otetaan jokainen aluksi putoamisjärjestyksessä käsittelyyn.
Mirka (mustahevonen): Todennäköisesti haluaa palata, mikäli saa mahdollisuuden. Todennäköisesti siis äänestyksessä mukana. Saanee myös kohtalaisesti ääniä, koska monen mielestä putosi epäreilusti alussa ennen kuin saatiin kuvaa edes koko ihmisestä.
Ari: Vaikea sanoa haluaako palata tai onko äänestyksessä mukana, jos on niin tuskin äänestetään taloon.
Heidi: Tippui sääntörikkomuksesta. Saattaa olla mukana ja saa luultavasti ääniä, koska jälleen koetaan, että pitäisi tippua aidosti äänestämällä.
Henri: Viihdearvoa olisi ja narsistinen persoona. Toisi taloon jälleen sutinaa loppuun, mutta suosio liian pientä
Tatu(2.mustahevonen): Palaisi taloon 50 000€ ja tunnelman takia. Saisi myökin ääiä, koska oli omalla tavallaan pidetty. Voisi jopa voittaa jos äänestetään takaisin, koska leivänheittelyt ja vastaavat jo unohtuneet.
Mika(suosikki, muttei oma): mikäli osallistuu takaisinäänestykseen niin todennäköisesti pääsee taloon takaisin ja voittaa valitettavasti koko homman. Ainoa uhkaaja Miran äänestyksessä mukana olo.
Sorella:tuskin haluaa palata, ja tuskin äänestetään sisään
Kaarlo(3.mustahevonen): saattaisi palata 50 000 takia, ja saattaa voittaa äänestyksen, häviäisi todennäköisesti Miralle ja mikalle jos jompikumpi mukana.
Jaakko: tuskin
Piritta: tippui koska ihmiset kirjoittivat mian nimen väärin tiputusääniin, mutta liian näkymätön, jotta äänestettäisiin takaisin
Jenni(4.mustahevonen): äänestyksessä varmaan katsotaan plussaäänillä joten voisi päästäkin takaisin mikäli haluaa osallistua, olettaen että mika tai mira eivät ole äänestyksessä.
Mira(2.suosikki, myöskin oma):haastaja mikalle, mutta jännä seurata onko loppuvaiheessa pudonneet mukana äänestyksessä.
Mia: Joku voisi ollia ärsyttääkseen jopa äänestää.
Jani: putosi viimeksi. Luulisin ettei ole mukana äänestyksessä.
analyysiä
0
285
Luetuimmat keskustelut
Mitä mieltä olet?
Miehestä jolla ei ole yhtään kaveria, ei facebookissa eikä livenä ja hän harrasta ja tekee kaiken yksin. Onko vähän outo1922031Muistakaa pojat tämä.
Mies joka haluaa naisen, löytää keinon. Ei epäröi eikä hämmennä. Tekee kaiken eteenne.1581402Muhun rakastuu kaikki naiset, mut mä en rakastu niihin
Mun vaatimustaso on 10+ Mut mua tavottelee 7+ naiset2231030- 71907
- 58888
Pahoin pelkään nainen
että pidät minua epäempaattisena, itsekeskeisenä, narsistisena ja kylmänä ihmisenä. Oletko koskaan ajatellut, että minus71813- 47803
- 93767
Martina avaa suhdettaan
IL 22.7: Martina avaa suhdettaan nuoreen Muhikseen. Nyt on jo vakavaa, on käyty syömässä Itä-Helsingissä. Onkohan muutt200687Martinan alamäki jatkuu
Surkeasti menee ... https://www.iltalehti.fi/viihdeuutiset/a/f899cee6-e216-4bd1-be3e-c61f68e67a4c ”Surkeasti kulkee”151666
