Hei!
Meillä on tällainen 15-vuotias pikkukoiravanhus. Onko muilla kokemuksia siitä mitä kaikkea voi vanhan koiran kanssa tulla eteen ja miten siitä on selvitty? Missä vaiheessa on tullut eteen päätös päättää raihnaisen vanhuksen elämä? Onko jollain kokemusta siitä, että koira kuolee kotiin ilman eläinlääkärin apua?
Meillä tämä vanhusreppana on ollut kuuro jo jonkin aikaa ja nyt näyttäisi muussakin ymmärryksessä tapahtuvan jotain dementoitumisen tapaista. Kuurous selvästi aiheuttaa myös ahdistuneisuutta, kun yksi aisti on pois pelistä. Fysiikkakaan ei ole ihan entisensä ja kipulääkettä annetaan tarpeen (?) mukaan. Siis silloin kun emäntä huomaa että sille on tilausta.
Meillä on tällainen 15-vuotias pikkukoiravanhus. Onko muilla kokemuksia siitä mitä kaikkea voi vanhan koiran kanssa tulla eteen ja miten siitä on selvitty? Missä vaiheessa on tullut eteen päätös päättää raihnaisen vanhuksen elämä? Onko jollain kokemusta siitä, että koira kuolee kotiin ilman eläinlääkärin apua?
Meillä tämä vanhusreppana on ollut kuuro jo jonkin aikaa ja nyt näyttäisi muussakin ymmärryksessä tapahtuvan jotain dementoitumisen tapaista. Kuurous selvästi aiheuttaa myös ahdistuneisuutta, kun yksi aisti on pois pelistä. Fysiikkakaan ei ole ihan entisensä ja kipulääkettä annetaan tarpeen (?) mukaan. Siis silloin kun emäntä huomaa että sille on tilausta.
Vastaukset 4
Vanhimmat
kun koiran elämä ei ole enää elämisen arvoista.
Kipulääke silloin tällöin, ei sitä tee. Kuuroudestakaan viis, jää parit turhat haukut haukkumatta. Mutta silloin kun kipu on jatkuvaa, ja koira apaattinen. Itsellä on kriteerinä, että koiraa en autoon kanna... Omin voimin pitää viimeinenkin matka taittaa, ellei kaikki tule yllätyksenä ja yhdessä yössä
Olet vaikean, mutta jossain vaiheessa tehtävän päätöksen edessä. Itse sain elää lähes 17 vuotta vaiherikasta elämää pikku aussini Ropon kanssa. Viimeisinä vuosinaan alkoi näkö ja kuulo heiketä, sisäsiisteyden kanssa tuli ongelmia, joista Ropo kärsi ja häpes. Viimeisen kesän aikana alkoi liikkuminen portaissa ja vieraissa paikoissa olla hankalaa Ropolle. Elämän ilo oli hiipumassa, Ropo oli vanha. Koska olimme saaneet elää yhdessä ns. hyvän elämän, katsoin velvollisuudekseni saataa se kunniallisesti loppuun. Elokuussa 2005 eläinlääkäri suoritti Ropolle viimeisen palvelun. Suru ja ikävä tuli, mutta tuli myös helpotus; nyt Ropolla on kaikki hyvin. Miks odottaa mitä tulevaisuus tuo tullessaan.
sokea ja kuuro, lisäksi sillä oli sydänvika. Mutta silti vanhus oli niin pirteä että! Se ei "lyllertänyt" raihnaisesti eteenpäin vaan ravasi komeasti. Ongelmia ja ahdistuneisuutta tuli vasta dementian myötä. 15- vuotiaana hänet nukutettiin ikiuneen. Olisi kai vielä muuten mennyt mutta oma elämänmuutos olisi ollut liikaa vanhalle dementikolle. Koirasta kyllä huomaa kun se ei enää nauti elämästään. Silloin on aika saattaa rakas lemmikki paremmille metsästysmaille.
koiransa kanssa elää noin pitkään yhdessä, niin ajatukset alkavat pyöriä tuossa armahtamisen asiassa silloin kun se alkaa olla ajankohtaista.
Vaistot, ja myötätunto rakasta koiraa kohtaan, tuovat nuo ajatukset esille silloin kun koiran elämä ei enää ole elämisen arvoista.
Raskas päätös, mutta rakastava. Talvi voi olla sairaalle vanhukselle hyvin raskasta aikaa.