Stockmann katselee asiakkaitaan katossa olevilla pallokameroilla sovituskopeissa olevien peilien kautta. Ei kannata mennä sellaiseen koppiin missä seinät eivät ole kattoon asti.
Salakatselu@Stockmann
ekonomi2004
132163
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 13
Vanhimmat
näyttämään toteen väitteesi?????
Muutenkin kuin mutu-todisteilla?
Tietohan on uutisoitukin ja siitä on huomautettu liikettä lukuisia kertoja. Parannusta ei ole tiettävästi tapahtunut. Liikkeen vartijahenkilökuntahan on saanut oikeudessa tuomioitakin salakatselusta ja muista väärinkäytöksistä. Tiettävästi sisäisiin kurinpitotoimiin nämä tuomiot eivät ole kuitenkaan johtaneet.
Julkisuudessa liikkeessa toimineet vartijat ovat kertoneet jopa tulostavansa "epäilyttävää"-mappiin kuvia viehkoista neitosista, joista ovat kuvamateriaalia onnistuneet keräämään. Laitontahan se on, mutta mahdollisuudet puuttua toimintaan ovat aika pienet.
haista eemeli paska. et sä tiedä että just vartioita kuvatiin ja turvallisuuspäälikkö ja sen apuri sai käräjäoikeuressa tuomion ja hovissa kanssa. ei siällä vartiat oo tehny mitään ku se taas oli tuurissa
Tietoni perustuvat osin esim. Hullujen päivien aikana määräaikaisessa työsuhteessa olleiden työntekijöiden antamiin tietoihin sekä lehtitietoihin. Toki tunnen myös tapauksen, jossa vartijaa oli salaa kuvattu tämän työtilassa ja laittomasti hankittua materiaalia käytetty irtisanomisperusteena.
Lähteet ovat suhteellisen luotettavat ja samantyyppisen materiaalin esiin nouseminen vuodesta toiseen lisää myös omalta osaltaan sen vakuuttavuutta.
väität siis että hullujen päivien apulaiset saavat katsella kameroilla? mä haluun sinne! vähänx on ihquu kun sit voi katella tisuja ja peboja! jee! vai pitäiskö sun hankkia oikeasti joku ammatti? tehdä töitä ja lopettaa varastelu? taas lienee kyseessä joku amatöörinäpistelijä, joka koittaa purkaa vihan kiinnijäämisestä... opettele edes varastamaan! stupido!
Olet oikeassa. Näpistystaidoissani on varmasti huomattavia puutteita ja siksi en ko. harrastukseen pariin ole hakeutunutkaan.
Hulluille päiville määräaikaistyöllistetyt ovat kertoneet vartijoiden esitelleen itse asiassa ylpeinä tirkistelykansioitaan. Ja kun kysyit, myös määräaikaistyöllistetyillä oli pääsy kameravalvontaan.
Lisäksi selontoista kävi ilmi, että liikkeessä harrastettiin varsinaisen laittoman tirkistelyn lisäksi monenlaista muutakin kyseenalaista kiusantekoa, asiakkaiden turhaa seurailua ja häirintää sekä tietosuojaan liittyvien puutteiden vuoksi mm. naapureiden ja tuttavien luottotietojen tutkimista.
Väärinkäytöksistä on aikoinaan huomautettu asianomaisia, tarkempaa tietoa asioiden nykyisestä tilasta minulla ei tältä istumalta ole valitettavasti antaa.
Höpönpöpön. Ota ensin selvää jos haluat jostain väittää.
Vaikeahan sitä on sanoa mihin suuntaan se kamera sen mustan pallon sisällä osoittaa mutta ainakin keskustan liikkeessä monen kopin peiliin selvä näköyhteys katossa olevalla kameralla, koska kopit ovat aika matalia.
Niin on vaikea sanoa. Juuri sen takia ei kannata esittää faktoja, että niillä näkisi sovituskoppeihin sisälle.
Kameroiden suuntauksesta on lainvoimaiset määräykset, eikä ole tarkoituksenmukaista, että jokainen kaduntallaaja tietää mihin ne on suunnattu. Ja niiden suuntauksista tehdään tarkistuksia sillointällöin. Kameran kuva-alueeseen pystyy ohjelmoimaan katvealueet.
ja se fakta, että kaduntallaaja ei tosiaankaan tiedä mihin ne on suunnattu, tarkoittaa nimenomaan sitä, että osalla katsellaan sovituskoppeihin tms. paljastumatta (salakatselua, rangaistava teko).
ja se fakta, että kaduntallaaja ei tosiaankaan tiedä mihin ne on suunnattu, tarkoittaa nimenomaan sitä, että osalla katsellaan sovituskoppeihin tms. paljastumatta (salakatselua, rangaistava teko).
Kopista voit tarkistaa näetkö peilin. Ja edelleen näetkö peilistä pallon. Jos et näe, koppiin katsominen on fysiikan lakien mukaan mahdotonta kuvaamallasi tavalla. Jos näet kamerapallon peilistä, teoriassa salakatselu olisi mahdollista. Tosin tuossa kaveri jo mainitsi, että kameroihin saa määriteltyä katveita ja niitä VALVOTAAN.
Tottakai ne näkee, kun sopivasta asennosta katsoo.