Kaupunki on suuri ja sen rakennukset vanhoja, kiviseinäisiä. Kävelen vierelläsi pitkin kivettyä katua, yrittäen olla mahdollisimman lähellä sinua.
Juttelemme hieman kipakkaan sävyyn. Kuulostat jotenkin ivalliselta. Olet niin lähellä, mutta kuitenkin niin kaukana. Vaistoan, että haluat päästä minusta eroon mahdollisimman pian.
Kiirehdit edelleni pitkin ylöspäin johtavia rappusia. Yritän saavuttaa sinut, mutta rappuset käyvät jälkeesi mahdottomiski kulkea. Sinä vilkaiset alas minuun, kuin varmistaaksesi etten ehdi perääsi ja katoat jostain väliköstä näkymättömiin.
Askelten ääni kaikuu kovana ja terävänä kivetyllä aukealla. Ääni kuuluu niin läheltä, oudolta...minun askeleeni!
Ohitan pienen aukion varrella olevan kahvion, jonka eteen on aseteltu pöytiä ja tuoleja. Pöytien ääressä istuu ihmisiä, jotenkin niin poissa olevan tuntuisia.
Saavun rakennetun kanavan luo, mutta se yhtyy toisesta reunastaan ihmeellisellä tavoin suurempaan vesistöön.
Nostan katseeni ylös ja tunnen ihanan tuulen vireen ulapalta. Koen voimakkaan vapauden tunteen, vapauden jollaista en ole koskaan aikaisemmin tuntenut.
Samalla tunnen mielipahaa, sinusta. Näin hetken verran sielusi syvyyksiin, näin sen salaisimmat sopukat.
It's time to say good bye, Con te partiró!

Vastaukset 1
Vanhimmat
aikas hyvä.. :)