Haaveammattini on aina ollut poliisi, mutta kunnianhimoni ei antanut periksi, joten opiskelen tällä hetkellä oikeustiedettä. Haluaisin kuitenkin poliisialalle, esimerkiksi suorittamalla poliisin perustutkinnon ja oikeustieteen maisteritutkinnon. Olen kuullut että sellaisilla papereilla työskentelee moni esim.ylikonstaapelina. Onko tällainen tutkintoyhditelmä kannattava ajatellen työelämää tms? Mitä eroa tällaisella tutkinnolla on esim. verrattuna poliisiammattikorkeatutkintoon?
poliisi+
oikt.maisteri
3282
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
gyjgtj
yhdistelmällä ja sitten työkokemuksella poliisina "taivas on auki" vaikka poliisijohtoon. Komisarioksi nyt vähintäänkin.
Tutkintoyhdistelmä on erinomainen, mutta se ei silti takaa etenemistä poliisin johtoon. Poliisihallinnossa arvostetaan organisaation omaa koulutusta ja työkokemusta erittäin paljon. Organisaatioon on vaikea tulla sisään muuten kuin tyvestä latvaan -periaatteella, eli perustehtävien kautta. Poliisin oman koulutuksen kautta tulleita komisarioitakin on tällä hetkellä niin paljon, että ulkoa ei juurikaan oteta väkeä komisarioportaaseen. Pitäisin erittäin epätodennäköisenä, että poliisikoulutuksen jälkeen oik.maist. pääsisi alle 5 vuoden poliisityökokemuksella mihinkään esimiestehtäviin. Toisaalta jos sattuu sopivat saumat ja hyvä tuuri, niin miksei eteneminen voi onnistuakin. Se voi kuitenkin vaatia sitä, että oikiskoulutuksesta huolimatta nöyrryt useiksi vuosiksi perustehtäviin ja sen mukaiseen palkkaukseen.