jatkakaa

kuunsirppi kirjoitti:

Se olikin ollut liian hyvää ollakseen totta. Kaunista kuin unta oli kestänyt kaksi viikkoa, kun meiän perhe oli karannut Kreikkaan lämmittelemään suomen kylmän kevään ilmastosta. Ja mikä parasta ei tarvinnut purtaa koulussa KAHTEEN viikkoon, mutta nyt sekin oli lopussa... Vaikka nuo asiat oli kyllä ieniä verrattuna siihen mitä Kreikasta olin muuta saanut....
Kello oli jo melkein kaksitoista yöllä. Aurinko levitti viimeiset säteensä suuren meren ylle punaisina ja keltasisina juovina. Ranta oli aivan autio lukuunottamatta meitä kahta. Rantaa reunustivat korkeat todella komeat puut, jotka kantoivat myös hienoja, vaikkakin myrkyllisiä hedelmiä. Ilma alkoi käydä vähän viileämmäksi, niimpä kaivoin repustanilämpimän hupparin ja vetäsin sen hartioilleni.
Vilkaisin sivusilmällä Jania. Hänen silmät olivat puoliksi ummessa ja tähyilivät jonnekkin kauas merelle.
Itku poltti kurkkuani kun kuvittelin, etten ehkä enää koskaan tämän illan jälkeen näkisi Jania.
Ajatukseni palasivat kaikkiin niihin tapahtumiin, joita olimme saaneet yhdessä kokea......
Kuinka olimme kuumina päivinä ottaneet rannalla aurinkoa ja pelanneet isommallakin joukolla lentopalloa, shoppailtu kaupoissa ja kokeiltu mitä hullunkurisempia hattuja ja esineitä ja pidetty hauskaa, kuinka siinä samaisella kalliolla kerroimme toisille hauskoja juttuja ja nauroimme hulun lailla... Kun taas toisinaan pidimme lempeitä ja hiljaisia hetkiä ajatuksien kanssa ja kuinka kylminä iltoina kietouduttiin toisia vasten ja kuiskuteltiin toisien korviin.......
Havahduin ajatuksista Janin ääneen.
"Janni"
"mmmm" mutisin
"luuleksä et tää meiän juttu vois jatkua, vaikka me asutaan näin pitkän lentomatkan päässä toisista??"Jan kysyi....
Syntyi hiljaisuus kun kumpikaan ei sanonut mitään. mä en pystyny, koska mä oisin varmaan purskahtanu itkuun, jos oisin avannu suuni.
"Aattelin vaa.... Kannattaako ees yrittää???? Vai oisko vaan parasta laittaa poikki ja yrittää unohtaa? mei nimittäi paljoo varmaan toisia enää nähä. Tai onhan mun sukulaiset siellä Suomessa, et ehkä saatan siel piipahtaa mutta...Mä en kyllä tiiä miten ite pystyisin lopettaa ja kestäis kauan unohtaa ku mä rakastan sua NIIN paljon! Sä oot paras muija ketä mullon ollu tähän mennes."
Jan oli alunperin myös Suomesta kotoisin joten osas hyvin Suomee. Sit se muutti jonnekki Amerikkaan ja sieltä Kreikkaan. Suurimmax osax oltiin puhuttu Enkkuu, ni siinä munki kielitaito parani mut joskus myös Suomee puhuttiin!
En taaskaan osannut sanoo juuta enkä jaata, tai kun en vaan yksinkertaisesti pystyny.Mun ois tehny mieli huutaa et kyllä me siihen pystytään ku yhessä yritetään ja rakastetaan toisia mut se jäi sisälle ajatuksiini.
"No joka tapauksessa, mä haluun antaa sulle pienen muiston musta, jatkettiinpa tai ei, ni silti.... Anna käsi"
Mä ojenin melkein tärisevän käden Jania kohti. Jan valutti mun kädelle ohuen kultaisen ketjun, jossa oli pieni hultainen sydän. Mä haukoin henkeäni... "Mä...mä en pysty ottaa sitä vastaan. t-toihan maksaa vaikka kuinka paljon!!" Jan hymyili minulle ja sanoi: "ota vaikka sitten minun mielix, enää en ainakaan takaisin voi sitä ottaa... Se voi olla vaikka myös tavallaan sun synttärilahja, sullahan on huomen synttärit.Mut itseasias mulla on sulle ihan myös symttärilahja erikseen!" Jan veti repustaan pehmeän punaiseen lahjapaperiin käärityn paketin. Siinä, toivottavasti pidät siitä, Hyvää syntymäpäivää!"
"kiitos tosi paljon, ei sun ois todellakaan tarvinnu, oikeesti!" Mä kuiskasin hiljaa ja mietin et mulla ei ollu mitään annettavaa Janille ja mä sain siltä niin kalliita lahjoja. Vaikka mä kyllä tiesin et niitten perhe on tosi rikas, ne asu kunnon kartanossaki mut silti.
Yhtäkkiä sain ajatuksen. Katseeni siirtyi sormiini, riuhtaisin sormuksen pois ja ojesin Janille.
"Tossa sulle! Ainaki siitä muistat mun nimen ja millon ja missä meiän luokkakokous on!" Yritin irvistää, mutta silmäni olivat elottomat!
"kiitos, se jääki mun yhex aarteex!", se sanoi ja työnsi luokkasormukseni sormeensa hymyillen.
"joo, no mun täytyy varmaan lähtee, et kerkeen vähän nukkuuki." Ne sanat vaan valui ulos mun suusta, vaikka mää oisin viel halunnuki jäädä kalliolle istumaan, mutku mä en ois kuitenkaan kauaa pystyny istua siinä etten ois purskahtanu itkuun, ja sitä en halunnu janin eessä tehä joten parempi vaihtoehto oli lähteä.
"joo, mä saatan sut." Jan sanoi ja veti mut ylös kallioltsa ja me lähettiin käsi kädessä hiljaisuuden vallitessa kävelemään meiän mökille päin. Me ei oltu hotellisa niinku useimmat, oltiin saatu vuokrattuu mökki, mikä oliki paljon parempi vaihtoehto. Risteys, jossa meiän tiet eroasisvat lähestyi uhkaavaa vauhtia, ja ku siihen saavuttiin Jan sanoi:"tää taitaa olla sitte tän reissun viimeinen hetki ku nähään?!?" "Joo.. niin taitaa" mutisin ja samassa me kietouduttiin toistemme ympärille ja suudeltiin lujaa ja kauan!
surullisten hyvästinjättöjen jälkeen mä hiipparoin mökille ja hipsin hiljaa huoneeseeni, mikä onni ettei kukaan muu ollu hereillä! Painuin huoneeseeni Ja painoin pääni tyynyyn ja itkin.
Vedin korun taskustani ja katsoin sitä. huomasinettä ripuksessa oil sydämen toisella puolella pieni "laatta" jaohon oli painettu kirjain J. Sehän oli kummankin meidän nimen alkukirjain. Nyyhkytin hiljaa kun vedin syntymäpäivä paketin esille.........

>>jatkakaa>>

kirjoitti:

Anonyymi

Kirjoita kommentti

5000

Lähetä