onko olemassa lakia?

Minulla on ensi keskiviikkona ennustan ilmaiseksi-ilmoitus lehdessä.onko siihen olemassa lakia?lakikirjassa oli aiheesta jotain mutta en lukenut.
1159
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Huijaaminen on rikos, jos huijari yrittää hyötyä uhristaan taloudellisesti tai muuten tätä vahingoittaa, tai saada itselleen muuta etua. Siis jos otat rahaa höpötyksiäsi vastaan uhreiltasi, tai muuten yrität hyötyä heistä, niin syyllistyt petokseen.

-------------
RIKOSLAKI:
"Petoksesta ja muusta epärehellisyydestä

1 § (24.8.1990/769)

Petos

Joka, hankkiakseen itselleen tai toiselle oikeudetonta taloudellista hyötyä taikka toista vahingoittaakseen, erehdyttämällä tai erehdystä hyväksi käyttämällä saa toisen tekemään tai jättämään tekemättä jotakin ja siten aiheuttaa taloudellista vahinkoa erehtyneelle tai sille, jonka eduista tällä on ollut mahdollisuus määrätä, on tuomittava petoksesta sakkoon tai vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi."

-----------

Uskoisin että ilmaiseksi saat valehdella vapaasti. En kyllä ymmärrä, mikä saa sinut niin tekemään.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


toimin ennustajana kirjoitti:

Minulla on ensi keskiviikkona ennustan ilmaiseksi-ilmoitus lehdessä.onko siihen olemassa lakia?lakikirjassa oli aiheesta jotain mutta en lukenut.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu