Tulorajat

Hei! Opiskelen amk:ssa, ja juuri saamani tiedon mukaan ns. vapaa tuloni on tältä vuodelta ylittynyt roimasti. En ole koskaan ennen ollut vastaavassa tilanteessa, joten kysyisinkin onko kenellälkään kokemusta vastaavasta tilanteesta?
Milloin opintotukea pitää alkaa palauttamaan? Voiko sitä palauttaa pienemmissä erissä?

Terveisin; Vastauksista kiitollinen,liikaa tienannut, mutta siltikin köyhä opiskelija
6595
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

www.kela.fi, voiskohan olla, että sieltä löytyvät ohjeet, lomakkeet ja jopas jotakin, ehkä jopa kelan yhteystiedot jos vieläkin on epäselvää!

nimim. 3 kuukauden tuet tänä vuonna perunut

Äänestä

Olin tosiaan koko kesän töissä, ja sen verran meni yli että yhden tukikuukauden joudun palauttamaan tai perumaan. Peruin siis joulukuun opintotukeni, ensi kuussa ei siis tule kelalta rahaa tilille.

Opintotuki pitäisi palauttaa mahdollisimman pian, koska muuten sitä voidaan alkaa perimään käsittämättömällä 15% korolla takaisin.

Käsittääkseni opintotukea voi palauttaa kuukauden kerrallaan. Rahaa voi palauttaa suoraan kelan tilille, tai sitten perua tulevia kuukausia (tässä tapauksessa pystyt perumaan enää joulukuun tuen). Rahan palautus on tehtävä ensi vuoden maaliskuuhun mennessä. Jos nämä vaihtoehdot eivät sinulle käy, niin kannattaa varmaan mennä reippaasti kelan toimistoon sopimaan erikoisjärjestelyistä.

Lisätietoja kela.fi -> opiskelijalle -> opintoetuudet -> omien tulojen vaikutus.

Kysy jos jokin jäi mietityttämään.

Äänestä
  • Kiitos vaan asiallisesta vastauksesta. Onpas tyhmää, että ne pitää noin pian palauttaa... Täytyy varmaan käydä siellä Kelan toimistossa kyselemässä voisko tukea palauttaa vähän pienemmissä erissä, kun elääkin jollain täytyis..
    t: aloittaja, joka ei osaa käyttää omia aivojaan...

    Äänestä

  • vastauksesta kirjoitti:

    Kiitos vaan asiallisesta vastauksesta. Onpas tyhmää, että ne pitää noin pian palauttaa... Täytyy varmaan käydä siellä Kelan toimistossa kyselemässä voisko tukea palauttaa vähän pienemmissä erissä, kun elääkin jollain täytyis..
    t: aloittaja, joka ei osaa käyttää omia aivojaan...

    eli itse sian 2000euron mätkyt kelalta ja maksan sitä pois 30e:n erissä ainakin toistaiseksi. Korkoa ei enää lisää tule, joten ihan sama maksaako kerralla pois vai osissa.
    Tein kelalle selvityksen että ei ole varaa maksaa ja suostuivat sitten. pItää itse ehdottaa maksusuunnitelmaa, yleensä suostuvat hyvin. Kela reagoi tämän vuoden ylityksiin vasta joskus vuoden päästä.

    Itselläni meni vuonna 2004 tulot yli ja vasta 2006 alkuvuodesta sain asiasta tiedon.

    odottele siis rauhassa

    Äänestä

  • voikkiks kirjoitti:

    "Itselläni meni vuonna 2004 tulot yli ja vasta 2006 alkuvuodesta sain asiasta tiedon.
    odottele siis rauhassa"

    Aivan, odottelemalla pääset maksamaan takaisin mukavalla 15% korolla, kiirehtimällä säästät satoja euroja.

    Kun sinulla tulorajat meni yli 2004, niin opintotukikuukaudet olisi pitänyt maksaa takaisin 2005 maaliskuuhun mennessä. Et maksanut, joten kela rankaisee. Täydellinen esimerkki siitä miten asioita ei pidä hoitaa.

    Äänestä

  • liikaa tienannut kirjoitti:

    jepuli, aivan. niin olisi pitänyt toimia kyllä! Itse en silloin seurannut tulojani tarkkaan joten pääsi jäämään maksettavaksi. Toisaalta, tienasin niin paljon liikaa että en olisi ehtinyt kolmessa kuukaudessa maksamaan takaisin ja pysynyt hengissä samalla.

    Oma mokani, en ollut tarkkaavainen. Olkaa muut huolellisimpi=)

    ps. siitä lähtien olen minäkin tarkkaan katsonut tulojani ja pidättäytynyt työnteosta ja perunutkin parit tuet

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

paukkuvat kirjoitti:

Hei! Opiskelen amk:ssa, ja juuri saamani tiedon mukaan ns. vapaa tuloni on tältä vuodelta ylittynyt roimasti. En ole koskaan ennen ollut vastaavassa tilanteessa, joten kysyisinkin onko kenellälkään kokemusta vastaavasta tilanteesta?
Milloin opintotukea pitää alkaa palauttamaan? Voiko sitä palauttaa pienemmissä erissä?

Terveisin; Vastauksista kiitollinen,liikaa tienannut, mutta siltikin köyhä opiskelija

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu