Kutsu kuuluu

"Tulkaa minun tyköni kaikki työtätekevät ja raskautetut, niin minä annan teille levon."

Nämä Jeesuksen Kristuksen sanat kaikuvat vielä tänäkin päivänä taakoitetun ihmisen korviin. Elämän syke ja tahti on viime vuosina kiihtynyt entistä kovemmaksi. Ihmisestä otetaan esim. työelämässä irti enemmän kuin monesta on irtiotettavaa ja siitä on seurauksena: UUPUMUS.

Jokainen meistä joutuu kulkemaan oman "Via Dolorosamme" täällä maan alhoissa. Ei ohita surut ja murheet myöskään uskovaista ihmistä. Monesti joudumme tiettyjen asioiden kohdalla neuvottomina kysymään Isältä: MIKSI?

Mutta murheiden ja taakkojen keskellä kamppaileva Jumalan lapsi tietää lohduttavan sanan: Ei pisaraakaan liikaa.
Eli Isä tietää mitä lapsi sietää.

Me ihmiset olemme valitettavasti
sellaisia "olioita", että jos meillä menee kaikki tosi hyvin, niin silloin helposti unohdamme, mistä tämä hyvyys tulee: Jumalalta.

Siksi Isä joutuu aina silloin tällöin "kiristämään ruuvia" eli kurittamaan lastaan, jotta lapsi muistaa kohottaa katseensa sinne, mistä apu tulee.
Tuska, kärsimys jne. pitävät meitä useimmiten lähellä Jumalaa. Joku saattaa katkeroitua, mutta toivottavasti jokainen pystyy välttämään tuon katkeruuden kalkin.

Muistetaan ystävät, että

Ei pisaraakaan liikaa.

"Tulkaa minun tyköni..."

Siunausta sinulle matkamies!
358863
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 35

Vanhimmat

Eiköhän se kuitenkin ole niin että kärsimykset ja murheet kulkeutuvat meidän jokaisen kannettavaksi ilman jumalaakin. Lapsia kuolee, ihmisiä kuolee omaa syyttään onnettomuuksissa, sairauksiin, väkivaltaan, sodissa, nälkään jne ilman minkään jumalan sekaantumista asiaan.
Elämä on sellaista, sattumanvaraista, eivät tuska ja kärsimys ole jumalan tapa kurittaa meitä, vaan osa elämää ja sellaisinaan ne on kestettävä. Eikä jumala anna kenellekään lepoa, on osattava levätä ihan itse. Eikä se apukaan tule katsetta kohentamalla, vallankumous vois sen sijaan olla jotakin!

Äänestä
  • ei levoton ihmislapsi saa tänä päivänä diskojen pauhinasta, ei ravintolasalien savuisista hämäristä, ei olutkolpakon vaahdosta jne.

    Rauhan sisimpäänsä ihminen saa jostain aivan muualta.

    Joh.14:27

    "Rauhan minä jätän teille: minun rauhani - sen minä annan teille. En minä anna teille niinkuin maailma antaa. Älköön teidän sydämenne olko murheellinen älköönkä peljätkö."

    Sieltä se rauha ja lepo löytyy ihmissydämeen - Golgatan keskimmäisen ristin luota.

    Äänestä

  • "Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut, että hän antoi ainokaisen Poikansa, ettei yksikään, joka häneen uskoo, hukkuisi, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä."

    Äänestä

  • ,

    Äänestä

  • 1.Tim. 6:7

    "Sillä me emme ole maailmaan mitään tuoneet, emme myös voi täältä mitään viedä."

    Tässä Paavali toteaa Timoteukselle kiistämättömän totuuden, joka ei ole aikojen saatossa muuttunut miksikään.

    Valitettavan moni ihminen laittaa itsensä ja elämänsä peliin maallisen mammonan perässä juoksemiseen ja sen tavoitteluun. Tämän mammonan tavoittelun jalkoihin saattavat jäädä perhe, ystävät jne.
    Pitää kohota uraputkessa korkeammalle ja korkeammalle.

    Hyvin monen isän silmät avautuvat silloin, kun linnut (= lapset) ovat lentäneet pesästään ja isät toteavat monesti katkerastikin katuen: "Olisi pitänyt olla lasten kanssa enemmän silloin, kun he olivat pieniä."

    Mitä ihminen voittaa tässä mammonan kilpajuoksussa? Eräänä päivänä meidän jokaisen sydän lyö viimeisen kerran ja kaikki jää tänne. Mukaasi saat vain valkoisen vaatteen ja kukkakimpun kylmälle rinnallesi.

    Hyvä lukijani - onko sinun katseesi kiinnittynyt mammonaan vai Golgatan keskimmäisellä ristillä riippuneeseen syntien sovittajaan ja maailman Vapahtajaan Jeesukseen Kristukseen?

    Oletko sinä antanut Jumalan Pojan pestä pois sinun syntivelkasi ja saatko kulkea tänä päivänä sisäisesti vapaana?

    Vielä tänäkin päivänä pätee se, että onnea ei voi ostaa. Jos onni olisi myynnissä marketin hyllyllä, niin kaikki vuorineuvokset, optiomiljonäärit yms. olisivat tavattoman onnellista väkeä.

    Mutta näin ei ole asianlaita.

    On suuri asia omistaa sisäinen lepo ja rauha, jonka vain Jeesus Kristus voi ihmiselle lahjoittaa.

    Äänestä

  • ei ollut tarkoitettu mitenkään erityisesti sinulle.

    Se piti tulla avauksen alakommentiksi, mutta lipsahti hieman väärään paikkaan.
    Teksti on kuitenkin tärkeintä eikä paikka.

    :))

    Äänestä

Eiköhän se kuitenkin ole niin että kärsimykset ja murheet kulkeutuvat meidän jokaisen kannettavaksi ilman jumalaakin. Lapsia kuolee, ihmisiä kuolee omaa syyttään onnettomuuksissa, sairauksiin, väkivaltaan, sodissa, nälkään jne ilman minkään jumalan sekaantumista asiaan.
Elämä on sellaista, sattumanvaraista, eivät tuska ja kärsimys ole jumalan tapa kurittaa meitä, vaan osa elämää ja sellaisinaan ne on kestettävä. Eikä jumala anna kenellekään lepoa, on osattava levätä ihan itse. Eikä se apukaan tule katsetta kohentamalla, vallankumous vois sen sijaan olla jotakin!

Äänestä
  • En höpsi.

    :))

    Äänestä

kysyä tai kommentoida jotakin, mutta et jostakin syystä halua tehdä sitä tässä, niin kolauta rohkeasti minun postilaatikkoani osoitteessa:

[email protected]

Äänestä

Joh. 4. luku

Tämä luku kertoo siitä, kun Jeesus kulki Samarian kautta Galileaan. Hän tuli Sykar-nimiseen Samarian kaupunkiin. Siellä oli Jaakobin lähde.

Jeesus oli matkasta väsynyt ja Hän istahti lähteen reunalle. Seuraavassa on osa keskustelusta, joka käytiin Jeesuksen ja samarialaisen naisen kesken.

7: Niin tuli eräs Samarian nainen ammentamaan vettä. Jeesus sanoi hänelle: "Anna minulle juoda."

9: Niin Samarian nainen sanoi hänelle: "Kuinka sinä, joka olet juutalainen, pyydät juotavaa minulta, samarialaiselta naiselta?" Sillä juutalaiset eivät seurustele samarialaisten kanssa.

10: Jeesus vastasi ja sanoi hänelle: "Jos sinä tietäisit Jumalan lahjan, ja kuka se on, joka sinulle sanoo: "Anna minulle juoda", niin sinä pyytäisit häneltä, ja hän antaisi sinulle elävää vettä.

11: Nainen sanoi hänelle: "Herra, eipä sinulla ole ammennusastiaa, ja kaivo on syvä; mistä sinulla sitten on se elävä vesi?

12: Et kai sinä ole suurempi kuin meidän isämme Jaakob, joka antoi meille tämän kaivon ja joi siitä, hän itse sekä hänen poikansa ja karjansa?"

13: Jeesus vastasi ja sanoi hänelle: "Jokainen, joka juo tätä vettä, janoaa jälleen,

14: mutta joka juo sitä vettä, jota minä hänelle annan, se ei ikinä janoa; vaan se vesi, jonka minä hänelle annan, tulee hänessä sen veden lähteeksi, joka kumpuaa iankaikkiseen elämään."

Siunausta lukija sinun tiistai-päivällesi!

Äänestä

Joh. 14: 1-4

"Älköön teidän sydämenne olko murheellinen. Uskokaa Jumalaan ja uskokaa minuun.

Minun Isäni kodissa on monta asuinsijaa. Jos ei niin olisi, sanoisinko minä teille, että minä menen valmistamaan teille sijaa?

Ja vaikka minä menen valmistamaan teille sijaa, tulen minä takaisin ja otan teidät tyköni, että tekin olisitte siellä, missä minä olen.

Ja mihin minä menen - tien sinne te tiedätte."

Äänestä
  • Mat. 7:11
    Jos siis te, jotka olette pahoja,osaatte antaa lapsillenne hyviä lahjoja, kuinka paljoa ennemmmin teidän Isänne, joka on taivaissa, antaa sitä, mikä hyvää on, niille, jotka sitä häneltä anovat!

    Äänestä

  • nuori tyttönen kirjoitti:

    Mat. 7:11

    Hei Nuori Tyttönen!
    Kiitos sinulle kirjoituksestasi.
    Täällä Amerikoissa on uskon elämä vähän toisenlaista kuin on siellä Suomessa.
    Katselin televisiosta kun Amerikan valkoisen talon edustalle oli kokoontunut " pieni miesjoukko" Kiittämään ja ylistämään Jumalaa, ja arvaas nuori tyttönen kuinka monta miestä heitä oli? Sanoin leikillisesti että pieni miesjoukko,
    sillä heitä oli 1.400.000 miestä, mutta ei yhtäkään naista eikä lasta, kuin joku pikkupoika
    oli isänsä kanssa siellä.
    Ja he kaikki painoivat otsansa siihen maahan, ja olivat kädet ristissä siinä rukoilemassa, ja se miesten rukous ääni oli niin voimakas että se oli kuin suurten vetten pauhu. Ja sitten he iloissaan
    nousivat rukouksesta, ja huusivat suoraa huutoa taivasta kohti, ja heittelivät raamattujansa ilmaan. Se oli valtavaa nähdä noin puolitoista miljoonaa miestä koolla Presidentin linnan edessä.
    Ja se tuli täällä uutisissa, ja minä sain sen videolle, ja jos joku siellä Suomessa haluaa nähdä sen, niin voin sen kääntää Suomen videosysteemille ja lähettää jollekin joka maksaa siitä vähäsen ja ne kulut, ja lähettää osoitteensa.

    Olavi

  • Olavi kirjoitti:

    Tosi mahtavaa!..:) God bless you to.:)

    Äänestä

  • nuori tyttönen kirjoitti:

    Tosi mahtavaa!..:) God bless you to.:)

    Siellä taitaa olla toisenlaista verratttuna tänne....rukoilen vain, että varsinkin täällä kristityt alkaisivat enemmän rukoilemaan....Mitä niitä oikein vaivaa?

    Äänestä

  • nuori tyttönen kirjoitti:

    Siellä taitaa olla toisenlaista verratttuna tänne....rukoilen vain, että varsinkin täällä kristityt alkaisivat enemmän rukoilemaan....Mitä niitä oikein vaivaa?

    En minä tiedä sinua, mutta minä ainakin pidän Jeesusta Kristusta No:1 ja kaikki muut asiat No:2,3,4 jne.
    Rukouksen ja Raamatun lukemisen kautta me opimme tuntemaan Jeesuksen ajatukset meitä kohtaan.
    Eilen minä hartaasti rukoilin että Jeesus puhu minulle, ja sanoin että jos minä puhuin jotakin isälleni, ja hän ei koskaan puhu eikä pukaha, niin sehän olisi yksin puhelua. Puhu minulle Jeesus. Ja kun rukoilin noin pari tuntia, niin silloin hän puhui, ja Hän sanoi monta asiaa jotka olin tehnyt väärin, ja minä kaduin sydämeni pohjasta kaikkia väärin tekojani ja syntejäni.
    Ja sitten kun Hän oli puhunut, olin kuin suuren saaliin saanut. Ja henkilöön ei katsota.
    Hän puhuu sinullekin Nuori tyttönen jos pyydät sitä häneltä, ja siinä ei tarvita korvia, se tulee sisälle se sydämeen se puhe, ja sen tietää varmasti että se oli Jeesus.

    Joo... rukousta paljon ja enemmän.Taidankin tästä mennä rukoilemaan.Kiitos sulle Olavi.

    Äänestä

  • nuori tyttönen kirjoitti:

    Joo... rukousta paljon ja enemmän.Taidankin tästä mennä rukoilemaan.Kiitos sulle Olavi.

    Hei nuori tyttönen !
    Minä täältä Amerikasta asti tahdon auttaa sinua rukoilemaan niin että saat vastauksen rukouksiisi.
    Tässä yksi esim: Kun täällä meidän seurakunnassamme oli oli riitaisuuksia, ja siellä oli vuosikokous, johon jokaisen piti mennä, niin minä rukoilin Jumalaa ja sanoin että minä en tahdo mennä sinne riitelemään, mutta on pakko, koska säännöt sanovat niin. Mutta oi Jumala laita niin kova lumimyrsky tulemaan ettei ne riitelijät pääse sinne ollenkaan. Mutta Jumala puhui minulle ja sanoi että Ei niin, vaan minä laitan niin kovan lumimyrskyn ettei kukaan sinne pääse.
    Ja kuule "Nuori tyttönen" tämä on totisinta totta. Silloin alkoi tuulemaan niin hirvittävästi
    ja lunta tuli taivaan täydeltä, niin ettei olisi varmaankaan metriäkään nähnyt eteensä. Ja sitten minä aukaisin TV:n, ja siellä ilmoitettiin ettei
    kukaan saa lähetä ulos, sillä näkyvyys on ihan nolla. Ja päävaltatiet ja kirkot on suljettu. Ja täällä on kymmeniä ehkä satoja kirkkoja, ja kaikki oli suljettu. Ja minä kiitin Jumalaa ettei tarvinnut lähteä sinne kuuntelemaan heidän riitojansa. Ja seuraavaan sunnuntaihin mennessä oli mielet jo taantuneet, ja sinne tuli sellainen puheenjohtaja joka ei antanut puheenvuoroja yhdellekään riitelijälle. Tämä vain esimerkki siitä miten hyvin Jumala kuulee rukouksemme. Jos osaamme oikein rukoilla Uskon rukouksia.
    Jos minulla olisi E-mail osoitteesi, voisin sinulle lähettää ihmeellisiä kertomuksia siitä mitä täällä Ameriikassa tapahtuu hengellisellä rintamalla. Suuria ihmeitä.Ja sinun uskosi kasvaisi. Niin että sinustakin tulisi uskon rukoilija.

    kyllä minä antaisin sen E-mail osoitteen jos olisi se.....mutta kun se ei ole enää käytössä. Mutta katson mitä voin tehdä asialle.Olisi ihanaa kuulla niitä ihmeellisiä kertomuksia.:)

    Äänestä

  • Olavi kirjoitti:

    Hei nuori tyttönen !
    Minä täältä Amerikasta asti tahdon auttaa sinua rukoilemaan niin että saat vastauksen rukouksiisi.
    Tässä yksi esim: Kun täällä meidän seurakunnassamme oli oli riitaisuuksia, ja siellä oli vuosikokous, johon jokaisen piti mennä, niin minä rukoilin Jumalaa ja sanoin että minä en tahdo mennä sinne riitelemään, mutta on pakko, koska säännöt sanovat niin. Mutta oi Jumala laita niin kova lumimyrsky tulemaan ettei ne riitelijät pääse sinne ollenkaan. Mutta Jumala puhui minulle ja sanoi että Ei niin, vaan minä laitan niin kovan lumimyrskyn ettei kukaan sinne pääse.
    Ja kuule "Nuori tyttönen" tämä on totisinta totta. Silloin alkoi tuulemaan niin hirvittävästi
    ja lunta tuli taivaan täydeltä, niin ettei olisi varmaankaan metriäkään nähnyt eteensä. Ja sitten minä aukaisin TV:n, ja siellä ilmoitettiin ettei
    kukaan saa lähetä ulos, sillä näkyvyys on ihan nolla. Ja päävaltatiet ja kirkot on suljettu. Ja täällä on kymmeniä ehkä satoja kirkkoja, ja kaikki oli suljettu. Ja minä kiitin Jumalaa ettei tarvinnut lähteä sinne kuuntelemaan heidän riitojansa. Ja seuraavaan sunnuntaihin mennessä oli mielet jo taantuneet, ja sinne tuli sellainen puheenjohtaja joka ei antanut puheenvuoroja yhdellekään riitelijälle. Tämä vain esimerkki siitä miten hyvin Jumala kuulee rukouksemme. Jos osaamme oikein rukoilla Uskon rukouksia.
    Jos minulla olisi E-mail osoitteesi, voisin sinulle lähettää ihmeellisiä kertomuksia siitä mitä täällä Ameriikassa tapahtuu hengellisellä rintamalla. Suuria ihmeitä.Ja sinun uskosi kasvaisi. Niin että sinustakin tulisi uskon rukoilija.

    Olavi

    U

    Linnun vapauttaminen kahleista.

    Kun tänne Sault Ste Mariehen oli tulossa lauluryhmä South Porkupinesta, he tulivat tänne laulamaan erikirkoissa. He olivat myöskin laulajia kahdesta eri kirkosta Lutherilaisesta ja Helluntaikirkosta.
    Mutta matka oli pitkä, yli 500 km. Mutta välillä sattui niin että kun he olivat ajaneet noin 400 km. Ja olivat asumattomalla alueella, niin tuli heille tarvis pysäyttää auto ja ajaa tien sivuun. No miehet menivät toiselle puolelle tietä ja naiset tietysti toiselle puolelle tietä.
    Ja kun miehet menivät sinne metsään , niin kuului sieltä sellaista kahisevaa ääntä, aivan niinkuin joku lintu pyrähtelisi lentoon, he menivät lähemmäksi tuota ääntä, ja mitä he näkivätkään, siellä oli paljon rihmaa maassa, jotakin kaivoksissa käytettävää rihmaa, hyvin ohutta, ja lintu oli jäänyt siihen rihmaan jalastaan kiinni, ja oli aivan näännyksissä ja väsynyt paljoista yrityksistä päästä vapaaksi.
    Mutta yhdellä näistä miehistä oli sattumalta linkkuveitsi taskussa, ja hän otti sen linnun kiinni ja leikkasi ne rihmat pois jaloista, ja laski sen linnun vapaaksi.
    Tämä vapaaksi pääseminen oli taivaasta käsin suunniteltu niin tarkasti että heille tuli se toiletti tarvis juuri siinä paikassa, ja jarruttaminen toimi aivan muutaman metrin tarkkuudella, niin että he pysähtyivat juuri siinä missä se lintu oli kahleissa.
    Olisihan sitä voinut ajaa 10 metriä edemmäksi tai pysähtyä 10 metriä aikaisemmin, ja niin se lintu olisi kuollut sinne rihmoihin.
    Jeesus Kristus on sanonut että jos Jumala tietää pitää huolta näistä linnuista, niin eikö paljon ennemmin teistä te vähäuskoiset, ovatpa teidän päänne hiuksetkin kaikki luetut.

          Usko tämä, tämä on tosikertomus tänä vuonna 1998.
          Kyllä sinustakin huolta pidetään, elä pelkää
          usko ainoastaan, jos olet kahleissa, rukoile Jumalaa, ja Hän sinut
    vapahtaa.
       
                      Olavi

                      uskon rukoukseen yksi avu

    Lintu-ihme tapahtui Anders Kuusselälle
    Gimlissä Manitobassa.

    Anders Kuusselkä Gimlissä Manitobassa, kertoi minulle,
    että kun hän oli puutarhatöitä tekemässä.
    Tuli hänelle tunne että pitäisi avata likakaivon tankin kansi ja katsoa, että oliko se tankin tyhjentäjä, joka eilen tyhjensi sen likakaivon, sulkenut sen kannen hyvin. Mutta sitten hän ajatteli että miksi mennä aukaisemaan sitä kantta jonka se mies oli aina niin hyvin sulkenut. Ja hän jatkoi työtänsä. Mutta vähän aikaa työskenneltyään se kehoitus uudistui, ja taas tuli voimakas vaikutus mennä avaamaan se likakaivon kansi ja katsoa onko se hyvin puhdistettu, mutta hän tiesi että se mies tekee hyvän työn, niin ei hän mennyt sitä tutkimaan. Mutta kun hän vain jatkoi työtänsä, niin se kehoitus tuli taas uudestaan jo kolmannen kerran, että avaa likakaivon kansi. No silloin hän meni ja avasi sen kannen, ja siellä oli sellainen noin 3 tuuman viemäriputki josta likavesi tulee sinne tankkiin, ja siinä putken suussa istui pieni linnun poikanen, ja aukoi siinä silmiään kun valo tuli sinne, ja Anders otti sen pikkuisen linnun pojan käteensä ja laski sen lentämään, mutta ei se vielä osannut lentää, vaan räpytteli siipiään ja laskeutui maahan, ja heti lensi siihen sen poikasen emo ja toi ruokaa lapselleen. Emo oli ollut kovin hädissään kun poikanen oli vahingossa lentänyt sinne likavesitankkiin ja kansi oli pantu kiinni, ja sinne se olisi kuollut muutamassa päivässä. Mutta varmaankin se linnunpojan äiti osasi hädissään rukoilla Jumalaa ja Taivaan Isä kuuli ja näin piti huolta siitä pienestä linnun pojasta. Ja kun Jumala näin pitää huolta linnuistakin, niin eikö sitten sinusta. Ja Jeesus Kristus on sanonutkin että me vähäuskoiset olemme suurempiarvoiset kuin taivaan linnut. Ja Hän sanoi että ovatpa teidän päänne hiuksetkin kaikki luetut. Kannattaa turvata Jumalaan. Linnutkin turvaavat, ja laulavat hätänsä Jumalalle, ja Jumala kuulee niitä, eikö sitten meitä vähäuskoisia. Ja Jeesus ihmetteli opetuslastensa vähäuskoisuutta ja sanoi että kuinka teillä ei ole uskoa.

Joh. 8:34,36

"Jeesus vastasi heille: "Totisesti, totisesti minä sanon teille: jokainen, joka tekee syntiä, on synnin orja.

Jos siis Poika tekee teidät vapaiksi, niin te tulette todellisesti vapaiksi."

Tänä päivänä ihmiselle on tarjolla pilvin pimein erilaisia houkutuksia ja asioita, joista kuvitellaan, että niistä löytyy jotakin tärkeää.

On ns. "naurujuomaa" (Oy Alko Ab), josta valitettavan usein tulee henkilölle itselleen ja hänen perheelleen yms. läheisille itkujuomaa jne.

Monet näistä asioita sitovat todella vahvoin sitein ihmislasta.

Yllä olevasta Raamatun kohdasta käy ilmi se, miten on mahdollista päästä lopullisesti eroon näistä siteistä.

Toivon, että lukija voit tänä iltana painaessasi pään tyynyä vasten hieman ennen nukahtamista ajatella ohikiitävän hetken: "Olipa hieno päivä!"

Äänestä

1.Kor. 9:24

"Ettekö tiedä, että jotka kilparadalla juoksevat, ne tosin kaikki juoksevat, mutta yksi saa voittopalkinnon?
Juoskaa niinkuin hän, että sen saavuttaisitte."

Me suomalaiset olemme urheilukansaa. Nyt on meneillään alppihiihdon MM-kilpailut sekä jääkiekkoturnaus Tukholmassa.
Pian alkavat hiihdon MM-kilpailut ja keväällä ovat omat jääkiekon MM-kisat.

Penkkiurheilijalla siis riittää katsottavaa ja jännitettävää.

Oheisessa jakeessa Paavali puhuu myöskin kilparadalla juoksemisesta. Paavali viittaa siinä siihen elämän kilparataan, jossa me jokainen olemme mukana "juoksemassa".

Erään kerran me leikkaamme tämän juoksumme maalinauhan ja tietty joukko ihmisiä kokoontuu muistelemaan meidän elämäämme.

Jos me olemme laskeneet meille annetut elämän talentit oikein, niin silloin me maalinauhan leikatessamme saamme kaulaamme voittoseppeleen. Sen ojentaa meille lupauksensa mukaan itse elämän Herra Jeeus Kristus.

Hän toivottaa meidät viettämään iäisyyttä kanssaan, mikäli olemme tämän lyhyen elämämme aikana tehneet ratkaisun Jumalan puoleen ja luovuttaneet sydämemme hallintavallan Jeesukselle.

Ystäväni - voittajat kruunataan kerran. Toivon, että sinäkin voit olla voittaja.

Äänestä
  • Sinä puhut voitosta, eräänlaisesta kilvoittelusta. Mutta rakkaudestahan kaikki on kiinni ja armosta. Ja rakkautta joko on tai sitten ei, meissä ihan jokaisessa.

    "Sillä nyt me näemme kuin kuvastimessa, arvoituksen tavoin, mutta silloin kasvoista kasvoihin; nyt minä tunnen vajavaisesti, mutta silloin minä olen tunteva täydellisesti, niinkuin minut itsenikin täydellisesti tunnetaan." (1.kor 13:12)

    Äänestä

  • Äidin tytär kirjoitti:

    Sinä puhut voitosta, eräänlaisesta kilvoittelusta. Mutta rakkaudestahan kaikki on kiinni ja armosta. Ja rakkautta joko on tai sitten ei, meissä ihan jokaisessa.

    "Sillä nyt me näemme kuin kuvastimessa, arvoituksen tavoin, mutta silloin kasvoista kasvoihin; nyt minä tunnen vajavaisesti, mutta silloin minä olen tunteva täydellisesti, niinkuin minut itsenikin täydellisesti tunnetaan." (1.kor 13:12)

    on jokaisen ihmisen elämä jokaisena päivänä.

    Mitä tämä kilvoittelu tarkoittaa?

    Sen sisältö on erilainen eri ihmisillä. Jonkun kohdalla se on taistelua uralla etenemisestä, jollakin taistelua siitä, että saisi pitää työpaikkansa.
    Joku kamppailee tilanteessa avioero/ei avioeroa.
    Jne.

    Paavali puhuu uskovaisen ihmisen kohdalla symbolisesti kilparadalla juoksemisesta ja vertaa sitä elämän kilvoitteluun.

    Myöskin uskovainen ihminen joutuu jatkuvasti kamppailemaan mm. erilaisia syntihoukutuksia vastaan.

    Joka tämän uskonkilvoittelun voittajana ja Jumalan armon avulla selvittää, niin häntä odottaa voittopalkinto = iankaikkinen elämä Jumalan taivaassa.

    Tämä meidän maallinen matkantekomme on vain ohikiitävä hetki. Suomalaisella naisella se kestää keskimäärin n. 81,5 v. ja suomalaisella miehellä n. 74,5 v.

    Tämän rinnalla iäisyys on tosi pitkä aika, sillä se ei lopu koskaan.

    Siunausta sinulle!

    Äänestä

  • Isän lapsi kirjoitti:

    Ottakaa hyvät uskovaiset huomioon:::
    että Jeesus istuu isän oikealla puolella, ja Raamattu sanoo että Hän sulattaa ja puhdistaa "Leevin" poikia. (nykypäivän kristityitä) ja SAA HEIDÄT VIIMEIN PUHTAAKSI.
    Jeesus nousi haudasta, ja tietää ihmislasten kiusaukset. Koska Hän oli lihassa, niin hän tietää, koska oli itsekin kiusattu, ja nyt hän voi kiusattuja auttaa.
    Kun raamattu sanoo että teitä ei kiusaa mikään muu kuin "inhimilliset" kiusaukset. Mitä on "inhimilliset" kiusaukset ? Ne on lihan seksuaaliset halut, ja ne on myöskin eläimillä.
    Ja nämä "inhimilliset" kiusaukset johtavat sitten monenlaisiin eri kiusauksiin. Ja jokaisella on omat kiusauksensa. Mutta raamattu vakuuttaa, ettei Jumala SALLI meitä kiusattavan liian pitkälle, vaan SALLIESSAAN kiusauksen Hän on valmistanut siitä pääsyn, niin että voitte sen kestää. Niin huomaa ystäväni että tulipa sinulle minkälainen kiusaus tahansa, niin siitä on etukäteen valmistettu pääsy. Mutta ei se saata tapahtua yhdessä päivässä, vaan joskus se ottaa aikaa, niin että alamme jo väsymään näihin kiusauksiin. Mutta sitten yhtenä aamuna kun heräät
    onkin sinulle annettu pääsy ulos, ja sinä hävität kaikki ne materiaalitkin, mitkä on tuottanut sinulle kiusauksia. Kuinka tämä on mahdollista? SIKSI!!!
    että Jeesus istuu vieläkin valtaistuimellaan ja puhdistaa sinua, ja saa sinut viimein puhtaaksi.
    Ja minkä poika tekee vapaaksi on todellisesti vapaa.

    Sakarias

    Äänestä

Niin anteeksi vaan, mutta minusta olette kaikki aika pöhköjä! Tekojen avulla ei tietääkseni kukaan pääse taivaiden valtakuntaan, vaan uskon! Uskonsa avulla syntinenkin kurjimus saa ikuisen elämän, ja syntisiä lienemme kaikki, kukin omalla tavallamme.
Rakkautta tämä maailma tarvitsee ja ihmisiä jotka näkevät toistensa kärsimykset. Farisealaisethan ne ikuisen elämän toivossa kilvoittelevat!

Äänestä
  • "Tekojen avulla ei tietääkseni kukaan pääse taivaiden valtakuntaan, vaan uskon!"

    kertoa, missä tämän ketjun kommentissa sanotaan, että tekojen avulla päästään taivaaseen.

    Jään odottamaan.

    Äänestä

  • Believer kirjoitti:

    "Tekojen avulla ei tietääkseni kukaan pääse taivaiden valtakuntaan, vaan uskon!"

    kertoa, missä tämän ketjun kommentissa sanotaan, että tekojen avulla päästään taivaaseen.

    Jään odottamaan.

    Menee vähän överiks nää tän ketjun hurskastelut, ja siksi on hyvää pitää mielessä että kukaan meistä ei todellakaan istu jumalan oikealla tai vasemmalla puolella!
    Nöyryyttä veliseni, nöyryyttä.

    Äänestä

  • äidin tytär kirjoitti:

    Menee vähän överiks nää tän ketjun hurskastelut, ja siksi on hyvää pitää mielessä että kukaan meistä ei todellakaan istu jumalan oikealla tai vasemmalla puolella!
    Nöyryyttä veliseni, nöyryyttä.

    outoja.

    Äänestä

Isä,sinun käsiisi minä annan henkeni,sillä sinun on valta,voima ja kunnia,iankaikkisesti!AAMEN

Äänestä

Nyt jätkä pannaan ruuvi kireelle.
Ylitit itsesi.
Tätä ei ukkoherrakaan siedä.

Äänestä

Ihanaa tekstiä. Niinhän se on. - - Tulkaa kaikki uskonasioista kiinnostuneet (tai vähemmän kiinnostuneet) jutustelemaan lisää: www.angelfire.com/rpg/uskotoivorakkaus
Siunausta ja iloa Herrassa. Jeesus on sydämessäni ja sitä iloa ei voi mikään eikä kukaan riistää!

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Isän lapsi kirjoitti:

"Tulkaa minun tyköni kaikki työtätekevät ja raskautetut, niin minä annan teille levon."

Nämä Jeesuksen Kristuksen sanat kaikuvat vielä tänäkin päivänä taakoitetun ihmisen korviin. Elämän syke ja tahti on viime vuosina kiihtynyt entistä kovemmaksi. Ihmisestä otetaan esim. työelämässä irti enemmän kuin monesta on irtiotettavaa ja siitä on seurauksena: UUPUMUS.

Jokainen meistä joutuu kulkemaan oman "Via Dolorosamme" täällä maan alhoissa. Ei ohita surut ja murheet myöskään uskovaista ihmistä. Monesti joudumme tiettyjen asioiden kohdalla neuvottomina kysymään Isältä: MIKSI?

Mutta murheiden ja taakkojen keskellä kamppaileva Jumalan lapsi tietää lohduttavan sanan: Ei pisaraakaan liikaa.
Eli Isä tietää mitä lapsi sietää.

Me ihmiset olemme valitettavasti
sellaisia "olioita", että jos meillä menee kaikki tosi hyvin, niin silloin helposti unohdamme, mistä tämä hyvyys tulee: Jumalalta.

Siksi Isä joutuu aina silloin tällöin "kiristämään ruuvia" eli kurittamaan lastaan, jotta lapsi muistaa kohottaa katseensa sinne, mistä apu tulee.
Tuska, kärsimys jne. pitävät meitä useimmiten lähellä Jumalaa. Joku saattaa katkeroitua, mutta toivottavasti jokainen pystyy välttämään tuon katkeruuden kalkin.

Muistetaan ystävät, että

Ei pisaraakaan liikaa.

"Tulkaa minun tyköni..."

Siunausta sinulle matkamies!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu