Puouhuhdasta

Kuinkahan paha paikka tuo on asua? Ainakin olen kuullut, että ei mitenkään hirveän hauska paikka ole, mutta asuntoyhtiöstä sanottiin, että se on 20-vuotta vanhaa legendaa eikä olisi enään Jyväskylän pahinta aluetta, mutta silti hieman mietityttää, just äsken nimittäin asuntoa tuolta tarjottiin meillekkin.

Uskaltaakohan tuolla jättää esim. autoa pihalle? Mitä itse olen seurannut niin enimmäkseen noita ulkomaalaisia siellä asuu, ei tietenkään voi pelkästään niiden perusteella sanoa aluetta huonoksi, ihan samanlaisia tallaajia nekin on, osa vaan eri värisiä.

Asunnon koosta ja hinnasta voi toki vetää omia johto päätöksiä. 80 m2
7883
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

, että jyväskylän mukamas "vaarallisilla asuinalueilla" on suuresti liioiteltu maine. oon asunut kangaslammella (lähellä pupuhuhtaa), kuokkalassa (ennen aikaan kuokkalan sillasta kuuli urbaanilegendoja), roninmäessä ja keltinmäessä. ikinä ei ole mitään sattunut missään. ja oon asunut täällä jo yli 10 vuotta ja käynyt kiitettävästi baareissa etenkin opiskeluaikoina - mitään ei ole sattunut mulle eikä kenellekään kaverillekaan, yhden autoon on yritetty murtautua, siinä se. luulisin, että läheskin suurin osa väkivaltaisuuksista tapahtuu huumehörhöille ja juopoille heidän omissa kärhämissään. toki tavan tallaajillekin, mutta harvemmin!

Äänestä

suositella, ainakaan oman kokemuksen mukaan sitä seutua....en tiiä oliko vain huonoa tuuria tai muuta, mut 3kk siel asuin ja se riitti, 3kertaa autoon murtauduttiin ja väh 2krt vkos oli kytät kyläs meiän rapussa... ei toki kaikki talot varmaan samanlaisia, mutta en suosittele näillä kokemuksilla

Äänestä
  • Hamppeja, työkyvyttömiä loisia, mamuja, manneja, juoppoja jne jne asuu siellä mihin kunta niitä majoittaa. Missä on eniten kunnan vuokrakämppiä, siellä on myös eniten rupusakkiakin - ikävää, mutta niin totta. Mitä nuorempi lähiö, sitä nuorempaa porukkaa ja sitä enemmän ongelmia.

    Pupari ei varmasti ole esim. lapsiperheelle suositeltava valinta, mutta joku nuoripari siellä nyt varmaan pärjäilee. Suositeltavaa varustusta:

    - ulkoiluun kevyt komposiittikypärä PV:n syysmallistosta, sirpaleliivit, maihinnousukengät, aseistus rynnäkkökivääri, kumipamppu
    - oman ajoneuvon suojaus parkkipaikalla sakara- ja kylkimiinoin, etälaukaisu esim. parvekkeelta

    Äänestä

  • Paljon nähnyt kirjoitti:

    Hamppeja, työkyvyttömiä loisia, mamuja, manneja, juoppoja jne jne asuu siellä mihin kunta niitä majoittaa. Missä on eniten kunnan vuokrakämppiä, siellä on myös eniten rupusakkiakin - ikävää, mutta niin totta. Mitä nuorempi lähiö, sitä nuorempaa porukkaa ja sitä enemmän ongelmia.

    Pupari ei varmasti ole esim. lapsiperheelle suositeltava valinta, mutta joku nuoripari siellä nyt varmaan pärjäilee. Suositeltavaa varustusta:

    - ulkoiluun kevyt komposiittikypärä PV:n syysmallistosta, sirpaleliivit, maihinnousukengät, aseistus rynnäkkökivääri, kumipamppu
    - oman ajoneuvon suojaus parkkipaikalla sakara- ja kylkimiinoin, etälaukaisu esim. parvekkeelta

    on ollu kyl kans vähä huononlaiset. en oo asunu mut siivosin sielä kerrostalojen rappukäytäviä. noista sun puhumista ulkomaalaisista ei ollu mtn ongelmaa, päinvastoin erittäin ystävällisiä, mutta nää suomalaiset pitivät huolta ainakin ryyppäämisestään ynnämuiden aineiden nauttimisesta. välillä ainakin vähän pelotti. aika usein myös sen kesän aikana ambulanssi vieraili eritaloissa.
    hyviäkin taloja sielä oli, mutta alue on kyllä vähän levoton. sekin on totta, että 20 vuotta vanhaa legendaa ja paljon parempaan suuntaan ollaan menossa.
    miettikää vielä!

    Äänestä

ei voi enää muuta kun nauraa kun puhutaan kyseisestä alueesta.. eihän siellä nykyään tuu vastaan muuta kun yh äitejä vaunuineen ja lapsineen.. se mitä oli 20 vuotta sit, kaikki se on kuollu..

Äänestä
  • Kokemuksesta sanon että onhan tämä siitä 80-luvusta rauhoittunut, mutta ei tarpeeksi. Täällä vieläkin on puolet ulkomaalaisia, jotka ryöstelevät ja tekevät muuta sopimatonta ja loput on työttömiä, huumehörhöjä ja juoppoja. Itsemurhia tapahtuu todella paljon, tappeluita on, ryöstelyitä ym. huonompiosasten hommaa. Ei tätä voi suositella oikeastaan kenellekkään, paitsi juopoille tämä on hyvä paikka ainakin kavereita riittää. Ja lapsiperheille tiedoksi, tuo pupuhuhdan koulu ei ole mistään parhaimmasta päästä, varmaankin Jyväskylän köyhin koulu. Että semmosta, kyllä täällä asua voi ihan hyvin kunhan pitää tuolla ulkona vaikka jotain teräasetta mukana niin hyvin pärjää.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Sinne muuttavat kirjoitti:

Kuinkahan paha paikka tuo on asua? Ainakin olen kuullut, että ei mitenkään hirveän hauska paikka ole, mutta asuntoyhtiöstä sanottiin, että se on 20-vuotta vanhaa legendaa eikä olisi enään Jyväskylän pahinta aluetta, mutta silti hieman mietityttää, just äsken nimittäin asuntoa tuolta tarjottiin meillekkin.

Uskaltaakohan tuolla jättää esim. autoa pihalle? Mitä itse olen seurannut niin enimmäkseen noita ulkomaalaisia siellä asuu, ei tietenkään voi pelkästään niiden perusteella sanoa aluetta huonoksi, ihan samanlaisia tallaajia nekin on, osa vaan eri värisiä.

Asunnon koosta ja hinnasta voi toki vetää omia johto päätöksiä. 80 m2

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu