Hei!
Minkälaisia taidekouluja löytyisi harrastusomaiseen taidemaalauksen opetteluun Pirkanmaalta tai muualta Etelä-Suomesta? En siis etsi päiväkoulua, ja aio ammattitaiteilijaksi, vaan enemmänkin etäopiskelun/lähipäivien yhdistelmää. Tasoltani olen aika aloittelija.
Kansalaisopistoissa on aina jotain kursseja, mutta onko sellaisia etäkursseja/kouluja, joissa voisi harjottelun tehdä pääosin kotona ja sitten opettaja antaisi noista palautetta lähiopetuspäivillä, tjsp. Ongelmani on ehkä juuri se, etteivät säännölliset harjoitusajat oikein sovi tämän hetkiseen elämääni.
Opetukselta kaipaisin lähinnä perinteisen piirustustaidon opetusta sekä värioppiin ja öljyväritekniikkaan syventymistä. Luovuus minulla on ihan omasta takaa, mutta teknikkaan kaipaisin oppia.
Itseopiskelu on toki aina mahdollista, mutta ehkäpä ammattiopettajan avulla voisi kehittyyä hieman nopeammin ja saada arvokasta palautetta omista taidoistaan. Laadukkaasta opista olisin valmis myös maksamaan.
Suositelkaapa jotain opinahoja.

Vastaukset 2
Vanhimmat
En osaa tätä suositella, kun en ole etänä opiskellut taidetta, mutta Kansanvalistusseuran etäopistossa on myös kuvataiteen kursseja:
http://www.etaopisto.fi/kuvataide/esittely_kuvataide.htm
Kiitos vihjeestä. Tuo saattaisi olla yksi ihan hyvä vaihtoehto, vaikkakin ehkä kaipaisin myös niitä lähipäiviä tai leirejä, jolloin voisi paremmin keskustella opettajan kanssa ja samalla nähdä muiden opiskelijoiden töitä.