Tiistai 21,11,06

Raittiina alkoi tämäkin tiistai ja jatkukoon koko päivän. Mietein tässä että on niitä jo kertynyt muutama "tipaton-tiistaikin" jonoon, pikkasen yli 16-sta vuoden raittiuteni aikana. Ja tämä kaikki aika, vain ja ainoastaan hetken, ja päivän kerralansa. Vaikka joskus tuntuu kun ajatelee koko "maallista-ikäänsä" että on niitä tullut harpattua vuosiakin kerrallansa, raittiina ollessakin, juovana aikanahan niitä joutu päiviä hukkaan tuon tuostakin, vaikka oli niitä joskus krapuloissa pitkiäkin päiviä, ne vain monesti unohtuu.

Vaikka viiskymppinenkin on jo rikki niin tuntuu että kaikki poikasten kujeet on jäljellä. Muu ei ole muuttunut kuin kannot metsässä on kasvaneet, ja musta on tullut hidas mutta kankee. Onhan se toi elämä tuonut noita kaikenlaisia sairauksia tullessaan, joihin osalla on varmaan juomisellakin syynsä, mutta sille enää en voi mitään, siltipä olen kiitollinen tästäkin armon päivästä, minulla on kaikkee mitä tarvitsen!

Kaikkinensa olen onnellinen raitis alkoholisti! Toivon sitä kaikille muillekin alkoholisteille!!

20

911

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kello soi kohta

      Voi että. Minä taistelen vielä holittoman maanantain puolesta. Pikkuhiljaa pitäisi mennä nukkumaan. Kello soi kohta töihin. En nyt vaan uskalla nukkua. Ei oikein nukutakkaan. Miten tämä nyt taa tähän meni. Olin kuivilla jo useamman viikon. Piti mennä ottamaan.

      Toivottavasti joskus pystyn ylpeänä sanomaan: tänään en ota, jo aamulla.

      • että sinä voit vielä sanoa jonain aamuna, tänään en ota. Jos halusi on vilpitön olla päivä kerrallaan raittiina niin sinä pystyt siihen!

        Uskon ja toivon että olisit kärsinyt jo tarpeeksi ja halusi olisi tosi vilpitön!

        Ymmärrän pelkosi! Olen itse kokenut samoin, turhan monet kerrat vain.


      • miksi en opi?
        joonatan11 kirjoitti:

        että sinä voit vielä sanoa jonain aamuna, tänään en ota. Jos halusi on vilpitön olla päivä kerrallaan raittiina niin sinä pystyt siihen!

        Uskon ja toivon että olisit kärsinyt jo tarpeeksi ja halusi olisi tosi vilpitön!

        Ymmärrän pelkosi! Olen itse kokenut samoin, turhan monet kerrat vain.

        Oikeesti olen tosi väsynyt. Nyt en vaan uskalla nukkua.

        Miksi?

        Kävin tämän taistelun jo läpi taas kerran, ja just kun alkoi tuntua hyvältä, aloin vetää viinaa. Eikä se edes maistunut hyvältä.

        Luulen, että vielä tapan itteni tällä temppuilulla. Tiedän ja ymmärrän tasan tarkkaan kaikki vaarat ja jutut, mutta silti..

        Osaan kyllä neuvoa muita. Miksi en ymmärrä itse pitää itsestäni huolta?


      • miksi en opi? kirjoitti:

        Oikeesti olen tosi väsynyt. Nyt en vaan uskalla nukkua.

        Miksi?

        Kävin tämän taistelun jo läpi taas kerran, ja just kun alkoi tuntua hyvältä, aloin vetää viinaa. Eikä se edes maistunut hyvältä.

        Luulen, että vielä tapan itteni tällä temppuilulla. Tiedän ja ymmärrän tasan tarkkaan kaikki vaarat ja jutut, mutta silti..

        Osaan kyllä neuvoa muita. Miksi en ymmärrä itse pitää itsestäni huolta?

        entinen pappi joka saarnasi, tehkää niinkuin minä käsken, mutta elkää niinkuin minä teen!

        Varmaan tiedät mistä saat vertaisapua, mistä yksilöllistä, käänny niiden puoleen. Toivon vilpittömästi toipumistasi!


      • tunnustaa..
        joonatan11 kirjoitti:

        entinen pappi joka saarnasi, tehkää niinkuin minä käsken, mutta elkää niinkuin minä teen!

        Varmaan tiedät mistä saat vertaisapua, mistä yksilöllistä, käänny niiden puoleen. Toivon vilpittömästi toipumistasi!

        Vai että minäkö pappi. Hah!

        Hassua, mutta tämä täällä on ensimmäinen paikka missä olen yrittänyt myöntää ja kertoa edes itselleni, että näin ei voi jatkua. Viinan juonnin on loputtava. Tuntuu, että ihan umpioudot ihmiset on luotettavampia ja vahvempia, uskottavampia tukijoita tässä jutussa, kuin omat läheiset.

        Kiitos.
        Kituuttelen tässä pari tuntia, ja sitten töihin..


      • tunnustaa.. kirjoitti:

        Vai että minäkö pappi. Hah!

        Hassua, mutta tämä täällä on ensimmäinen paikka missä olen yrittänyt myöntää ja kertoa edes itselleni, että näin ei voi jatkua. Viinan juonnin on loputtava. Tuntuu, että ihan umpioudot ihmiset on luotettavampia ja vahvempia, uskottavampia tukijoita tässä jutussa, kuin omat läheiset.

        Kiitos.
        Kituuttelen tässä pari tuntia, ja sitten töihin..

        Tarkoitin lähinnä A-klinikkaa AA-ta ynnä muita tahja, en läheisiäsi. Työterveyslääkärillä on kyllä tarjota vaihtoehtoja, jos olet valmis hänen pakeille.

        Minä puolestani raitistuin AA-ssa. Yksin en onnistunut. Minun oli myönnettävä että alkoholista oli tullut voittajani. Olin voimaton alkoholiin ja elämääni nähden, ja tarvitsin siihen avuksi sellaisia ihmisiä jotka olivat kokeneet samoin.

        Toivottavasti saat vähänkin nukutuksi! Muistan hyvin ne unettomat yöt, kuinka ne olivat kauheita. Nyt valvon ihan vapaaehtoisesti enkä tunne mitään pelkoa, ahdistusta niinkuin ennen kohmelossa, tai humalassa, tosin noi säryt vähinsä haittaa yöunija, mutta niiden kanssa pärjäilee.
        Myötäelän kanssasi ja laitan liittimet yhteen, niin sinun kuin itsenikin puolesta, ja nyt menen nukkumaan!


    • Papio1

      Raitis tiistai tänään.

      • Cettuz!

        raittiina, jo tuli valvottua. Nyt maate. Oli muuten hienoa lukea noita joonatanin juttuja, aivan osui ja uppos, näin on käynyt myös, kymmenenvuotta olen saanut tallustaa ilman pelkoja ja muita haamuja, ja ihan vapaaehtoisesti valvon minäkin, kun tuli tuossa illalla nukuttua. Mutta voi niitä hirveitä öitä sieltä menneisyydestä, onneksi saa valita, ja on saanut rauhan!


    • Viisitoistavuotta sitten minusta tuli isä, juhlin sitä luonnollisesti kapakassa, tänään vietän raittiin tiistain. Huomenta kaikille!

      • yritys.Eka viesti meni suoraan historiaan.

        Iloista 15 vuotis synttäri-iltaa päivänsankarille ynnä teille koko perheelle.t pörri


      • ambivalenttineN

        Onnea isälle ja synttärisankarille ja myös lapsen äidille, eli rakkaalle vaimollesi. :) Oliko hyvät juhlat tänään? :) Kait muistit ostaa lahjoja, vai laitoitko vaimosi asialle, niinkuin yleensä? :)


    • ÄIJÄ#33

      Raitis tiistai.

    • Tervehtys kaikille täältä pohjoisesta, meni nuo hiihtokelit luistelukeliksi. Siitä huolimatta tänään, vietän raitista iltaa. Tuli tuossa mieleen, kun jokunen kymmenienvuotta sitten tapahtuu seuraavaa. Illalla otin vähän, omasta mielestä, lähin kävelee lähikuppilaan. Oli samalainen kaljama keli, ennen kuppilaa kaaduin koskenkorva pullo povessa. Sen jälkeen todettiin sairaalassa kyynärpää sieolta, ei muutako kipsiin 4 viikkoa sairaslomaa. Nyt jos vanhuuttaan kaatuilen, niin sinä ei tarvis viinaksia siinä. Koittakaa pärjäillä tytöt siellä etelässä, pimmeetä on pohjosen pojallakin

    • mussukka1

      Tämä taas takkuilee ja hidastelee. Ei hermostuta yhtään, jossain välissä aukeaa ja pääsen kirjoittelemaan tänne sitä kuuluisaa blogia, kai se on jo melkein jokaisella. Mulle riittää, kun olen raittiina ja jos jotain erikoista on tapahtunut, niin sitten kirjoittelen tai ei edes erikoista, jos tuntuu arkiaskareet kivoilta/tympeiltä, niin pistän kirjoitellen, siinä saa hartiat alas ja selvinpäin olo tuntuu hyvältä.

      • takkuilevan.Mä laitoin aiemmin yhden viestin,mutta ei tullut kun kellonaika palstalle näkyviin:)
        Viesti meni suoraan historian sivulle.

        Minä piirtelen ja leikkelen tässä joulutonttuja ja samalla lueskelen viestejä silloin kun sattuvat avautumaan:)
        Hyvää illan jatkoa sinulle ja tipattomina jatketaan.t pörri


      • mussukka1
        pörri.1 kirjoitti:

        takkuilevan.Mä laitoin aiemmin yhden viestin,mutta ei tullut kun kellonaika palstalle näkyviin:)
        Viesti meni suoraan historian sivulle.

        Minä piirtelen ja leikkelen tässä joulutonttuja ja samalla lueskelen viestejä silloin kun sattuvat avautumaan:)
        Hyvää illan jatkoa sinulle ja tipattomina jatketaan.t pörri

        Mä olen tehnyt sen verran joulua, että valoja olen pistänyt. Täällä kyllä muutenkin alkaa joulu aikaisin ja minusta se on ihan hyvä, pimeää, niin miksi ei ilahduta itseään vaikka kyntteliköllä. Minä en osaisi piirtää tonttua. Pitäisi mennä naapuriin kylään ja ottaa ukosta mallia. On nimittäin aikamoinen tonttu, eilen viimeksi oltiin hälyssä, kun lähti kalaan. Ihana ihminen, mutta ei mitään järkeä tuonne merelle menosta. Ja nyt nautitaan selvästä päästä ja vaikka joulun valmistelusta.


      • ambivalenttineN

        blogia minäkin kirjottelin, kun ei tänne suomi24:seen tunnu pääsevän. Mua kyllä hermostuttaa ja ärsyttää ja v*****aa, koska ilta ilman suomi24:sta ja Tipattomia, on kuin kesä ilman aurinkoa...tai jotain :)


      • karbidi

        Mistäkö Sun blogis löytyy, jos saa kysyy? Kysyyhän tietty saa, muttei oo pakko vastata!


    • ambivalenttineN

      ...raittiina, (vain ja ainoastaan Nutrilettia juoden), siivotessa ja jumpatessa. Tästä on hyvä jatkaa iloisin mielin kohti huomista päivää :)

    • ma-sa

      Siirsin tässä juuri hortto kaalojen LP:tä konelle.Miksi ovet ei aukene meille.Mä jo ihmettelin että miksi sivut ei aukene mulle.Vaan en ole nähtävästi yskin.Raitis päivä takana ja joulusiivous pantu käyntiin sisätiloissa.Ulkona sain eilen työt päätökseen.

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Tukalaa kuumuutta

      Tietäisitpä vaan kuinka kuumana olen käynyt viime päivät. Eikä johdu helteestä, vaan sinusta. Mitäköhän taikoja olet teh
      Ikävä
      42
      2532
    2. Mansikkatiloilla hyväksikäytetään ukrainalaisia

      Työolot ovat surkeita ja palkka kelvoton. https://yle.fi/a/74-20172942
      Maailman menoa
      302
      2172
    3. Sinä, ihastukseni

      Mitä haluaisit tehdä kanssani ensimmäisenä?
      Ihastuminen
      24
      1920
    4. Tiedät ettei tule toimimaan.

      Mielenterveys ei kummallakaan kestä.
      Ikävä
      24
      1635
    5. Ensi kesänä

      Näin kesän viimeisenä minuutteina ajattelen sinua. Olisiko seuraava kesä "meidän" kesä? Tänä vuonna ei onnistuttu, mutta
      Ikävä
      47
      1556
    6. Okei, myönnetään,

      Oisit sä saanut ottaa ne housutkin pois, mutta ehkä joskus jossain toisaalla. 😘
      Ikävä
      25
      1499
    7. Onko kaivatullasi

      himmeä kuuppa?
      Ikävä
      44
      1386
    8. Sokea "ystävälle"

      Oletko oikeasti noin sokea?
      Ikävä
      100
      1359
    9. En ymmärrä käytöstäsi

      Se on ollut eräänlaista hyväksikäyttöä. Että seura kyllä kelpaa palstan välityksellä silloin kun ei ole parempaakaan tek
      Ikävä
      139
      1315
    10. On jo heinäkuun viimeinen päivä.

      En taida nähdä sinua koskaan.
      Rakkaus ja rakastaminen
      36
      1096
    Aihe