draco-trilogia?

Tietääkö kukaan, milloin Ginny saa valmiiksi sen 11. luvun Draco Sinisteristä, tai onko kukaan muu suomentanut sitä, tai löytänyt yhtään sivua, jolla se on suomennettuna????
Itse luin vähän matkaa sitä englanninkielistä versiota http://www.schnoogle.com/ ja suomensin pari lausetta erittäin vajanaisesti

The sleep of reason brings forth monsters.
***
"Tarvitsen apuasi," Sirius Musta sanoi.
Sanomatta mitään Kalkaros läimäytti oven kiinni lujasti.
***
Kotikolon alaisissa käytävissä oli niin kylmä että Ginny tunsi, kun joka kerta, kun hän hengitti, kuin keuhkot täyttyisivät vedellä. Hän pystyi kuulemaan Ronin, Hermionen ja Charlien takanaan, läiskytellen vettä lammikoissa, joista kasvoi yhä syvempiä ja syvempiä, Ron mutisten hengästyneenä.. He juttelivat, mutta hän ei liittynyt mukaan keskusteluun. Hän oli keskittynyt seuraamaan erittäin heikkoa, hellittämätöntä nyintää rintakehässään, työntäen häntä eteenpäin.
"Niin mitä täsmälleen tapahtui Helga Puuskupuhille?" Charlie kysyi. Hän piti taikasauvaansa ylhäällä heidän päidensä yläpuolella, valaisten osan näkymästä. Kaikista heistä hän oli kuivin, koska oli langettanut vedenhylkimisloitsun lohikäärmehousuihinsa.
"Luihuinen tappoi hänet," Hermione sanoi, joka oli jo luovuttanut kuivana pysymisen ja läiskytteli lammikoita kuin nauttisi siitä. "Hän tappoi myös Godricin. Ja Rowenan, mutta se ei ollut tarkoitus. Ei siksi," hän lisäsi kiireesti, "että se tekisi siitä hyväksyttävän. Minä vain sanoin."
"Hän ei näytä pitävän murhaa vain työnään, vaan myös harrastuksenaan," sanoi Ron, pitäen yhäkin silmät auki hämähäkkien varalta.
"No, hän oli sotapäälikkö," sanoi Hermione. "Hänellä oli oma armeija. Hän tappoi ihmisiä kaiken aikaa. Luulen, että hän vain," hän värisi, "sai maun siitä"
"Puhumattakaan," sanoi Charlie, "that when you can flatten entire cities at a whim, a tendency towards quiet reflection and seeing-things-from-the-other-fellow's-point-of-view is seldom necessary."
"Se on totta," Hermione kannatti.
Yhtäkkiä Ginny pysähtyi, ja loput porukasta pysähtyivät hänen mukanaan. He olivat päässeet kohtaan, jossa käytävä jakautui kolmeen osaan: vasempaan, oikeaan, ja suoraan eteenpäin
"Mikä on hätänä?" Ron kysyi.
"En oikein tiedä, mihin suuntaan mennä," sanoi Ginny, hieman arasti. Nykivä tunne näytti menneen pois vähäksi aikaa, ja hän yhtäkkiä tunsi kylmää ja rather damp.
"No, sinulla täytyy olla jokin idea," sanoi Ron, hieman ärtyisästi.
"Ron," sanoi Charlie, varoittavasti.
Ginny ravisti päätään. "Ei, minä..."
"No, mennään suoraan eteenpäin sitten," announced Ron, kävellen hänen ohitseen. Ginny hesitated hetkeksi, ja meinasi seurata Ronia, ottamatta enempää, kuin 20 askelmaa, Ron yhtäkkiä katosi.
***
2185
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Jos sen joku tietää nii eiköhän se oo Ginny ite. Meeppä kattoo sielt sivuilta. Muistaakseni Ginny kyllä sano vieraskirjassaan ettei tiedä koska seuraava luku on valmis.

Äänestä
  • Mä kyllä kysyin siltä, mutta viimeksi se vastasi niihin vieraskirjan kysymyksiin joskus joulukuun alussa, eikä oo vielä toista kertaa vastannu.
    (Ehkä sillä on jotain muuta tekemistä, mutta kysyisin vaan, onko kukaan muu suomentanu sitä?)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


suomentajia? kirjoitti:

Tietääkö kukaan, milloin Ginny saa valmiiksi sen 11. luvun Draco Sinisteristä, tai onko kukaan muu suomentanut sitä, tai löytänyt yhtään sivua, jolla se on suomennettuna????
Itse luin vähän matkaa sitä englanninkielistä versiota http://www.schnoogle.com/ ja suomensin pari lausetta erittäin vajanaisesti

The sleep of reason brings forth monsters.
***
"Tarvitsen apuasi," Sirius Musta sanoi.
Sanomatta mitään Kalkaros läimäytti oven kiinni lujasti.
***
Kotikolon alaisissa käytävissä oli niin kylmä että Ginny tunsi, kun joka kerta, kun hän hengitti, kuin keuhkot täyttyisivät vedellä. Hän pystyi kuulemaan Ronin, Hermionen ja Charlien takanaan, läiskytellen vettä lammikoissa, joista kasvoi yhä syvempiä ja syvempiä, Ron mutisten hengästyneenä.. He juttelivat, mutta hän ei liittynyt mukaan keskusteluun. Hän oli keskittynyt seuraamaan erittäin heikkoa, hellittämätöntä nyintää rintakehässään, työntäen häntä eteenpäin.
"Niin mitä täsmälleen tapahtui Helga Puuskupuhille?" Charlie kysyi. Hän piti taikasauvaansa ylhäällä heidän päidensä yläpuolella, valaisten osan näkymästä. Kaikista heistä hän oli kuivin, koska oli langettanut vedenhylkimisloitsun lohikäärmehousuihinsa.
"Luihuinen tappoi hänet," Hermione sanoi, joka oli jo luovuttanut kuivana pysymisen ja läiskytteli lammikoita kuin nauttisi siitä. "Hän tappoi myös Godricin. Ja Rowenan, mutta se ei ollut tarkoitus. Ei siksi," hän lisäsi kiireesti, "että se tekisi siitä hyväksyttävän. Minä vain sanoin."
"Hän ei näytä pitävän murhaa vain työnään, vaan myös harrastuksenaan," sanoi Ron, pitäen yhäkin silmät auki hämähäkkien varalta.
"No, hän oli sotapäälikkö," sanoi Hermione. "Hänellä oli oma armeija. Hän tappoi ihmisiä kaiken aikaa. Luulen, että hän vain," hän värisi, "sai maun siitä"
"Puhumattakaan," sanoi Charlie, "that when you can flatten entire cities at a whim, a tendency towards quiet reflection and seeing-things-from-the-other-fellow's-point-of-view is seldom necessary."
"Se on totta," Hermione kannatti.
Yhtäkkiä Ginny pysähtyi, ja loput porukasta pysähtyivät hänen mukanaan. He olivat päässeet kohtaan, jossa käytävä jakautui kolmeen osaan: vasempaan, oikeaan, ja suoraan eteenpäin
"Mikä on hätänä?" Ron kysyi.
"En oikein tiedä, mihin suuntaan mennä," sanoi Ginny, hieman arasti. Nykivä tunne näytti menneen pois vähäksi aikaa, ja hän yhtäkkiä tunsi kylmää ja rather damp.
"No, sinulla täytyy olla jokin idea," sanoi Ron, hieman ärtyisästi.
"Ron," sanoi Charlie, varoittavasti.
Ginny ravisti päätään. "Ei, minä..."
"No, mennään suoraan eteenpäin sitten," announced Ron, kävellen hänen ohitseen. Ginny hesitated hetkeksi, ja meinasi seurata Ronia, ottamatta enempää, kuin 20 askelmaa, Ron yhtäkkiä katosi.
***

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu