Karpela pääpystyyn

Uskomatonta poliisijohdolta, jos se on näin lyhytnenäinen, ettei kestä asiallista arvostelua.
Eniten minua ihmetyttää näiden muiden poliisien suhtautuminen Karpelan siirtoo, kuinka he voivat hyväksyä tälläisen mielivaltaisen toiminnan työtoveriaan kohtaan
Niinsanotuissa työmiesten työyhteisöissä olisi työkaverit marssineet ulos vastaavassa tilanteessa.
haloo Helsingin poliisit näinkö te hoidatte työkaveriin kohdistuneen vääryyden, lakki päästä ja hävetkää.
Luulisi etteivät kehtaa Karpelaa silmiin katsoa.
51032
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Poliisit eivät ole harrastaneet aikoinaan punakaartissa vallalla ollutta demokratiaa, missä johtajat valittiin huutoäänestyksellä. Siksi siellä ei mitään istumalakkoja ole järjestetty.

Äänestä
  • Mukaan Suomessa poliisissa puolustusvoimissa ja seurakunnissa on henkilöstö kaikkein kateellisinta. Mistähän moinen mahtaa johtua.
    Solidaarisuus virkaveljeä kohtaan puuttuu näistä työyhteisöistä. Siksi Karpelan kohtaamaa pompottelua voidaan harrastaa, tietoisena siitä että työyhteisö ei reakoi mitenkään, esimerkkejä näiltä aloilta tuhansia.

    Äänestä

  • Punakaarti tai lahtarijoukko, yks paskan hailee, kyllä meillä työyhteisöissä on suomenmaassa perinteisesti ollut selvä peli "kaveria ei jätetä pulaan".
    Poliisissa taitaa olla noita lahtaripuolen kavereita enemmistä
    önä kun siellä voidaan esimiesten taholta tehdä mielivaltaisa ratkaisuja. Pelästyikö muut, ovat hiljaa ja luimistelevat.

    Äänestä

  • kipeesti kirjoitti:

    Punakaarti tai lahtarijoukko, yks paskan hailee, kyllä meillä työyhteisöissä on suomenmaassa perinteisesti ollut selvä peli "kaveria ei jätetä pulaan".
    Poliisissa taitaa olla noita lahtaripuolen kavereita enemmistä
    önä kun siellä voidaan esimiesten taholta tehdä mielivaltaisa ratkaisuja. Pelästyikö muut, ovat hiljaa ja luimistelevat.

    Poliisihan yritti v. 1976 jolloin pieniä palkkoja yriteltiin nostaa lakon avulla.
    Kun poliisista puutuivat punikit, niin pieleenhän se lakkoilu silloin meni. Kun senkään jälkeen niitä punikkeja ei ole poliisiin palkattu, on poliisi uskonut esimiehiinsä.

    Äänestä

Ei näistä viesteistäsi ymmärrä yhtään mitä tarkoitat.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Poliisijohto häpeä kirjoitti:

Uskomatonta poliisijohdolta, jos se on näin lyhytnenäinen, ettei kestä asiallista arvostelua.
Eniten minua ihmetyttää näiden muiden poliisien suhtautuminen Karpelan siirtoo, kuinka he voivat hyväksyä tälläisen mielivaltaisen toiminnan työtoveriaan kohtaan
Niinsanotuissa työmiesten työyhteisöissä olisi työkaverit marssineet ulos vastaavassa tilanteessa.
haloo Helsingin poliisit näinkö te hoidatte työkaveriin kohdistuneen vääryyden, lakki päästä ja hävetkää.
Luulisi etteivät kehtaa Karpelaa silmiin katsoa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu