vaatekaapistaan mieleiseni asun. Ujostelin tällaista vieraanvaraisuutta, vaikka lähes sentilleen ja kilolleen samankokoisina käytimme opiskeluaikana paljon toistemme vaatteita.

Päädyin pitkään, olkapäät ja suuren osan selästä paljaaksi jättävään syvänsiniseen iltapukuun, jonka alle puin omat alusvaatteet - onneksi olin huomannut ottaa mukaani yhdet silikoniolkaimelliset rintsikat - ja Susannan avaamattomasta paketista tarjoamat stay-upit. Mukanani olisi ollut vain sukkahousuja.

Iltapukua pukiessani Susanna purskahti nauruun: ”Et sie huomaa mittään, rakas?”

”Miten niin, kulta?” Pelkäsin tehneeni jotakin hassusti.

”Se on siun tekemä puku. Sie teit sen miulle valamistujaisjuhliin.”

”Oih, niin onkin. Oonpas mä sokea. Sulla on tää vielä.”

”Se on miun paras juhlamekko. Ja rakkain. Siulle tuli suihkussa mieleen meijän eka kerta. Tulleeko siulle tuosta mekosta mieleen mittään muuta?” Susanna katsoi silmiini ja painautui minuun kiinni.

”Joo... se vika kerta. Toistaiseks vika...” Ompelin Susannan maisteripromootiopukua silloisessa pienessä kerrostaloasunnossamme, ja hän kävi muutaman kerran sitä sovittamassa. Olin jo silloin rakkaani kanssa kihloissa ja Susanna toipumassa oman epäonnisen ihmissuhteensa päättymisestä, mutta eräällä näistä kerroista kosketukset vielä kerran johtivat suudelmiin ja suudelmat uusiin kosketuksiin ja ne lopuksi huipulle lennättäviin suudelmiin.

Kun olimme pukeutuneet, peilailimme itseämme hetken ja olimme tyytyväisiä. Sitten Susanna kaivoi vaatekaapistaan jotakin hymyillen. Hän ojensi mustan nahkaisen kaulapannan ja polvistui eteeni. Kiinnitin pannan hyväilevin liikkein ja varmistin, että se ei vahingossakaan tullut liian kireälle. Susanna kiitti, nousi ja otti kaapistaan vielä toisen esineen, raipan. Hän ojensi senkin edessäni polvistuen, ja näky joka minua peilistä kohtasi, oli tyrmäävä. Pyysin Susannaakin katsomaan, ja veikeään tapaansa hän hymyili: ”Kaunis domina ja hänen uskollinen palvelustyttönsä.” Kirjakieli kertoi, että olimme nyt rooleissamme.

”Susanna, sinä voitkin sitten kutsua minua dominaksi. Sopiihan se?”

”Kyllä, domina.”

”Hyvä tyttö. Opit heti.”

Meidän oli hankalaa pidätellä hymyämme. Mutta se kuului asiaan.

Palattuamme olohuoneeseen ja Susanna kävi täyttämässä mehulasimme. Istuuduin nojatuoliin, ja Susanna toi lasin minulle syvään niiaten.

”Kiitos, Susanna. Minun aikomukseni on tänä iltana hiukan kouluttaa sinua. Olen sen velkaa herrallesi ja aviomiehellesi, joka ystävällisesti antoi sinut minulle täksi yöksi.”

”Domina, olen kiitollinen, että saan nauttia koulutuksestanne.”

”Se on hyvä. Me voisimme oikeastaan aloittaa heti. Ymmärrät varmasti, että sinulla on kauniina tyttönä erinomaiset edellytykset tarjota herrallesi monenlaisia nautintoja?”

”Kyllä, domina.”

”Susanna, toivon että polvistut, kun puhuttelen sinua.”

Susanna teki työtä käskettyä: ”Anteeksi, domina, en aivan heti tajunnut.”

”Mutta on hyvin tärkeää, että tarjoat kaiken oikealla tavalla. Esimerkiksi näin, että sinua puhuteltaessa on oikein ja kohtuullista, että polvistut ja pidät katseesi alas painettuna. Saat kyllä erikseen luvan nousta, jos se on tarpeen.”

”Kyllä, domina. Tämä on minulle mieluinen asento.”

”Tiedän sen, rakas Susanna. Näytät todella hyvältä noin.”

”Niin näytänkin. Anteeksi, että sanon sen näin suoraan.”

”On hyvä, että osaat arvostaa sitä. Mutta haluaisin ihailla kauneuttasi toisellakin tavalla. Haluan, että tanssit minulle. Myös aviomiestäsi voit viihdyttää käyttämällä hyväksesi upeita tanssin lahjojasi.”

”Domina, tanssin teille mielelläni. Millaista haluatte?”

”Sen saat itse päättää, rakkaani.”

Susanna valitsi pehmeää jazzia ja ryhtyi keinuttamaan vartaloaan sen tahdissa. Liikkeet voimistuivat vähitellen, mutta niiden täydellinen sulavuus ja pehmeys säilyi. Susanna antoi hameenhelmansa nousta anteliaasti määrätyissä liikkeissä.

”Jatka vain”, pyysin kun nousin seisomaan ja astelin Susannan viereen, ”Haluan tuntea kauniin vartalosi liikkeen tänäänkin lähelläni.” Ryhdyin itsekin liikehtimään musiikin tahdissa ja painauduin kiinni Susannaan. Hän huokasi syvään ja sulki silmänsä. Tanssimme hetken aivan lähekkäin, kunnes irtauduin hänestä vähän ennen kappaleen loppumista.

Palasin nojatuoliin ja katselin silmät kiinni tanssivaa kaunotarta vielä hetken. Kun kappale loppui, pyysin Susannaa tulemaan eteeni: ”Rakas, voinko pyytää sinua hieromaan jalkojani?”

”Domina, se olisi minulle kunnia-asia.”

Susanna polvistui eteeni ja riisui lainaamansa avokkaan jalastani. Hän ryhtyi painelemaan jalkapohjaani kevyesti. Se tuntui taivaalliselta. Saan tätä kotonakin aina kuin vain haluan - ja pohjaton hellyydenkaipuuni vaatii täyttymistään usein - mutta ensirakkauteni kosketus tuntui pitkästä aikaa kuin ennenkokemattomalta.

”Voi Susanna, tämä tekee niin valtavan hyvää.”

”Ihanaa, että nautitte, domina.”

Ojensin toisen jalkani suoraksi niin, että se liukui melkein Susannan alle. Hän otti hieman leveämmän haara-asennon, ja ymmärsin että hän halusi kenkäni kärjen koskettavan herkkiä paikkojaan. Huomasin hänen hengityksensä kiihtyvän, ja hän alkoi liikuttaa vartaloaan lähes huomaamatta niin, että se keinui vain aivan vähän. Hän sulki silmänsä ja hengitti yhä raskaammin.

Katselin hänen nautintoaan hetkisen ja nautin itsekin. Sitten päätin tuoda leikkiimme uuden elementin: ”Susanna, mitä sinä oikein teet?”

”Domina, anteeksi. En keskittynyt tehtävääni riittävästi.”

”Sinä kyllä hieroit minua ihanasti. Mutta hieroit myös itseäsi ilman lupaani.”

”Niin, domina. Anteeksi.”

”Sinun on opittava pois tuollaisista tavoista. Pelkään, että minun on annettava sinulle ruumiillinen rangaistus. Mutta mietin hetken, millaisen tarvitset. Suorita sillä välin tehtäväsi loppuun.”

Susanna jatkoi jalkani hieromista, kunnes lopuksi pyysin häntä suutelemaan sitä. Susanna käytti kieltään varsin voimakkaasti, koska muisti minun nauttivan tästä aivan erityisesti. Ohuen sukankin läpi se tuntui hyvältä.

Kiitin häntä ja ojensin toisen jalkani. Samalla otin raipan käteeni ja katselin sitä arvioiden.

”Susanna, onko herrasi joutunut kurittamaan sinua tällä?”

”Ei, domina. Olen joskus pyytänyt häntä tekemään niin, kun olen katsonut olevani sen tarpeessa. Hän on kuitenkin aina antanut armon käydä oikeudesta, ellen ole aivan erityisesti rukoillut häntä. Silloinkin saan vain muutaman kevyen napautuksen ja sen jälkeen taivaallista seksiä.”

”Niin, minun rakkaani on hyvin samanlainen. Mutta toisaalta katson omaksi velvollisuudekseni pitää hänet kurissa aivan kuin sinut nyt.” Susanna tiesi kyllä, että kotona leikin mieheni kanssa tämänkaltaisia asioita, mutta yksityiskohtiin en halunnut mennä.

Ojensin raippaa Susannaa kohti ja kohotin sen kärjellä hänen leukaansa. Katsoin häntä silmiin: ”Rakas, minusta tuntuu, että tarvitset parikymmentä napautusta tuon äskeisen jälkeen. En satuta sinua yhtään enempää kuin minun on pakko sinun parastasi ajatellen. Mutta haluan, että riisut mekkosi niin, että saan katsella sinua.”

Susanna nousi ja siirtyi hieman kauemmaksi. Pehmeitä tanssiaskeleita tapaillen hän mitä viettelevimmin riisui pukunsa yltään jättäen vain valkoiset, yksinkertaisen kauniit alusvaatteet, polvisukat ja tyttömäiset kengät.

”Oikein hyvä, Susanna. Ymmärräthän, että sinun kaltaistasi tyttöä kukaan ei haluaisi rangaista eikä satuttaa. Herrasi, aivan samoin kuin minä nyt, on tällaisessa tilanteessa hyvin ikävässä asemassa. Siksi onkin sinun taholtasi oikein, että pyrit tekemään tällaisesta tilanteesta kurittajallesi mitä miellyttävimmän. Riisuutumisesi oli oikein kaunista katsottavaa.”

Katselin hetken kaunista rakastettuani ja hymyilimme toisillemme.

”Susanna, haluan, että tuot kaksi pyykkipoikaa.”

Susanna hengähti syvään arvaten tarkoitukseni. Hän toi pyytämäni ja ojensi ne eteeni polvistuen.

”Nyt haluan, että riisut rintsikkasi... tai odota, anna minun tehdä se.”

Suutelin edessäni polvistunutta Susannaa hellästi ja avasin hänen liivinsä vetäen ne pois hänen yltään. Susanna valmistautui nostamalla kätensä niskansa taakse.

Hyväilin Susannan rintoja puristellen sormillani pehmeästi nännejä, kunnes ne olivat aivan jäykkänä. Susanna voihki mielihyvästä, mutta liikahti hiukan, kun pyykkipojan ensi puristus tuntui.

”No niin, rakas. Saat tuntea ne hetken ajan vartalossasi. Nyt voit nousta seisomaan, kumartua ja tarttua nilkoistasi.”

Susanna totteli, ja katselin ihastuneena hänen upeaa notkeaa vartaloaan.

”Lyön sinua ensin kymmenen kertaa. Se voi vähän sattua, mutta se on vain sinun parhaaksesi.” Hyväilin Susannan stringien paljastamia pakaroita ja reisiä.

”Kyllä, domina. Kiitos siitä.”

”Oletko valmis?”

”Olkaa hyvä, domina... rakkaani.”

Svishh... En varsinaisesti lyönyt, vaan ainoastaan kevyesti napautin. Susanna hengähti syvään jokaisella kerralla. Hänen vartalonsa liikahti aina vähän, mutta kuuliaisesti hän korjasi asentonsa joka kerran. Annoin siitä hänelle kiitoksen.

Kun kymmenes lyönti oli napsahtanut Susannan reiden takapinnalle, hän nousi ylös.

”Susanna, annoinko lupaa nousta?”

”Ette, domina, anteeksi.” Susanna palasi välittömästi asentoonsa.

”Nyt saat viisi iskua lisää. Kiität jokaisesta ja lausut: 'En koskaan nouse ylös ilman lupaa.'”

”Selvä. Olkaa hyvä, domina.”

Svishh.... ”Kiitos, domina. En koskaan nouse ylös ilman lupaa.”
Svishh... ”Kiitos, domina. En koskaan nouse ylös ilman...”
Svishh... ”Kiitos, domina. En kosk...”
Svishh... ”Kiitos, domina. En ...”
Svishh...

”Eihän tästä tule mitään, Susanna. Ole hyvä ja polvistu.”

”No niin. Sait viisi iskua, mutta nyt saat viisi lisää. Et näemmä kykene yhteistyöhön, joten saat olla nyt hiljaa. Mutta sen sijaan raipan kosketuksen tuntevat nyt vartalosi herkemmät alueet.”

Susanna nosti jälleen kätensä niskansa taakse. Astelin rakkaani taakse ja annoin hänen nojata päänsä reittäni vasten. Silittelin hänen niskaansa hellästi.

Ensimmäinen lyönti osui rinnoille. Kaksi seuraavaa vatsan seutuville, neljäs reiden sisäpinnalle ja viides taas rinnoille. Susanna liikahti jokaisella lyönnillä, mutta pysyi vaiti. Toisen käteni annoin hyväillä Susannan niskaa samalla kun toinen hiukan satutti häntä raipalla.

”En olisi halunnut satuttaa sinua näin, mutta minun oli pakko. Nyt toivonkin, että pyydät anteeksi, että jouduimme tähän tilanteeseen.”

Kiersin Susannan eteen ja kohotin raipan kärjellä hänen katseensa silmiini.

”Domina, olen valtavan pahoillani, että olen pakottanut teidät tähän ikävään velvollisuuteen kurittamaan minua. Olen samalla kiitollinen, että teette sen ja opetatte minua paremmaksi palvelijattareksi aviomiehelleni, herralleni.”

”Sinä olet oikein hyvä palvelijatar. Tällaiset pienet virheet kun karsimme pois, olet täydellinen.”

”Kiitos, domina.”

”No niin, jatketaanpa tämä rangaistus nyt loppuun. Olet jo saanut kaksikymmentä lyöntiä, mutta ne kymmenen ylimääräistä olivat vain omien virheidesi vuoksi. Ota taas oikea asento ja ilmoita, kun olet valmis.”

Susanna kumartui, työnsi peppunsa mahdollisimman taakse ja otti kiinni nilkoistaan.

”Olkaa hyvä, domina.”

Löin aivan aavistuksen kovempaa. Susanna äännähti joka iskulla. Kun hän oli saanut neljä, lopetin.

”Susanna, tämän ei pitäisi sattua sinua liikaa. Etkö voi olla ääntelemättä ja ottaa rangaistuksesi vastaan nöyrästi ja hiljaa?”

”Anteeksi, domina. Minä yritän.”

”Masturboitko koskaan, rakas?” Yllättävä kysymykseni hätkähdytti Susannaa.

”Kyllä, domina. Joskus.”

”Onko sinulla siihen mitään apuvälineitä.”

”On... sellainen pieni sauva.”

”Hyvä. Nouda se.”

Susanna kävi nopeasti kylpyhuoneessa ja ojensi sauvansa minulle edessäni polvistuen. Otin sen käteeni ja ihailin sitä. ”Tämä on kaunis lelu, rakas. Voin kuvitella, miten ihanalta näytät tämän kanssa...” Sivelin raipan kärjellä Susannan rintoja ja kaulaa.

Susanna oli hiljaa ja odotti.

”Saat ottaa tämän suuhusi, kun viemme rangaistuksen loppuun. Se auttaa sinua olemaan hiljaa.”

Ojensin sauvaa kohti Susannan huulia. Hän ymmärsi vihjeeni ja alkoi suudella sitä, ensin huulillaan ja sitten kielellään.

”En haluaisi kouluttaa sinua aivan näissä perusasioissa, mutta uskon, että olet herrallesi mieluisa myös näin. Vaikutat tekevän tuota mielelläsi.”

”Niin teenkin, domina. Rakastan sitä, koska rakastan herrani nautintoa.”

”Olet loistava. Pidä se edelleen suussasi ja nouse seisomaan siihen asentoon, jossa saat rangaistuksesi.”

Susanna totteli. Minun oli seistävä hänen sivullaan, jotta saatoin pitää sauvasta kiinni ja liikutella sitä kevyesti Susannan imiessä sitä. Raipaniskut osuivat enimmäkseen reiden ja pakaran sivuun. Susanna liikahti vähän joka lyönnillä, mutta pysyi hiljaa. Kun kuusi iskua oli annettu, sanoin: ”Saat vielä ne neljä, koska jouduimme kärsimättömyytesi takia jättämään tämän kesken.”

Susanna nyökkäsi ja jännitti vartalonsa vastaanottamaan viimeiset lievän kivun kosketukset. Hän selviytyi niistä hienosti, ja kiitin häntä siitä. Annettuani Susannalle luvan nousta, hän kuuliaisesti polvistui eteeni ja kiitti saamastaan kurituksesta.

”Rakas, jakaisitko hetkeksi tuon ihanan lelusi ystäväsi kanssa?”

”Domina, se olisi minulle suuri kunnia. Saanko olla siinä avuksi?”

”Se olisi ihanaa”, sanoin riisuessani nopeasti puvun yltäni. Riisuin myös alusvaatteet jättäen vain stay-upit ylleni.

Susanna suuteli nilkkojani ja sääriäni riisuutuessani. Se tuntui ihanalta. Istuuduin jälleen nojatuoliin ja avasin vartaloni ensirakkaudelleni. Hän varmisti suudelmillaan, että olin valmis. Olisin muutaman kosketuksen jälkeen voinut nousta taivaaseen, mutta keskeytin:

”Rakas, odota ihan hetki. Ole kiltti ja nouse seisomaan.”

Susanna hämmästyi, mutta teki niinkuin pyysin. Nousin tuolista ja polvistuin hänen eteensä. Suutelin hänen vatsaansa, ja hitaasti lähdin alaspäin niin että saatoin riisua hänen pikkarinsa hampaillani.

Kun se oli tehty, nousin seisomaan ja suutelin Susannaa. Hän tarjosi kielensä heti leikkiin. En lähtenyt mukaan, vaan laskeuduin hänen kaulalleen ja lopulta rinnoilleen. Ensirakkauteni selkää hyväillen avasin hampaillani pyykkipojan ensin hänen vasemmasta nännistään. Yritin hyvittää satuttamiseni suutelemalla, ensin hellästi ja sitten yhä voimakkaammin huomattuani, millaista kosketusta sydänystäväni kaipasi. Sitten oli oikean vuoro. Susanna lähes ulvoi nautinnosta.

Annoin oikean käteni hitaasti siirtyä Susannan niskaan, ja hellästi taivutin hänet alas, lämpimälle villamatolle saakka. Seurasin itse perässä.

”Muistatko sillon ennen? Sattuneesta syystä sä jouduit aina suuteleen mut taivaaseen…”

”Muistan mie. Mie ko en ollu ennää ihan niin puhas ja viaton, niin miepä sain nauttia muustakin.” Emme enää tarvinneet roolejamme. Aika oli tullut kahden sydämen ja kahden vartalon toisiinsa kietoutumiselle.

”Voitaisko olla nyt toisinpäin? Jos sä tosiaan annat tätä lainaks?”

”Joo, mut mie halluun varmistaa, että se on tarpeeksi lämmin… ettei miun ommaa pikku enkeliä vaan satu… Sie ko oot niin kaunis ja pieni ja siro.”

Susanna katsoi minua syvälle silmiin ja samalla työnsi sauvan itseensä liikutellen sitä muutaman kerran hitaasti edestakaisin. Hän oli vaiti, mutta näin, miten vaikeaa hänen oli pidätellä äännähdyksiään. Yhä silmiini katsoen hän vei sauvan huulilleen ja liikutti vielä suussaan pari kertaa edestakaisin.

”Nyt tää on varmasti lämmin ja valmis siulle rakas.”

”Sä oot ihana. Tehdäänkö se näin?”, pyysin kääntyessäni vastakkaiseen suuntaan ollessamme kyljillämme.

Ensirakkauteni puhdas tuoksu ja hänen täydellinen naiseutensa ja kauneutensa veivät ajatukseni mukanaan samalla, kun ensin hänen pehmeät huulensa ja juuri oikealla tavalla vaativa kielensä kohottivat huulilleni voihkeen, joka lopulta yltyi huudoksi. Susanna ei ehtinyt hyväilemään minua pitkään sauvalla, vain muutama hyvin hidas ja hellän edestakainen liike riitti viemään minut loppusuoralle.

Muistin aivan oikein, että Susanna oli luonnostaan rakastellessa paljon hiljaisempi kuin minä. Aikoinaan meistä oli huvittavaa huomata, miten minä meistä normaalisti paljon hiljaisempana en seksissä kyennyt hillitsemään äänenkäyttöäni, kun taas vilkas ja puhelias Susanna osasi nauttia hyvinkin hillitysti. Oma taipumukseni on vuosien saatossa aiheuttanut useita kiusallisia tilanteita niin minulle kuin miehellenikin, mutta niitä en nyt muistellut.

Susanna viestitti vartalollaan olevansa aivan kohta perillä hänkin. Hän painoi lantiotaan kasvojani vasten yhä voimakkaammin ja hengitti yhä tiheämmin ja voihkien.

Siinä, missä Susanna voihkaisi omien aaltojensa alkaessa vain: ”Voi kulta… ”, ulvoin itse: ”Susanna… rakas… mä tuun… oih… aah… Susa, mä rakastan sua aina… Mä rakastan… suaaaaahhh!”

Lepäsimme pitkään lämpimällä matolla toisiamme silmiin katsellen. Viimein Susanna aloitti keskustelun:

”Onko siulla ollu miun jäläkeen muita... siis naisia?”

”Tota... yks.”

En ollut koskaan katunut lyhyehköä suhdettani nuoreen Elinaan, jota muutama vuosi sitten olin saanut lohduttaa ystävänä ja tarjota olkapäätä ja kuuntelijaa. Ystävyytemme sai pian myös aistillisen rakkauden muotoja. Mutta vasta nyt tajusin, että se oli ehkä väärin Susannaa kohtaan. Elinakin oli tajunnut saman suhteen loppuaikoina, kun hän jo tapaili tulevaa miestään. Hänhän oli puolileikillään kutsunut itseään sekunda-Susannakseni. Ehkä olin avautunut hänelle liikaa. Tunteeni olivat ristiriitaiset.

”Yks vaan? Se oli varmaan tosi ihana.”

”Oli se. Mut mä oon pahoillani... Se oli kumminkin erilaista kun meillä.”

”Ei siun tarvii olla pahhoillas. Miullakin on ollu yks. Mut ois ollu ehkä parempi, jos sitä ei ois ollu. Kuka se siun tyttös oli?”

”Yks Elina meiltä töistä.”

”Tiesiks Jussi?”

”Tiesi. Mut onneks tää Ellukin sit löysi itelleen hyvän miehen.”

”Ihanaa. Ethän kerro kelleen tätä? Mie olin vähän aikaa yhen miun entisen oppilaan kaa. Sellanen Iida, ihana goottityttö. Se oli hirveen herkkä. Sillä ei elämässä kaikki ollu aivan parralla mahollisella tavalla ja mie sain olla sille vähän niinko isosisko. Minnuu näin jäläkeenpäin on kyllä hävettäny se, että myö tehtiin myös sellasii juttuja sen kaa...”

”Mut sä saatoit olla sille just se ihminen, jota se tarvitsi. Niin sä olit mullekin. Ja oot edelleen.”

”Niin mie oon sitä ajatellu itsekseinkin.”

Susanna istuutui sohvalle. Enemmän kuin hänen sanansa, hänen silmänsä kutsuivat: ”Tuutko miun sylliin? Mie halluisin kyssyy siulta asijaa.”

”Susa, sä saat kysyä ihan mitä sä haluat.”

”Siinä ko sie alloit itkeen ko oltiin suihkus. Tuliko siulle sellanen tunne, et myö ei olla ennää ihan nuorii?”

En voinut hillitä liikuttumistani, mutta vielä Susanna sai tuntea sen vain vartaloni liikkeinä: ”Joo, sitä se oli.”

”Miulle tullee tietty kanssa joskus niitä. Sillon mie menen Pasin sylliin ja kuuntelen, miten palajon se rakastaa minnuu.”

”Niin mäkin kotona, Jussin kaa. Mut...”

”Mie tiijän. Mie tiijän sen tunteen. Siulle on miun sylissä aina paikka vappaana. Etkä siekään kai minnuu pois hätistäis?”

”En, rakas. Niinkun sä tiedät. Sä sanoit yöllä, että mulla on aina paikka sun sydämessä. Niin on sullakin mun.”

”Myö pijetään aina yhtä. Eikö näin oo?”

”Näin on!”

Ja jälleen suudelmat johtivat kosketukseen, joka ei päättynyt ennen kuin kunnes sirot ohuet sormet räjäyttivät kaksi suudelman vaimentamaa huutoa ilmoille.

Susanna halusi tulla yöksi viereeni vierashuoneen vuoteeseen. Niin me nukuimme usein opiskelukämpässäkin, kapeassa soluhuoneen vuoteessa, ja nolostuimme kömpiessämme samasta huoneesta aamulla keittiöön. Ainakin niinä kertoina, kun silloisen opiskelijakämppämme kolmas nainen, tomera vain opintojensa lähijaksojen ajan kämpässä asunut perheenäiti, aivan kuin kiusoitellen kutsui nuoria neitosia valmistamalleen aamiaiselle. Hänen mielestään olimme hellyttävä pieni tyttöpari, jota hänellä oli usein tapana hoivata ja tarvittaessa komentaakin kuin olisimme olleet hänen omia lapsiaan.

”Mie en millään pahalla, mut mie en silti ilkiä pyytää sinnuu meijän aviovuoteeseen.”

”Susa, mä ymmärrän ton vähintään kakssataaprosenttisesti. Arvostan sun ajatustapaas!”

”Sie tiijät, ko sie oot aina ollu matikkanero!”

Susanna oli herännyt jo aiemmin ja valmistanut aamiaisen. Hän tuli herättämään minut suutelemalla otsalle. Ensin luulin olevani kotona, kunnes tajusin, että huulten kosketus otsallani oli erilainen.

”Pasi soitti äsken. Se sannoi, että Jenny-Maria ja Jesse ei halluis päiväkottiin ensi viikolla.”

”Taitaavat tykätä niin paljon niistä kanoista?”

”Joo. Ja pappa ja mummo oli luvannu niille, että ne saisi hoitaa niitä kanoja ensi viikon, jos ne pyssyy maalla. Aika yksinäistähän se näin talave
710404
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Kerrassaan loistavaa tekstiä. Vaikkei sisältänytkään suoraa toimintaa niin oli mukava lukea tekstiäsi.

Toiveena esittäisin että joskus tulisi vähän toimintaa susannan ja pasin välille, vaikka vähän kinky-henkistä :)

Äänestä

menin sanattomaksi,kirjoita lisää vaikka siitä miten Elinan kanssa alkoi,käsitin et se oli sellainen hidas,vähän varkain tullut juttu!!PS.odotin äskeisessä tarinassa että sä jotenkin sen yökerhossa näkemasi tytönkanssa tapaat,jossain..MAHTAVAA,KIITOS!!!

Äänestä

Olen heteronainen, mutta tämän myötä aloin miettiä.. voisinko sittenkin olla jotain ihan muuta?

Kirjoitat kauniisti. Tyylisi on persoonallinen ja tekstisi miellyttävää lukea. Kovin kinky tämä ei tosiaan ollut, mutta oli sentään edes vähän. ;)
T. sonic.

Äänestä

Noh-hoijaa, mutta olihan siinä kaikenlaista letkuntaa. Miellytti varmaan itse kirjoittajaa.

Äänestä
  • siirtyä kokonaan alalle,kirjoittaen ? Nautittavaa on tarinoitasi lukea ei ole pitkiä ei.Yhtä juttua kaipaan,kerro tarina Elisasta,Sä osaat sen,kaikkineen..!!

    Äänestä

En sano tätä kritiikkinä, mutta minua on joskus ihmetyttänyt, miksi julkaiset tekstejäsi näillä palstoilla. Sellainen taso, mitä tämäkin edustaa, ei ole täällä kotonaan. Täällä lukijaenemmistö kaipaa ruumiin eritteitä ja suoraa toimintaa. Novellisi ovat tietysti huippuja, mutta mitä järkeä on ajaa Ferrarilla jokamiesluokkaa? Tai mistä minä tiedän, missä kaikkialla julkaiset.

Älä siis ymmärrä tätä väärin. Minä rakastan kirjoituksiasi. Rakastan niiden henkilöhahmoja, joiden luomisessa näet vaivaa. Rakastan sitä, että et listaa heidän senttejään tai kuppikokojaan vaan jätät sijaa mielikuvitukselle. Rakastan sivuosassa piipahtavia henkilöitä ja kaikkia pieniä yksityiskohtia, joita sijoittelet mukaan. Rakastan elämänmakua ja luonnollisuutta. Rakastan sitä, että mallinmittaisten kiimaisten 19-vuotiaiden blondien sijasta tarinoissasi esiintyy aikuisia ihmisiä, joilla on perhe, työ, omat huolensa. Rakastan sitä, että tällaiset henkilöhahmot luovat tarinasi ja kertojan ääni jää taustalle.

Rakastan sitäkin, että kirjoituksesi saavat minut melkein aina itkemään. Tämä viimeisin oli tähän saakka rajuin. Nykyään on niin tuttu se tunne, että enää ei ole nuori ja portit takana kolahtelevat kiinni yksi toisensa jälkeen niin, että korvissa soi. Eikä ole syliä, johon pääsisi lohduttautumaan. Ei ole edes kauniita muistoja opiskeluajoilta.

Uskon, että tähtäät kirjoituksesi naisille vähintään yhtä paljon kuin miehille. Ja minä olen luuserirunkkarihomo, kun kuitenkin pidän niistä. Suutelen saapasta, jolla kaltaisiani poljetaan mutaan. En usko olevani kovin masokistinen luonne, mutta silti nautin itkettävistä tuhkimotarinoistasi, joissa ujot ja syrjäänvetäytyvät tytöt lopulta pääsevät valikoimaan mieleisensä varakkaat, pitkät ja komeat alfaurokset päältä, näin esimerkin mainitakseni. Se on varmasti mieluinen ajatustapa ja toimintamalli naispuolisille seksinovellien lukijoille. He kun lisäksi ovat vapautuneita ja nykyaikaisia upeita naisia. Toisin kuin kaltaiseni luuserirunkkarit.

Kiitos ja anteeksi.

Äänestä

Kiitos kaikille palautteesta. Pitkä ja vain vähän seksiä sisältävä tämä oli, mutta en osaa - tuskin haluan oppiakaan - tiiviiden ja iskevien seksinovellien tyylilajia. Niidenkin taitajia täältä löytyy, ja kukin tavallaan :)

Kts ja antks, sinun kommenttisi pysäytti. Et sano kritisoivasi, mutta minusta kritisoit kohtuuttomasti. Ensinnäkin, miksi käytät itsestäsi niin ikäviä ilmaisuja? Entä mitä ihmettä ovat alfaurokset, joita tekstieni naiset muka valikoivat? Mihin tarinaan viittaat? Vaskineitsyeen ekakerta-palstalla? Minun maailmassani "alfauros" on se, joka on ensin ihminen ihmiselle ja vasta sitten uros naaraalle. Se, joka on kiinnostunut kumppanista ensisijaisesti muilla kuin seksin tasoilla. Seksi on tärkeää, todella tärkeää, mutta kuitenkin tulee vasta vielä syvällisempien asioiden jälkeen. Alfauros on minulle se, joka sanoo odottavansa tarvittaessa vaikka hääyöhön, mutta on valmis tarjoamaan läheisyyttään kuuntelijana ja todellisena ystävänä. Jos tällaisen ihmisen etsiminen on valikointia, niin melkein soisin, että valikoiminen olisi yleisempää...

No niin, tulipa vuodatus. Anteeksi omastakin puolestani. Tämän pitäisi olla viihdyttävä novellipalsta eikä mikään ihmissuhdeväittelyjen räiskyvä areena.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Jenny_P kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu