Mietin tässä elämääni ja haluaisin jotain neuvoja vanhemmilta ja viisaammilta. Olen 27-vuotias nainen ja olen seurustellut 19-vuotiaasta lähtien. Nyt olen tässä alkanut miettimään, että jos haluan olla tämän miehen kanssa koko loppuelämäni, niin nyt se päätös on tehtävä, sillä haluan lapsia jossain vaiheessa.
Olen alkanut jotenkin kyllästymään tähän vierelläni kulkevaan ihmiseen. Mietin, että mitä teen. Toisaalta haluaisin olla yksin hetken, mutta jos alan ehdottamaan asumuseroa, niin ehkä menetän hänet. Riitelemme paljon, lähinnä sen takia että minua ahdistaa.
Jos totta puhutaan, niin haluaisin kokemuksia. Mietin, että jos nyt olisin sinkku, niin millaisen miehen haluaisin.. Olemme kasvaneet yhdessä ja ihmiset muuttuu vuosien varrella...
Mutta kannattaako pitää kiinni hyvästä miehestä, joka ei juo, ei ole väkivaltainen, hyvä työ, hyvät harrastukset. Vaikeeta tämä elämä... Kumpa olisi aina joku joka kertoisi oikeita vastauksia.
Olen alkanut jotenkin kyllästymään tähän vierelläni kulkevaan ihmiseen. Mietin, että mitä teen. Toisaalta haluaisin olla yksin hetken, mutta jos alan ehdottamaan asumuseroa, niin ehkä menetän hänet. Riitelemme paljon, lähinnä sen takia että minua ahdistaa.
Jos totta puhutaan, niin haluaisin kokemuksia. Mietin, että jos nyt olisin sinkku, niin millaisen miehen haluaisin.. Olemme kasvaneet yhdessä ja ihmiset muuttuu vuosien varrella...
Mutta kannattaako pitää kiinni hyvästä miehestä, joka ei juo, ei ole väkivaltainen, hyvä työ, hyvät harrastukset. Vaikeeta tämä elämä... Kumpa olisi aina joku joka kertoisi oikeita vastauksia.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Minä rakastuin 18 vuotiaana ihanaan mieheen, joka oli minua 6 vuotta vanhempi. Sitä aikasemmin ei minulla ei ollut mitään vakavampaa suhdetta. Asuin silloin vielä kotona. Seurustelimme ja hänen työn takia matkasin välillä ulkomaillekin.
Olin onnelinen, kun joku välitti minusta. 3 vuoden seurustelun jälkeen, sitten päätimme tehdä lapsen ja mennä naimisiin. Ja sitten tuli toinenkin lapsi. Olin hänelle itsestään-selvyys, mutta minulla ei ollut hyvä olla.
Erosimme 4 vuotta sitten, ja osaksi syytän etten asunut yksin enkä koittanut omia siipiäni.
Neuvonkin, että koitat omia siipiäsi... kerro hänelle avoimesti, ja jos hän on niin ihana, niin hän ymmärtää tämänkin.
Tämä on minun kokemukseni, toivottavasti onnistut omassa elämässäsi...
Ei niitä oikeita vastauksia kuules olekkaan, ainoastaan ihmisiä jotka luulevat olevansa oikeassa.
Mutta kyllä elämän on oltava muutakin kuin talouselämää ;)
Järkevä ja looginen elämä on vähän niin kuin ajaisi puolivaloilla.
Olet vielä nuori joten........
Hei!
Minä olen sitä mieltä, että elämässä on tärkeää turvallisuuden tunne ja luottamus. Jos elämäsi on vakaata ja sinusta välitetään / arvostetaan, älä missään tapauksessa heitä sitä menemään vain sen takia, että haluat kokeilla jotain uutta ja mielenkiintoista. Voihan oman elämänsä piristys olla vaikka opiskelu tai jokin muu tapa hankkia sivistystä. Ei oma viihtyminen ja virkistyminen tarvitse miehen vaihtoa. Ole itsekkäämpi, mutta silti pidä ja vaali tätä hyvää ja turvallista ihmissuhdetta. Sitten kun toivottavasti hankitte yhteisiä lapsia, heillä on turvallinen maaperä omassa kodissa kasvaa tasapainoisiksi ihmisiksi, jossa heitä rakastetaan. Jos käyt kokeilemassa välillä jotakin muuta ja samalla myös puolisosi etsii uusia elämänkokemuksia, ei teidän liittonne jatkossa tule ikinä ennalleen, vaan perusturvallisuus ja tasapaino ovat iäksi hävinneet. Kannattaa uskoa, ettei joku toinen ihmissuhde voisi antaa sinulle mitään mitä sinulla on jo nyt. Arvosta sitä!
ei ole. Toisaalta olisi ehkä hyvä viettää nyt vähän aikaa sinkkuelämää. Sitten kun on lapsia, sitä ei voi enää tehdä. Hyvässäkin parisuhteessa tulee niitä aikoja, jolloin mikään ei enää tunnu miltään. Kliseinen, mutta toimiva neuvo: Keskustelkaa ja pohtikaa asiaa yhdessä.
Kuka ottaa mitenkin!
Toimivassa parisuhteessa on pitemmän päällekin säpinää.
Tietenkin, varsinkin lasten hankinnan jälkeen täytyy olla tietty perusturvallisuu ja jatkuvuus.
38-avioliittovuoden aikana olen todennut että ensihuuman haihduttua tärkeiksi muodostuvat yhteinen käsitys raha-asioista, lasten kasvatuksesta ja pääasiallisista harrastuksista.
Yhteinen näkemys tulevan elämän tavoitteista on tärkeää.
Kumpikin tarvitsee oman reviirin, myös ajallisesti.
Kummallekin on muodostunut oman hallinnan alueet.
Asiat kuitenkin suunnitellaan yhdessä.
Riitelystä. Meillä onneksi asiat jakautuvat siten että ne jotka ovat vaimolle tärkeitä, eivät ole minulle mitään kynnyskysymyksi. Ja päin vastoin.
Joskus vaimo ottaa kierroksia kun havaitsee minun kiinnostukseni olevan keinotekoista.
Kerrot olevasi 19 v. ja haluavasi joskus lapsia. Mutta sanot myös, että "nyt se päätös on tehtävä". Mikä päätös sinun on nyt tehtävä? Sinullahan on parikymmentä vuotta aikaa haluta lapsia!
Hän sanonut että "Olen 27-vuotias nainen ja olen seurustellut 19-vuotiaasta lähtien."
eli 27v, ei 19v..