Minulla on ensi syksynä muutto edessä pieneen kerrostalo yksiöön, sillä aloitan opinnot yliopistossa. Olen tähän asti asunut isovanhempieni luona kultaisennoutajani kanssa. Koira on tottunut leppoisaan maalaiselämään, eikä ole koskaan esim. käynyt lenkillä muualla kuin metsäpoluilla ja pienessä taajamassa.
Minulla kävi sikäli hyvä tuuri, etten tarvitse kämppistä, vaan saan oman asunnon. Minulla on suuri huoli ettei kultaiseni sopeudu kaupunkielämään. Se on kolmivuotias uros ja aina ollut hieman epäluuloinen kaikkea uutta kohtaan. Muttei kuitenkaan aggressiivinen. Sairaat isovanhempani eivät voi siitä huolehtia, sillä se tarvitsee vähintään kaksi pitkää lenkkiä päivässä.
Jos joku on ollut samassa tilanteessa kuin minä, niin kertoisitteko kuinka koiranne sopeutui muutokseen ja riittikö teillä aika hyvin opintoihin ja koiran ulkoilutukseen muuhun hoitoon? Tiedän, että ensimmäinen vuoteni tulee olemaan erittäin kiireinen ja rankka opiskelun vuoksi, joten pakostikin pelottaa ettei minulle jää aikaa/jaksamista koirani hoitamiseen.
Koira on minulle erittäin rakas, joten siitä luopuminen tuntuu mahdottomalta.
Minulla kävi sikäli hyvä tuuri, etten tarvitse kämppistä, vaan saan oman asunnon. Minulla on suuri huoli ettei kultaiseni sopeudu kaupunkielämään. Se on kolmivuotias uros ja aina ollut hieman epäluuloinen kaikkea uutta kohtaan. Muttei kuitenkaan aggressiivinen. Sairaat isovanhempani eivät voi siitä huolehtia, sillä se tarvitsee vähintään kaksi pitkää lenkkiä päivässä.
Jos joku on ollut samassa tilanteessa kuin minä, niin kertoisitteko kuinka koiranne sopeutui muutokseen ja riittikö teillä aika hyvin opintoihin ja koiran ulkoilutukseen muuhun hoitoon? Tiedän, että ensimmäinen vuoteni tulee olemaan erittäin kiireinen ja rankka opiskelun vuoksi, joten pakostikin pelottaa ettei minulle jää aikaa/jaksamista koirani hoitamiseen.
Koira on minulle erittäin rakas, joten siitä luopuminen tuntuu mahdottomalta.
Vastaukset 3
Vanhimmat
aikoinaan muutettiin hauvani kanssa eikä ainakaan minun typyllä ollut ongelmia muuton kanssa. Sinänsä meillä oli tuuria että lähellä oli peltoja ym.joten oli suht."kodikasta" ja kyllä sitä aikaakin jäi koiralle. Mun mielestä se on vaan järjestelykysymys. Itse en koskaan, missään tapauksessa harkinnut edes luopuvani rakkaasta kaveristani. En edes lääkäreiden painostuksen alaisena (allergia astma) ja niinpä hyvin pärjättiin melkein 13.v :)
miten menee. voihan se olla että koirasi stressaanuu ja varmasti sen tekeekin, mutta kun arki alkaa luisua niin eiköhän se siitä. yritä pitää päivän ohjelmat ainakin ekat viikot kellon samoina milloin herätään, syödään, milloin koira jää yksin milloin tulet takaisin ymm se helpottaa koiran stressiä. myös säännöllinen liikunta helpottaa niin koiran kuin ihmisenkin stressiä. kysele koirallesi hoitajia ja tutustuta heidät hyvissä ajoin ennen kiireitä. koirasi on melko nuori ja kultainennoutaja sopeutuu yleensä paikkaan kuin paikkaan jos sillä on oma ihminen.
itse muutin puolivuotta sitten maalta kerrostalo asuntoon chihuahuan ja papillonin risteytyksen kanssa ja hyvin on pyyhkinyt. aluksi oksensi ja oli stressantunut, mutta onneksi löysin mukavan hoitajan Ticolle pitemmiksi työpäiviksi niin arki alkoi sujua. lycka till!!
Olen sitä mieltä, että aluksi saattaa olla hankalaa sopeutua, mutta kunhan arki astuu kuvaan niin tottuu varmasti. Muista, että koti on koiran "pesäpaikka" ei sen siellä tarvitse riehua ja kuluttaa energiaa, eikä tuo yksiö sinusta huonoa koiran omistajaa tee.
Aktivointi tapahtuu ulkona.
Ja varmasti tulet löytämään aikaa koiralle. Se on järjestely kysymys. Minä olen opiskelija ja koiran kanssa touhuilu onnistuu aivan mainiosti.
Mielestäni luopuminen sinun elämäntilanteessasi koirasta olisi tarpeetonta sillä varmasti pystyt siitä huolta pitämään! Tsemppiä!