BB:n loppu..

Kävi jo mielessä muutama viikko sitten kun taloon roudataan jopa kahteen otteeseen uusia tyyppejä, että ei perkele ole oikein.

Noh, siitä kun nyt on jotenkin toipunut niin sitten tämä uusin temppu, että vielä raahataan joku virpomaan ja kavereita tapaamaan päässyt takaisin kemuihin.

Tämähän on melkein skandaali ja törkeyden huippu epäoikeudenmukaisuudessa kisassa (siis oikeassa kisassa) jossa vielä neljä urheaa jäljellä.

Ei voi kun toivoa, että 'tulokas' tekee itsestään täyden pellen kun sitten katsojat äänestävät murskaluvuin pyrkyrin ulos.

Toivoa sopii myös että vielä mukana olevat kilpailijat unohtavat ensihämmennyksen ja ymmärtävät nimetä samaisen pyrkyrin heti äänestykseen.

Ja tätä en vaahtoa sillä, etteikö talosta olisi voinut jo joku hupainenkin heppu lähteä mutta nyt on kyse kisasta, jossa on muhkea pääpalkinto ja se henkinen kantti ja vahvuus mitä nyt talossa olevat ovat osoittaneet on hatunnoston arvoista.

Henkilökohtaisesti en aio antaa enään yhtään euroa tuotannolle minkään äänestyksen muodossa ja lopetan myös koko ohjelman katsomisen.

Toki oma vitutus voi olla ylimitoitettua ja jokainen tehköön kuten parhaaksi näkee. Silti reilu kilpailu on tästä YYBERkaukana. Tätähän voisi verrata siihen, että jalkapallossa punaisen kortin saanut pelaaja päästetäänkin jostain vitun säälistä tai jotain takaisin kentälle.

EI PERKELE!! KIITTI VITUSTI!

..ja ens vuonna on turha odottaa 24/7 maksajaa minusta.
6376
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

lijoilla. Ei yhtään euroa äänestyksiin enää.

Äänestä
  • joka on ollut yhtenä rintamana aina yhtä vastaan? SIihen ei paljon kanttia tarvi.

    Jokainen tehköön kuten haluaa.

    Äänestä

  • ollu porukalla kirjoitti:

    joka on ollut yhtenä rintamana aina yhtä vastaan? SIihen ei paljon kanttia tarvi.

    Jokainen tehköön kuten haluaa.

    Eihän siellä missään rintamassa olla oltu yhtä vastaan.. haloo! Siellähän on ollut kolmekin tasapistein äänestyksessä.

    Äänestä

.
.
Mä tsiikaan tota BB:tä 3G luurista ilmatteeks..
.
Snadi foto, mut ei noit känniääliöit tarvi suurempana nähäkkää..
.
Ykskää niist ei pysty relaa ku kännis ollessaa..
.
.
t. EVVVK !!!
.
.

Äänestä
  • 24/7-korttia, jolla näkee ohjelmaa 24h eikä vain noita koosteita.

    En kyllä minäkään äänestä enkä katso vastedes. Tämä on jo ihan hanurista koko juttu.

    Äänestä

ja pari lisää:

- periaatteessa monkey olis ainoa oikeutettu tuleen takaisin koska sitä ei asukkaiden toimesta nimetty

- miksei jani ole samantien mukana niiden joukossa joilla on mahdollisuus palata

- JA MIKSEI YHTENÄ ÄÄNESTYSVAIHTOEHTONA OLE ETTÄ EI KIITOS KETÄÄN TAKAISIN!!!???

- punakortti on todellakin kiitos ja ulos

- latiakaan ei enää mihinkään äänestykseen

Äänestä

Kommentoi aloitusta


..skandaali! kirjoitti:

Kävi jo mielessä muutama viikko sitten kun taloon roudataan jopa kahteen otteeseen uusia tyyppejä, että ei perkele ole oikein.

Noh, siitä kun nyt on jotenkin toipunut niin sitten tämä uusin temppu, että vielä raahataan joku virpomaan ja kavereita tapaamaan päässyt takaisin kemuihin.

Tämähän on melkein skandaali ja törkeyden huippu epäoikeudenmukaisuudessa kisassa (siis oikeassa kisassa) jossa vielä neljä urheaa jäljellä.

Ei voi kun toivoa, että 'tulokas' tekee itsestään täyden pellen kun sitten katsojat äänestävät murskaluvuin pyrkyrin ulos.

Toivoa sopii myös että vielä mukana olevat kilpailijat unohtavat ensihämmennyksen ja ymmärtävät nimetä samaisen pyrkyrin heti äänestykseen.

Ja tätä en vaahtoa sillä, etteikö talosta olisi voinut jo joku hupainenkin heppu lähteä mutta nyt on kyse kisasta, jossa on muhkea pääpalkinto ja se henkinen kantti ja vahvuus mitä nyt talossa olevat ovat osoittaneet on hatunnoston arvoista.

Henkilökohtaisesti en aio antaa enään yhtään euroa tuotannolle minkään äänestyksen muodossa ja lopetan myös koko ohjelman katsomisen.

Toki oma vitutus voi olla ylimitoitettua ja jokainen tehköön kuten parhaaksi näkee. Silti reilu kilpailu on tästä YYBERkaukana. Tätähän voisi verrata siihen, että jalkapallossa punaisen kortin saanut pelaaja päästetäänkin jostain vitun säälistä tai jotain takaisin kentälle.

EI PERKELE!! KIITTI VITUSTI!

..ja ens vuonna on turha odottaa 24/7 maksajaa minusta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu