dsc-f828

vikainen

Muuten olen ollut melko tyytyväinen kameraan, melkein perinteisen filmikameran veroinen, mutta löysin kamerasta pahan syntymävian. Luonnonvalossa ja valkoista taustaa vasten kuvatessa lyhyillä sivuilla on selkeä punertava värisävy.Pidän vikaa piilevänä koska tuollaisia kuvaustilanteita on tullut nyt muutaman vuoden aikana tosi harvoin, viallisia kuvia on ehkä yhteensä alle kymmenen. Yleensä niissäkin vian voi vain aavistaa kun osaa katsoa. Mutta aivan selvästi joko kennossa tai objektiivissa on valmistusvirhe. Kuvatiedostoista pystyy lukemaan kameran, aukon, valotusajan ja päivämäärän ainakin. Aivan kiistatta vika on ollut kamerassa alusta lähtien. Tämän on todennut myös korjaamo eikä Sonyn maahantuojakaan sitä kiellä. Mutta takuu tuolla kameralla oli jostakin syystä vain yksi vuosi ja nyt sitten Sony kieltäytyy korjaamasta tekovikaa omalla kustannuksellaan. He ovat sitä mieltä että minun pitäisi maksaa n. 200e lisää maksamani 1000e lisäksi, että saisin ehjän kameran!

kameran myyjäliike oli hesalainen studio Lehmusvuori. halusin ostaa kameran nimenomaan kuluttajansuojan takia Suomesta vaikka netistä tilaamalla olis tullut satoja euroja edullisemmaksi. Lehmusvuori on lähtenyt nettisivunsa mukaan ulkomaille ja tulee joskus kesällä, ehkä. Tässä sitä ollaan. Mielestäni Sony tekee pahan virheen kun kohtelee asiakastaan tällä tavalla. Kuinka millään vakavasti otettavalla yrityksellä on varaa jättää syntymävikainen kamera ilman korjausta. Ja syntymävian he ovat myöntäneet itse! Vika on todella selalinen, että täytyy osata katsoa ja tutkia erilaisia kuvia, vika tulee vain tietyssä harvinaisessa tilanteessa. Testikuvia maallikot eivät ota, en ainakaan minä osannut ottaa. Tästä voi päätellä kaksi asiaa: kannattaa välttää Sonyn tuotteita - firma jättää asiakkaansa heitteille - tai sitten tutkia tuote järjestelmällisesti ja lähes laboratorio-oloissa jotta kaikki viat tulisivat esille. Valitsen itse tietysti ensimmäisen vaihtoehdon - laitevalmistajia on muitakin kuin Sony. Kilpailutilanteessa ratkaisee ainakin minulla suhtautuminen asiakkaisiin. Aiemmin luulin yrityksen olevan asialinjalla kun laadusta on kyse, nyt huomaan sen erilaiseksi!

14

998

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Hanki munat

      Jos ovat myöntäneet valmistusviaksi niin takuulla ei ole merkitystä. Valmistusviat pitää korjata myös takuuajan jälkeen. Tästä on ennakkopäätöksetkin jo olemassa. Kuluttaja-asiamiehen mukaan laitteen tulee kestää sille järjellisesti oletettavissa oleva elinikä. Telkkari ei siis saa nyrjähtää parissa vuodessa eikä kamera vuodessa.


      Myyjäliikkeeseen vaan antamaan palautetta ja niiden tulee hoitaa homma kuntoon. Asiakasta EI saa käskeä itse ottamaan yhteyttä maahantuojaan uuden kuluttaja-asiammiehen tulkinnan mukaan. Liikkeen tulee hoitaa asia vaikka mieluusti yritävätkin kaataa homman asiakkaan niskaan.

      Liikettä (ja Sonya liikeen kautta) nyt vaan reippaasti pillistä kiinni ja hieman uhkailua niin johan korjaavat. Hanki munat!

      • jee

        gyper sotin takkuuvan opjektiivi saatiin kaheksan kuukauden hirveen vääntämisen jälkeen lähtemään ranskan tehdas huoltoon päätös kameran tullessa takas TAKUU tapaus .Täällä suomen sonyn hultopäälliköstä-mustanpörssin puoti puksuun kaikki vedättivät ett itseaiheutettu , onneks en antannu ihan heti periks.Uhkailivat ihan hirveillä kustannuksilla


      • toi onnistui
        jee kirjoitti:

        gyper sotin takkuuvan opjektiivi saatiin kaheksan kuukauden hirveen vääntämisen jälkeen lähtemään ranskan tehdas huoltoon päätös kameran tullessa takas TAKUU tapaus .Täällä suomen sonyn hultopäälliköstä-mustanpörssin puoti puksuun kaikki vedättivät ett itseaiheutettu , onneks en antannu ihan heti periks.Uhkailivat ihan hirveillä kustannuksilla

        joo meillekin sanoi sonyn huollosta että lähetetäänkö ranskaan, maksaa jotain vajaa 200e. sanoin ei kiitos ja pyysin kameran takaisin. MITEN sinä onnistuit lähettämään kameran mutta ei tarvinnut maksaa?!!!! onneksi olkoon! Ihan karmeeta jengiä Sony Finlandissa - ihan kuin olis jokainen korjaus heidän omasta palkasta pois - väliäkö sillä onko valmistusvika vai ei -ja sillä minkä maineen he luovat firmalle!


    • Munattomalle

      Jos ei liike vastaa huutoon niin kuluttajaneuvojaan yhteys. Se kyllä jäljittää tyypin. Samoin se voi piiskata Sonya toimimaan oikein jos eivät muuten usko.

      SUN homma ei ole ottaa yhteyttä maahantuojaan missään tilanteessa. Jos liikettä ei ole tai sillä ei ole yhteistyöhaluja niin kuluttajaviranomaiset hoitaa eteenpäin ja samalla myyjäliike saa leiman paskasta palvelusta jonka ovat ansainneet.

      • sony

        tarkennus: kyse on VALMISTUSVIKAISESTA kamerasta. Ei sellaisesta jossa vika syntyy vuoden tai kahden sisällä. Vika on selkeästi todennettavissa uudella kameralla otetuista kuvatiedostoista. sitä on vaan vaikea havaita, saattaa olla että osa viallisista ei tule koskaan ilmi. Sonyn huoltokoordinaattori vaan totesi että johonkin on raja vedettävä ja se on tässä - he eivät korjaa vikaa kustannuksellaan!

        Kerroin että jos näin on, niin tulen ottamaan yhteyttä kulutta-asiamieheen sekä ilmoittamaan Sonyn toiminnasta netin keskustelupalstoilla. Tuohon huotokoordinaattori totesi, että jos kirjotan asiata netissä, niin heillä ovat kyllä lakimiehet jotka hoitavat homman. Uhkasi siis lakimiehillä jos ilmoitan netissä yleisesti Sonyn kannan etteivät korjaa valmistusvikaista kameraa! Koordinaattori ei sentään uhannut laittaa mafiaa perään mutta paljosta ei puuttunut!

        Kuluttaja-asiamies selvitää parhaillaan juttua, voi mennä muutama päivä ennenkuin vastaa.

        Sen vaan sanon tästä kokemuksesta että enää en luota Sonyn laatuun enkä siihen että vastaavat omista virheistään ja tuotteistaan. Enkä myöskään pidä huoltokoordinaattorin uhkausta lakimiehillä hyvän tavan ja lain mukaisena - ei hän ainakaan lisää asikakita työnantajalleen tuolla tavallla kerää.


      • kirjoittaa ulkomaisiin
        sony kirjoitti:

        tarkennus: kyse on VALMISTUSVIKAISESTA kamerasta. Ei sellaisesta jossa vika syntyy vuoden tai kahden sisällä. Vika on selkeästi todennettavissa uudella kameralla otetuista kuvatiedostoista. sitä on vaan vaikea havaita, saattaa olla että osa viallisista ei tule koskaan ilmi. Sonyn huoltokoordinaattori vaan totesi että johonkin on raja vedettävä ja se on tässä - he eivät korjaa vikaa kustannuksellaan!

        Kerroin että jos näin on, niin tulen ottamaan yhteyttä kulutta-asiamieheen sekä ilmoittamaan Sonyn toiminnasta netin keskustelupalstoilla. Tuohon huotokoordinaattori totesi, että jos kirjotan asiata netissä, niin heillä ovat kyllä lakimiehet jotka hoitavat homman. Uhkasi siis lakimiehillä jos ilmoitan netissä yleisesti Sonyn kannan etteivät korjaa valmistusvikaista kameraa! Koordinaattori ei sentään uhannut laittaa mafiaa perään mutta paljosta ei puuttunut!

        Kuluttaja-asiamies selvitää parhaillaan juttua, voi mennä muutama päivä ennenkuin vastaa.

        Sen vaan sanon tästä kokemuksesta että enää en luota Sonyn laatuun enkä siihen että vastaavat omista virheistään ja tuotteistaan. Enkä myöskään pidä huoltokoordinaattorin uhkausta lakimiehillä hyvän tavan ja lain mukaisena - ei hän ainakaan lisää asikakita työnantajalleen tuolla tavallla kerää.

        Ehkä kannattaisi kirjoittaa ulkomaisiin digikamerafoorumeihin tuosta Sonyn viasta, ehkä selviäisi miten muualla Sony on siihen suhtautunut jos se on yleinen vika eikä vain maanantaikappale. Samalla saisivat tietää Suomen Sonyn meiningistä... Esim. parhaaksi sanotulla http://www.dpreview.com/ -sivustolla on foorumit eri kameramerkeille. Sinne vaan viestiä! Eikä tarvitse tosiaan lakimiesuhkailuista välittää - uhkailija joutuu raastupaan itse!


    • Mika...

      ... ca:sta siis normaalista värien siirtymisestä? mitä tarkoitat lyhyellä sivulla? esiintyykö tuo vika siis tietyllä kuva-alueella kohteesta riippumatta? tuleeko vika kaikilla aukkoarvoilla?

      Kyselen näitä siksi, että itsellänikin on tuo kamera ja olen pitänyt värien siirtymistä sen pahinpana ongelmana, vaikka olen ollut siihen kovasti tyytyväinen muuten ja värien siirtymääkin on oppinut varomaan kun tietää minkälaisissa kohdissa se on silmiinpistävää.

      • ole normaalia!

      • Mika...
        ole normaalia! kirjoitti:

        ei ole kyse siitä kromaattisesta aberraatiosta. Laitoin yhden kuvan osoitteeseen:
        http://www.flickr.com/photos/jyka/

        ...ca:ta tuo. Eikä varmaan näy tosiaan helposti muuta kuin kuvan olosuhteissa. Vaikea arvailla onko vika kennossa vai optiikassa, mutta selvä virhe tuossa kyllä on. Pitääkin testata oma kamera josko vastaavaa pulmaa esiintyy en nimittäin ole tähän mennessä havainnut.


      • strömström
        ole normaalia! kirjoitti:

        ei ole kyse siitä kromaattisesta aberraatiosta. Laitoin yhden kuvan osoitteeseen:
        http://www.flickr.com/photos/jyka/

        Täysin mustaan kuvaan ei siis jää mitään punaisen "vuotojälkiä"?


    • harvoin

      Vain kun kuvaa luonnonvalossa ja valkoista taustaa vasten. joskus näkyi kyllä sinistä taivastakin vasten. Ehkä tulevan valon aallonpituus vaikuttaa?
      Usemmasta tuhannesta kuvasta 99% on ok, lopuissa näkyy hieman kun osaa etsiä tai ei ollenkaan. Keinovalossa ja salamalla kuvatessa ei ollenkaan.

      Joku sanoi, että ennen kennoa on mikrolinssistö, jonka lasimateriaali on erilainen kuin varsinaisen zeissin objektiivin ja tää johtuis siitä.

      Mutta siis Sony Finland kieltäytyi korjaamsta vikaa kustannuksellaan vaikka kuvatiedostoja kun katsoo taaksepäin niin näkee, että vika on ollut jo uudessa kamerassa! Ja tiedostoissa on päivämäärä ja kameramalli rekisteröityinä. He myös myöntävät että kyseessä on valmistusvika!!!!!

      Ja kaiken lisäksi huoltokoordinaattori uhkasi yhtiön lakimiehillä, jos laitan tästä nettiin juttua! Aivan uskomatonta - siis TODELLA - en olis uskonut ennekuin olen kokenut tämän!

      Laitoin lisää kuvia, joista näkee, että vika on vain harvoin näkyvissä, siis tosiaan piilevä. Epäilen että suuri osa ei koskaan huomaa vikaa tai ei välitä siitä,ajattelevat että ne ovat ikäänkuin pilalle menneitä kuvia kuten filmikamerallakin joskus on tullut...

      http://www.flickr.com/photos/jyka/

    • hannu hanhinen

      jo vuonna 2005 oli sonyn kennoissa havaittu vikoja. Yässä listassa on muitakin kameramerkkejä. Loppupuolella kerrotaan, että kaikkien näiden kennovalmistaj on Sony - että hyvin menee. Siis pitää varoa muidenkin kameroita!

      http://www.imaging-resource.com/badccds.html

      • Mika...

        .. onko täällä joku hysterakampanja meneillään. Totta kai kaikkea pitää varoa ja kaikessa voi olla vikaa mistä hitosta sitä voi etukäteen tietää. Pitää vaan koittaa elää tässä viallisessa maailmassa. En minä itsekään mikään täydellinen ole vaikka aika lähellä sitä. muttä ei ole vielä vaimo lähettänyt vaihtoon:)


    • neropatti1

      Joulukuviin ja lahjoihin nyt panostetaan. Kameroita ostetaan ja koska sijoitus on suuri niin ehkä tutustutaan ensin mitä on tarjolla ja laadun pitäis olla ok ettei tule pettymyksiä. On HYVÄ että kameroista keskustellaan ja kokemuksista tiedotetaan!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Valkeakosken tappo

      "Tyttö löytyi poliisin mukaan kuolleena läheisestä metsästä muutaman sadan metrin päässä kotoaan. Uhrin löysivät hänen k
      Henkirikokset
      169
      29539
    2. Kuka oli tekijä?

      Jos tekijä oli suomalainen, onko hänen vanhempiaan jo tavoitettu? Mitä mieltä ovat aikamiespoikansa teosta? Entä puoliso
      Valkeakoski
      214
      18983
    3. Valkeakosken murhaaja-raiskaaja on kantasuomalainen mies tiedottaa poliisi

      Some- ja palstapersut ehtivät jo moneen kertaan julistaa tekijän maahanmuuttajaksi. Miten meni niin kuin omasta mielestä
      Maailman menoa
      393
      9990
    4. 15-vuotiaan ruumis valkeakoskella

      Nuoria tyttöjä tappavat miessaalistajat ja toiset nuoret. Miessaalistajille ruumiin kätkeminen tai tuhoaminen ei ole on
      Poliisi
      27
      6425
    5. Valkeakosken kiinniotettua ei epäillä

      Kummallisia kommentteja ja uhkauksia poliisi taas jakelee orjakansalle muituttaakseen verisrstä kostosta jos rahvas kapi
      Maailman menoa
      19
      4313
    6. Kantasuomalainen mies pidätetty - ulkomaalaiset syyttömiä tekoon

      Verityöstä on pidätetty vuonna 2005 syntynyt mieshenkilö. Ulkomaalaisilla ei mitään yhteyttä tekoon.
      Valkeakoski
      194
      3863
    7. Onko tekijän nimi tiedossa?

      Joko tiedetään?
      Valkeakoski
      56
      2909
    8. Miksi kaupunki toivoo nuorilta malttia?

      https://www.hs.fi/suomi/art-2000010453236.html "Älkää suunnitelko kostoa" Mistä on kyse? ”Toivomme, että nuorten taho
      Valkeakoski
      43
      1517
    9. Miten meidän käy

      Olen syvästi pahoillani puolestasi siitä, mitä kävi. En ehkä pysty sitä täysin kertomaankaan sinulle. Tuo on taustalla m
      Ikävä
      50
      1299
    10. Toivottavasti tekijää ei suojella

      Eikä mitään peitellä. Itselläni on 15-vuotias tytär myös ja voin hieman kuvitella tilannetta. Nämä tämmöiset tapaukset v
      Valkeakoski
      61
      1283
    Aihe